30. kesäkuuta 2013

Rakkausvaatteet

Taas on hetkeksi palattu reissusta! Eilen illalla ajeltiin takaisin Kuhmoon Vaasasta, ja reissu oli aivan mahtava! Kuvia on paljon, ja blogin puolelle tulee postausta kunhan palaan seuraavalta matkalta ja saan kuvat muidenkin kameroista siirrettyä koneelleni.

Kuvia on edelleen julkaisematta paljon, pakko varmaan alkaa kasailla niitä samoihin postauksiin. Luulin kiireen helpottavan lomalla, voi kuinka väärässä mä olinkaan! Tää loma on kyllä ollut ekan viikon ajalta pelkkää paikasta toiseen juoksemista, eikä toinen viikko näytä ainakaan yhtään paremmalta. Kivoja juttuja on kuitenkin luvassa! :) Mutta niin, tässäpä nyt asukuvia parin viikon takaa!


Oon aivan rakastunut tän asun väreihin. Mintunvihreä ja vaaleanpunainen on vaan vastustamattomia värejä! Ennen en liiemmin välittänyt kummastakaan, mutta nykyään ne vetää mua vaatekaupoissa puoleensa magneetin lailla. Siksi vaatekaappini onkin alkanut uhkaavasti täyttyä näillä väreillä varustetuista vaatteista. Mutta sehän ei mua haittaa!

Asu koostuu New Yorkerin maxihameesta, H&M:n pitsipaidasta sekä topista, Seppälän hiuskukkasesta ja ballerinoista sekä Lindexin ikivanhasta laukusta.
Lindexin kirjailtu laukku on kyllä ihan tosi vanha löytö. Muistan, kuinka rakastuin siihen heti ensisilmäyksellä ja se oli menoa. Eikä laukku muistaakseni ollut kalliskaan. Se on ihanan rento, ja käy kuitenkin kohtalaisen hyvin monen värisiin asuihin kirjavan ulkomuotonsa takia. Lisäksi se imee sisäänsä puoli omaisuutta, mikä on mulle laukuissa tosi tärkeä ominaisuus! Vielä monen vuoden jälkeenkin pidän siitä paljon, ja silloin tällöin se löytääkin tiensä mun olkapäälle. Viime viikkoina se on ollut taas ahkerassa käytössä.
Huomenna ois suuntana luultavasti Ranua, josta matka jatkuu Kuusamon kautta jonnekin. Suunnitelmat on vielä hiukan tai hiukan enemmänkin auki, mutta aika näyttää minne auton keula vie! Suunnitelmissa ois telttailua keskellä metsää, sekä hieman mökkeilyä. Voin vaan kuvitella millainen lopputulos seuraa yhtälöstä Jenni+teltta+ötökät...... Matkaseura mahtaa toivoa jossain vaiheessa olevansa jossain ihan muualla :D Mä kuitenkin nokkelana tyttönä kävin kaupassa varautumassa reissuun usean hyttysmyrkkypullon voimin! Enköhän mä jotenkin selviä ;)

Mulla ois valtavasti postausideoita ja kuvia, jotka pitäisi julkaista. Ongelmaksi vaan koituu aika, jota mulla on tällä hetkellä liian vähän. Voi kun vuorokauteen voisi lisätä muutaman tunnin lisää.. Ajattelin kuitenkin kysyä teiltä, että millaisia postauksia te toivotte tulevaisuudessa? Antakaa jotain vinkkiä, niin voisin yrittää toteuttaa jonkinlaisia toivepostauksia! :)

27. kesäkuuta 2013

Juhannusjuttuja

Lopultakin ois luvassa postausta mun juhannuksesta! Kuten jo aiemmin taisin mainita, mun juhannus oli aivan mahtava. Hyvää seuraa, paljon herkkuja ja kaikkea muuta mukavaa. Meille tuli käymään muutamia lähisukulaisia sekä mun kavereita. Ilta oli aivan huippu! Perjantaina oltiin siis ihan vaan meillä kotona. Grillikodassa oli oikein mukava grillailla ja jutustella. Tehtiin äitin ja Kaisun kanssa ihania salaatteja; makaronisalaattia, perunasalaattia sekä kreikkalaista salaattia, omnom. Ja tottakai keskikesän juhlaan täytyi myös pukeutua kesäisesti ;)

Mun asu koostui Doriksen (?) hameesta, Cubuksen bandeausta sekä Seppälän hiuskukkasesta sekä baltsuista. Tykästyin asuuni kyllä kovasti! Ihanan pirtsakan värinen, ja pienenä annoksena ei musta yläosakaan tuntunut liian synkältä ja tunkkaiselta.

Ja tähän väliin puspus teille ihanille vanhoille sekä mukavasti lisääntyneille uusille lukijoille! <3

Ilta eteni mukavasti suunnitelmien mukaan, kunnes päästiin keskustelemaan kiivaasti lehmien, sonnien sekä härkien eroista. Lopputulos oli se, että sain lähes suututettua muutaman kaverini tietämättömyydelläni :D Isäkin jo mietti että kenenköhän lapsi mahdan olla, jos mulla on noin huono tietämys vaikka oon ex-maanviljelijän tytär. Hupsiiis. Miten oon aina luullu että härän erottaa muista nautaeläimistä siitä, että härkä on ruskea? Älkää vaan sanoko että oon ainut... Lohduttaudun sillä, että varmasti joku opettaja on opettanu mulle asioita hiukkasen väärin ala-asteella! :D

Mulla alkoi myös illan saatossa tanssijalka vipattaa (muutaman lasillisen jälkeen..) ja ei muuta kuin musiikki soimaan ja tanssimaan pitkin taloa! Oli ihan mahtavaa.
Lauantaina lähdettiin sitten perheen kanssa meidän vuokramökille. Kalastettiin Kaisun ja meidän kaverin kanssa. Heheh, kasvissyöjä kalalla :D Oisin halunnu vaan antaa sille kalalle madon ja päästää sen sitten onnellisena uiskentelemaan takaisin mutta kaveri onnistui tappamaan sen :( Voi kala-parkaa, tuli melkein tippa linssiin. Oli se aika näky kun huidoin ongen kanssa niin, että kala läiskähti suoraan kaverin naamaan. Haha, saatiin ainakin illan naurut.


Ja yllä olevissa kuvissa mestarikalastajat kalastushommissa!
Lauantaina halusin pukeutua rentoon mökkeilyasuun, ja siihen virkaan sopivat hyvin Vero Modan toppi sekä Turkista ostetut leopardihaaremihousut. Voi että nuo pöksyt on rakkautta!

Parin tunnin mökkeilyn jälkeen mökille saapui autollinen mun kavereita. Grillailtiin, pelailtiin Mölkkyä sekä muuten vaan juteltiin. Meinasin päätyä järveen taas vaihteeksi vaatteet päällä, mutta lopulta pelastuin. Ilta oli aivan mahtava! Ihana ilta-aurinko, lämmin kesäsää, hyvää seuraa ja mukavaa tekemistä. Mitä muuta ees vois toivoa?
Mökkeilyn jälkeen jatkoin matkaa kaupungille. Katsottiin leffaa Riikan ja Hennan kans, sekä käytiin katsomassa kaupungin menoa. Jota ei kyllä järin paljoa ollut.. Mutta tiivistettynä voisin sanoa juhannuksesta, että se oli aivan mahtava! :)

Huomenna aamulla ois suunta kohti Vaasaa perheen kanssa. Ois tarkotus käydä shoppailemassa ja Wasalandiassa, toivottavasti ei käy huvipuistolaitteissa samalla tavalla kun tivolireissulla pari viikkoa sitten, haha. En oo vaan kerennyt siitäkään vielä kirjoittelemaan! Maanantaina ois sitten suunta kohti Kuusamoa ja pohjoista hieman eri seurassa. Yritän keretä tännekin kirjoitella viikonloppuna jossain välissä, mutta älkää ihmetelkö jos musta ei kuulu.

Miltäpä mun juhannus näyttää ja kuulostaa? :)

24. kesäkuuta 2013

Sadepäivän asua sekä viimeinkin Bloglovinissa!

Googlen Reader -systeemi on nähtävästi loppumassa, joten pitihän minunkin sitten lopultakin liittyä Blogloviniin! Alla olevan linkin kautta pääsette seuraamaan blogiani Bloglovinissa, joten menkäähän seurailemaan! :)

 
Viime viikolla sadepäivänä pukeuduin uuteen pääsykoereissulla Joensuusta löydettyyn Vero Modan sydänmekkoon. Suloinen, eikös? :) Tykkään myös piristää asuja jollain kivoilla katseenvangitsijoilla, joina tällä kertaa toimivat keltainen laukku ja keltaiset kumpparit. Varsinkin muuten musta asu kaipaa piristystä rinnalleen, ettei asu olisi liian synkkä. Kumpparit Seppälä, laukku H&M.
 


Sadepäivän piti olla sadepäivä, mutta ei silloin kyllä järin paljoa satanut.. Hiukkasen hävetti hiihdellä ympäriinsä kumpparit jalassa :D No, ei voi mitään.

Tänään aloitin lomaviikon mukavasti nukkumalla puoli kahteen. On niin kuuma, ettei oikeen jaksa tehdä mitään. Tekis mieli vaan hypätä järveen uiskentelemaan.. Kunpa vaan järvi ois lähempänä. No, ainakin jätski maistuu :)

Mitäs suunnitelmia teillä on tulevalle viikolle? :)

22. kesäkuuta 2013

Kukkia hiuksissani

Nyt on juhannus vietetty ja herkkuja mussutettu enemmän kuin laki sallii. Juhannuksestakin on paljon kuvamateriaalia, ja postaustakin on tulossa kunhan saan kuvia muidenkin kameroista. Mutta juhannus oli kyllä aivan mahtava!

Tänään ois kohta suuntana vuokramökki, ja suunnitelmissa ois uimista, kalastamista ja saunomista. Ainakin mun loma alkaa aivan mahtavissa merkeissä! Rentoutuminen kuulostaa just nyt niin täydelliseltä. Ajattelin ottaa mukaan jonkin Anna Janssonin dekkareista, mutta siinä on vaarana se, että jumitun kirjan ääreen koko illaksi.. On ne Anna Janssonin kirjat vaan niin koukuttavia! Joku taisi sanoakin vähän aikaa sitten, ettei musta ihan heti ensimmäiseksi uskois että luen tuollaisia pelottavia murhajännäreitä.. Heh.

Nää kuvat otettiin parisen viikkoa sitten Kaisun kans. Se oli se ihana lämmin viikko, jolloin aurinko vaan jatkoi paistamistaan aina vaan. Onneksi lämpimät kelit on taas tulossa! Ois niin huippua ruskettua kunnolla loman aikana :) Ja muutenkin vois oleskella ulkona. Eikä tarviis hautautua kilometrien paksuisten vaatekerrostenkaan alle.
Hih kikkurat! Oon tykästynyt kiharoihin tosi paljon, ja siksi väkertelenkin niitä nykyään hiuksiini usein, aina kun aikaa riittää. Noiden tekemiseen menee nykyään onneksi enää vaan noin vartti, niin ei kovin paljon aikaa onneksi kulu. Mutta jos ihan kunnon kikkurat haluaa juhliin vääntää niin pakko varata hieman enemmän aikaa.

Ja meidän ihana Kupla-tulokas! On se vaan niin söpö, vai mitä te tykkäätte? :) Tuo värikin on niin suloinen ja kesäinen. Mutta penkkien kangas on jotain aivan järkyttävää, sellaista leopardikuosia :D Onhan se toki hieno kuosi, mutta autossa...? :D No, makunsa kullakin.

Kivaa juhannuksen jatkoa, mä lähden mökille! :)

20. kesäkuuta 2013

Uusi mekkorakkaus kuulumishöpinöiden kera

Hupsiiis, taas on postaustauko päässyt kasvamaan.. No, ihan hyvä vaan välillä pitää blogista lomaa kaiken väsymyksen keskellä. Ihan rehellisesti tällä hetkellä haluaisin kaikesta lomaa. Ois niin ihanaa olla yksin keskellä ei mitään ja antaa kaiken stressin, kiireen, väsymyksen ja muun valua pois. Nyt tarviisin kaikkein eniten omaa aikaa, että monen kuukauden kiireet ja stressi katoais mielestä. Onneksi tänään alkoi loma! Se ehkä vähän helpottaa. Mutta musta tuntuu ettei parin viikon loma riitä tasaamaan kaikkea sitä stressiä ja painetta mitä oon viime kuukausina ja varsinkin nyt kesällä kokenut. Tuntuu etten jaksa ees pitää blogia, tai tehä mitään. Nukkuminen on oikeestaan tälläkin viikolla ollut ainut kiinnostava asia. Mun sosiaalinen elämäkin on päässyt kuihtumaan aiempaan verrattuna.. No, nyt on hyvä korjata se asia ja nähdä kavereita superpaljon lomalla! Ellen sitten ihan koko lomaa nuku.. Ah, lopultakin ne  yövalvomiset ja iltapäivään asti nukkumiset voi alkaa!
Ja eilen postissa tulla tupsahti kirje Itä-Suomen yliopistosta! Iik, kyllä jännitti kirjeen sisältö! Varsinkin kun itse olin kaupungilla ja isä kotona puhelimen päässä avaamassa kirjettä ja oikean, tuloksen kertovan kohdan etsiminen isällä kesti :-D Mutta siis, kirjeestä selvisi että oon nyt toisella varasijalla Itä-Suomen yliopiston luokanopettajakoulutukseen! Olin ihan tosi innoissani ja positiivisesti yllättynyt! Soveltuvuuskoe oli nimittäin todella vaikea, ja luulin pilanneeni sen jännityksellä. Ja kyseiseen paikkaan ei todellakaan ole helppo päästä, hakijoita oli vajaat 1300. Ja nyt oon 72 parhaan joukossa, huhhuh. Eilen sanoin lauseen, jota harvoin mun suusta kuullaan ja sain siten perheeni ja sukulaiset nauramaan. "Oon mä vaan aika hyvä", ja kai siinä nyt ainakin tällä kertaa jokin totuuden siemen piilee? ;) Ja soittelin siis yliopistolle tuosta tuloksesta, ja siellä kerrottiin mun mahdollisuuksien olevan hyvät. Joka vuosi tulee muutamia peruutuspaikkoja, joskus jopa 9. Nyt siis vaan jännityksellä odotellaan!
Harmi vaan, että peruutuspaikkoja saattaa tulla vasta elokuussa. Jos sattuisin pääsemään myös AMK:hon sosionomiksi, niin mun pitäis hyvissä ajoin kuitenkin ottaa se paikka vastaan, JOS en luokanopettajaksi pääsisi. Mutta se tieto voi tulla vasta elokuussa, ja ennen sitä pitäis ilmoittaa mahdollisesta sosionomipaikasta.. Eli parhaassa tapauksessa en pääse minnekään opiskelemaan, jos riskillä odotan että elokuussa vielä vapautus mulle paikka :--D No, ainakin toivotaan että mahdollisimman pian mulle löytyisi paikka yliopistosta, niin pääsis kämppääkin etsimään! Tietysti vaihtoehtona ois opiskella myös kasvatustiedettä avoimessa yliopistossa.. Muttamutta, nyt odotellaan ja toivotaan parasta.
Ja kuvissa päällä mun uusi ihanaihana mekkonen! Löysin sen Joensuun reissulla BikBokista, ja hintakaan ei päätä huimannut. Ostopäätöstä ei tarvinnut kauaa harkita ;) Sinistä en oo oikein osannut käyttää, ja siksi yritänkin totutella itseäni siihen. Tavallaan sininen tuntuikin kivan raikkaalta päällä, varsinkin parilla väripilkulla höystettynä. Mekon halkio ja lyhyt alushame vain koituivat lievästi sanottuna ongelmaksi. Halkio on nimittäin todella suuri, ja alushame jotain liukasta kangasta sen lisäksi, että se on erittäin lyhyt. Kaupungilla kävellessä sain pitää alushameen helmasta kiinni koko ajan, etten olisi vilautellut takalistoani hurmaavasti jokaiselle vastaantulijalle. No, jonkinlainen viritelmä on pakko kehitellä ennen kuin mekko pääsee uudestaan päälle, ellen halua jonnekin putkaan itsensäpaljastelusta... Laukku ja kengät H&M, koru myöskin samaiselta Joensuun reissulta Seppälästä.
Harmi vaan, ettei mun söpöt eriväriset varpaankynnet näy kuvassa. Sen sijaan oikean jalan laastarin kulma näkyy kauniisti.. Jospa sitä ei kukaan mun lisäksi huomaisi ;) Kuvassa mukana myöskin ihanat ja kauniit itikanpistot, joita oon oikein urakalla raapinut! Mun läheiset tietääkin, millainen ihana arpi mulla on käteen jäänyt pitkään jatkuneesta raapimisesta.. Itikka pisti siihen vuosi tai kaksi sitten, ja lopetin raapimisen jotain 4-5 kuukautta sitten. Ja arpi näkyy edelleen, heh. Rupien raapimiseen vaan jää koukkuun.

Samaisella kuvienottoreissulla pari (?) viikkoa sitten näin ihanaa Annia jätskiannoksen ja kahvin merkeissä! <3 Ja tottakai kahden bloggaajan tapaamisesta seurasi myös asukuvien ottoa. Voi tuota ihanaa auringonpaistetta, paistaisipa aurinko huomennakin.

Olipas mulla tällä kertaa asiaa. Sitä ois toki paljon lisääkin, kuten myös asukuvia ja muita otoksia. Onneksi loma alkaa, niin mulla on toivottavasti enemmän aikaa bloginkin puolelle. Loma alkaa kuitenkin piiiitkien yöunien merkeissä. Jospa huomenna sitten jaksaisin juhlia juhannusta levänneenä. Mitäs teidän juhannussuunnitelmiin kuuluu? :)

Ihanaa juhannusta kaikille! :)

16. kesäkuuta 2013

Asiat, jotka tekevät mun kesästä kesän

  • ihanat varjokuvat
  • piknikit rakkaiden ihmisten kanssa
  • kesäbiisit
  • kauniit järvimaisemat
  • rentoutuminen
  • auringossa löhöily
  • kesän väreillä lakatut varpaan- ja sormenkynnet
  • terassi-illat kavereiden kanssa
  • lomamatkat ihaniin uusiin sekä tärkeisiin vanhoihin paikkoihin
  • voikukkien kuihtuneiden osien puhaltelu
  • pitkät Serrano-maratonit Kaisun kanssa
  • mansikat
  • sateenkaaren väreissä hehkuvat kukkaset
  • valoisat kesäyöt sekä auringonlaskut
  • pikkuiset sammakot
  • aurinko (!)
  • rusketusrajat
  • hupsun muotoiset pilvet
  • suloiset voikukkapellot sekä niillä juokseminen
  • inhottavat hyttyset sekä siitä johtuva hyttysmyrkyn liikakäyttö
  • kesän tuoksu
  • talviturkin heittäminen sekä uiminen
  • myöhään valvominen ja pitkään nukkuminen
  • jättimäiset jätskiannokset
  • hiekkarannat
  • elämästä nauttiminen
  • ihanien ystävien seura
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

14. kesäkuuta 2013

Ihanat lakkiaiseni

Nyt olis luvassa jo kauan sitten lupailemaani postausta mun lakkiaisista! Postaus on venynyt aina vaan jatkuvien kiireiden vuoksi, kuten myös siitä syystä, että on pitänyt odotella kuvia muiden perheenjäsenten kameroista. Mutta tässä tää nyt lopultakin olis :)

Lakkiaispäiväni aamuna heräsin seitsemältä, jotta ehtisin kahdeksalta kampaajalle. Olihan se ehkä vähän tyhmää maksaa 58€ kiharoista, jotka oisin itsekin osannut tehdä. Mutta ainakin sain kiharat, jotka kestivät seuraavan yönkin! Itse tehdyt kiharat olisivat saattaneet lässähtää jo alkuillasta, joten kaipa ne rahat tuli kuitenkin hyvin käytettyä. Ja oli ihanaa päästä viimeinkin pukemaan päälle mun ihanaihana mekkonen! Löysin sen ihan vaan Kajaanin Sokokselta. Tilailin kyllä netistä aiemmin mekkoja sovitukseen ja etsin Turkin matkallakin ihanaa yksilöä, jota ei kyllä osunut kohdalle. Äiti tämän oikeastaan löysi, ja heti tämän nähdessäni tiesin, että tässä olis nyt Se Mekko.
Sitten olikin aika siirtyä Kuhmo-talolle, jossa ylioppilaat lakkinsa saivat. Meitä oli yhteensä jotain hieman yli 40 ylioppilasta, ja minä menin lavalle toisena. Hieman alkoi jaloissa tuntua seisominen ja odotus, mutta siitä onneksi selvittiin. Juhla oli ihana ja koskettava, musiikkiesitykset meinasivat saada kyllä kyyneleen silmäkulmaan. Oli kyllä tosi haikeat fiilikset, kun kaikki hajaantuu eri puolille Suomea.


Ja Kuhmo-talon juhlan jälkeen siirryttiin kotiin juhlimaan ja vastaanottamaan vieraita.
Ja mun piti tottakai avata kakku, vaikka en täytekakusta yhtään tykkääkään :D Kummipoika sai sitten mun kakkupalan! :)
Vieraita kävi yli 40. Odotettiin isompaa kävijämäärää, mutta monille tuli esteitä. Viimeiset vieraat taisi lähteä kahdeksan jälkeen, ja siinä vaiheessa ois tehnyt mieli kaatua sänkyyn nukkumaan.. Mutta kerranhan sitä vain päästään ylioppilaaksi, joten oli pakko lähteä viihteelle! Ilta oli kokonaisuudessaan mahtava, kuten päiväkin. Todellakin voi sanoa, että tämä päivä oli ikimuistoinen.

12. kesäkuuta 2013

Lovely flowers

Ja taas on viime postauksesta päässyt muutama päivä vierähtämään. Alkaa jo pikkuhiljaa tympiä tämä jatkuva kiire ja väsymys. Ei oo hetkeäkään aikaa levähtää. Oon niin väsynyt, voisin nukkua vaikka kuukauden putkeen. Mutta melkein koko kesä menee töissä, ja vähäisiin lomiinkin on vielä aikaa.. Eilen aloin sitten tehdä postausta, mutta eipä se sujunutkaan ihan niin kuin ois pitänyt. Olin kirjoitellut jonkun matkaa, kunnes kuvaa lisätessä ilmestyy teksti "Error 45", joka tulee takaisin vaikka mitä painais. Tai no hävisi se siinä vaiheessa kun koko tietokone päätti pimentyä, hahahahah. Teki mieli nakata koko rotisko seinään. Kyllä koneen pimeneminen lämmitti mieltä oikein mukavasti, kun olin tosi väsynyt pitkän päivän jäljiltä. Mutta lakkiaispostausta odotellessa ajattelin esitellä teille yhden kauneimmista mun saamista kukkakimpuista!
Voi että rakastuin tuohon kimppuun! Niin kauniita kukkia ja ihania värejä.
Ja ihana maksimekko ostettu H&M:ltä :)

IIIK, huomenna ois viimeiset pääsykokeet! Ja nehän on siis luokanopettajakoulutuksen soveltuvuuskokeet Joensuussa. Alkaa kyllä jännittää jo ihan kauheasti.. Luokanopettajaksi on vaikea päästä, sinne on todella paljon tasokkaita hakijoita. Saa nähdä miten käy, mutta toivotaan ainakin parasta! Onneksi kohta on pääsykoerumba ohi.

Mua harmittaa aivan älyttömästi, että blogi on viime aikoina jäänyt niin vähälle huomiolle. Pääsykokeet, työ, kaverit ja muut vievät mun aikaa niin paljon, että tänne on tullut kirjoiteltua aivan liian harvoin. Ja mun väsymyksestä ja uupumuksesta kertoo jotain se, että meen nukkumaan yhdeksältä. Siis minä, joka valvon normaalisti arkenakin vähintään kahteentoista tai yhteen. Ja nyt oon kaikki päivät ihan poikki, vaikka nukkuisin miten paljon tai olisin tekemättä mitään. Jotenkin tää väsymyskierre olis saatava loppumaan ennen kuin palan loppuun. Yritän kyllä kovasti järjestää blogille enemmän aikaa, ja mulla ois paljon ihania postausideoita sekä kuvia odottamassa julkaisua :)

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin? :)

8. kesäkuuta 2013

Mulle maailman rakkain

Laiskottelua. Lukemista. Paljon Serranoita. Paljon nukkumista. Ihanaa musiikkia. Ah, parasta.
Tää päivä tuli enemmänkin kuin tarpeeseen. Sain vaan olla kotona, eikä tarvinnut lähteä mihinkään. Mun väsymyksen ja stressin taso alkoikin jo olla sitä luokkaa, ettei varmaan ois ollut loppuun palaminen lähellä. Se on kamala tunne, kun illalla nukkumaan mennessä sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kaikki tehdyt sekä tekemättömät asiat pyörii päässä eikä saa unta kauheasta väsymyksestä huolimatta. Onneksi saan nyt edes pari päivää nukkua ihan kunnolla. Tuntuu vaan, ettei osaa pelkästään olla enää, pitäs koko ajan olla menossa ja juosta paikasta toiseen.
 

Farkkutakki ja housut H&M, toppi BikBok, laukku Turkista, kengät Vagabond (kirpparilöytö). Tässä asussa tulikin liikuttua eilisilta. Asukuviakin ois julkaisematta vaikka kuinka paljon, huh.

Tällä hetkellä yks kaikkein ahdistavimmista asioista on kunnollisen lakkiaispostauksen tekeminen tänne. En tiiä mitään ärsyttävämpää, kuin monen sadan samanlaisen kuvan selaaminen ja parhaimpien valitseminen. Niin turhauttavaa hommaa! Siksi kyseisen postauksen teko onkin venynyt.. :D Mutta kyllä mä sen vielä teen, I promise!
Ja kuvaustaustana toimi meidän uusi Kupla-tulokas! Eipä sillä, tää taitaa ollakin meidän kolmas Kupla :D Mutta söpöliinejähän ne on, tuitui!

Loppuun vielä yksi tän hetken kauneimmista biiseistä:
Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Blog Design by Get Polished