4. helmikuuta 2014

Pakkaspäivän asua parin viikon takaa

Pari viikkoa sitten (ja vielä viikko sitten..) olikin ihanat kirpsakat pakkaset. Nyt säät on mukavasti lämmenneet, ja täällä Joensuussakin oli jo aamulla yksi lämpöaste. Sieltä se kesä vaan tulee pikkuhiljaa! Oijoi, ei mee kauaa kun aurinko paistaa muulloinkin kuin kovilla pakkasilla ja linnut alkaa laulaa. Mutta vielä saadaan hetki nauttia talvesta, joten palataan vielä parin viikon takaiseen asuun, jolloin pakkanen huiteli jossain parinkympin tietämillä.
 
neule H&M / hame H&M / kengät kirppari /sukkikset H&M

Huh kun on ollut kiireisiä päiviä! Eilen tultiin Joensuuhun Kaisun kans, joka majaileekin tän viikon perjantaihin asti mun luona. Kävin kämpillä haukkaamassa hieman purtavaa, josta suuntasinkin suoraan töihin. Ennen töiden alkua törmäsin pariin kaveriini, jotka tunnistin kiljunnasta "ei tuo voi olla Jenni, sillä on housut jalassa".. Hieman meinasi naurattaa, ihanat tytöt :--D
 
Tänään oon ollut päivän koulussa, ja kohta suuntaan bodyruniin. Ilta pitäisi lukea kuvista, mikäli meinaan tentistä päästä läpi perjantaina. En käynyt aiemmin tekemässä sitä kun lähdin joululoman viettoon, mutta hirvittävän moni reputti sen. Hieman pelottaa miten mun käy.. Huomenna ois taas pitkä päivä koulua ja illalla töitä, torstaikin menee koulun ja jumpan parissa. Plääh, hieman tylsä viikko, mutta ens viikolla ois sitten paljo muutakin kivaa luvassa!

Palaillaan!

14 kommenttia :

  1. Oi miten nätti asu! Tosi kiva yhdistelmä kokonaisuudessaan :)!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana hame ja sopii hyvin talveenkin vaikka onkin ilmavamman näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Oii miten ihana asu! :)

    http://littlethings-noora.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Missä sä oot muuten töiss ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon Pelastakaa Lapset ry:llä feissarina :)

      Poista
  5. Oot tosi kaunis! :) liityin lukijaks ja ois kiva jos kävisit kattomas munki sivua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kuulla, tervetuloa seurailemaan :-) Ja juu meen kattelee!

      Poista
  6. Tykkään sun tyylistä, tosi kivoja asuja näkynyt täällä! :)
    liityin lukijaks :)

    kilahwi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Tervetuloa lueskelemaan :-)

      Poista
  7. Aww, ihana toi koira kuvien taustalla :D

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished