27. maaliskuuta 2013

Anything to make you smile

Säänmukainen ja järkevä pukeutuja täällä taas kirjoittelee. Luulin tosissani, että tänään ois yhtä lämmin ilma kun eilen. Eipä ollut ei. Tunsin itseni idiootiksi nahkatakissani ja liukkaissa kengissäni lumisateessa.. No, huomenna en tee samaa virhettä. Ei siellä nyt päivällä enää kovin kylmä ollut, mutta ehkä vielä ei ole aika siirtyä nahkatakkiin lopullisesti :-D

Työpäivä takana taas. Oon yrittänyt tietoisesti nukkua enemmän, mutta taas väsymys alkaa iskeä ja sänky vetää puoleensa. Tunnin päästä alkais zumba, kai sitä pitäis sinne jaksaa raahautua. Tuntuu ettei nyt oikein juttukaan luista, kun oon niin väsynyt.

Mutta tänään oli päällä tällaista:

 
 
Päällä eilen postissa tulleet H&M:n minttuhousut ja pitsipaita. Voi miten rakastuinkaan noihin vaatekappaleisiin! Minttu on vienyt sydämeni täysin. Se on jotenkin ihanan raikas ja pirteä, mutta samalla hempeä väri. Kengät tilattu Ellokselta parisen vuotta sitten.
 

 
 
 
 
Tänään on kyllä päivä jolloin mikään ei onnistu. Tekis vaan mieli painaa pää tyynyyn ja ruveta nukkuu. Kunpa joku vaan vois antaa valmiit vastaukset kaikkeen. Välillä ois vaan niin ihanaa, jos ei ite tarviis ajatella mitään, ja joku muu tekis valinnat ja ratkaisut omasta puolesta ja ite vois vaan olla onnellinen. Mistä etukäteen tietää mikä on oikein ja mikä ei? No ei varmaan mistään. Silti pitäs tehä ratkaisuja, joita ei joudu katumaan.
 

 

10 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. kiitti, tykkään kyllä itekin hirmuisesti! :)

      Poista
  2. Onks sulla samanlaiset kengät ku mulla? :D mä nimittäin oon kans tilannu joskus pari vuotta sitten samannäköset kengät ellokselta. Ihanan väriset housut!


    - E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mä tiiä, en oo hirveesti nähny sua viimesen parin vuoden aikana :DDD huono vitsi :D hiii kiitti! :)

      Poista
  3. Kuolailen tässä tuota pitsipaitaa, se on niin söpö! <3

    pastellinpinkkipikkutytto.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. ihana banneri ja ihania kuvia noi asukuvat tai nuo kuitenkin :3

    http://www.youtube.com/watch?v=Eg3IVWk_Gb0

    VastaaPoista
  5. glamourforus.blogspot.fi

    SOri tarkotin tota enkä tota youtube linkkiä :DD se vaan oli jääny leikepöydälle...

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished