5. maaliskuuta 2014

Karvaturri

Täällä taas! Tarkoitus oli tulla kirjoittelemaan jo aiemmin, mutta en oo yksinkertaisesti ehtinyt. Tulin Tallinnasta takaisin Joensuuhun maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja seuraavana päivänä nukuinkin ihan mukavan myöhään. Ilta meni töissä, ja sen jälkeen aloitin tenttiin lukemisen. Tentti oli tänään, että eipä kovin hyvin niillä lukemisilla mennyt.. Nyt pitäis alkaa lukea perjantain fysiikan tenttiin, että eipä hirveästi tällä viikolla ylimääräistä vapaa-aikaa löydy.
 
Ajattelin kuitenkin tulla nakkaamaan tänne teidän nähtäville asukuvat, jotka on otettu aiempien pakkasten aikaan! Vielä nää kehtaa julkaista, kun täällä vielä lunta on. Ei tosin aivan yhtä paljoa kuin näissä Kuhmossa otetuissa kuvissa. Mutta niin, eipä taida paljon etelämpänä enää lunta olla. Ei oo tainnut pitkään aikaan olla.. :D Aikamoinen kevät, kunhan ei vaan kauheeta takatalvea sit toukokuussa tulisi! Muistan kun muutama vuosi sitten satoi lunta vielä kesäkuussa, hyrrrr.


En voi sille mitään, että mulle tulee tuosta karvaliivistä ihan mielettömät lammasvibat. Muistutan ihan meidän edesmennyttä lammasta Nuppua. Valkoiset läikät vaan naamasta puuttuu! Mutta on tuo liivi kyllä ihana, ja kohtuu lämminkin. Harmittaa vaan, että ostin sen tammikuun lopussa eikä sen jälkeen oo liiemmin ollut kylmiä kelejä, jolloin tuota voisi pitää. Mutta onpahan sitten ensi syksyä odottamassa, ja sain sen niin hyvällä alennushinnalla että kannatti ostaa odottamaan :)
 
Tää on jotenkin aika epäjennimäinen asu, mutta silti niin ihana. Ja nuo pöksyt, oon ihan rakastunut niihin. Kivat nahkaosiot tuo kivasti särmää. En muista, milloin viimeksi oisin saanut poikaystävältäni noin paljon kehuja jostain vaatteestani! Hyvä ostos siis ;)

toppi H&M / paita Vila / karvaliivi H&M / housut nettikirppis / kengät kirppis / kaulakoru Seppälä
 
Oon nyt muokkaillut ulkoasua aika paljon, ja viime postauksen jälkeenkin on tullut tehtyä aika paljon pientä hienosäätöä. Pakko sanoa, etten oo itse koskaan aiemmin tykännyt blogini ulkoasusta yhtä paljon! Oon oppinut muokkaamaan tuota nyt paljon enemmän, ja oonkin tosi tyytyväinen siihen. Mulle tuollaiset jutut on aina ollut tosi vaikeita, mutta tekemällähän niitä oppii. Nyt ulkoasu on paljo enemmän mun näköinen, ja uskonkin että tää tulee olemaan täällä pitkään. Toivottavasti tuo miellyttää teidänkin silmää :)
 
Ja hei, mut löytää viimeinkin Instagramista nimellä vaniljakeiju, seurailkaahan jos kiinnostaa nähdä myös kuvia joita ei tänne blogin puolelle tule ;)
 
Ja loppuun vielä pari ihanaa biisiä jotka saa hyvälle mielelle:


Faul & Wad AD vs. Pnau - Changes 


Klingande - Jubel
 
Ihanaa loppuviikkoa mussut <3


38 kommenttia :

  1. Ihana liivi, ihana banneri, ihana ulkoasu, ihana Sinä! Olet tosi kaunis :) Jään ehdottomasti seuraamaan blogiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hirmuisesti <3 Tervetuloa seurailemaan :--)

      Poista
  2. aivan ihana postaus! :) ja tykkään tosi paljon noista sun housuista!

    VastaaPoista
  3. Millasta fysiikkaa opettajakoulutuksessa joutuu lukemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sellasia melko helppoja juttuja, lähinnä yläkoulutason juttuja :) Magnetismia, valoa, lämpöä, sähköä, liikettä.. Kyllä yläkouluajoilta aina jotain muistaa, mutta silti tulee välillä vastaan juttuja joista ei oo mitään muistikuvaa.. :D Luennoilla en oikeastaan tainnut käydä, mutta harkoissa aina päästiin ite testaamaan juttuja ja tekemään erilaisia kokeita pienissä ryhmissä, joissa sitten tallennettiin saadut tulokset nettisivustolle muidenkin käyttöön :) Kätevää ja hauskaa!

      Poista
  4. No onpa kyllä lampaalla aivan supersöppänä ulkoasu täällä blogissa!
    Pssssst, lukitsepa tuo mukana rullaava tausta paikalleen, ni ei kukkaset ihan vilise silmissä blogia edestakaisin rullatessa. ;3
    Ja kai Tallinnasta tulee kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiitos ihana <3 Hupsis, niin oli kyllä tarkoitus! Oon vissiin vahingossa koodien kanssa säätäessä napannut väärän pätkän sinne lisättäväksi, kiitti kun huomautit ja nyt on korjattu ;)
      Ehkä jotain joo, ei vaan keretty ollenkaan vanhassa kaupungissa käydä :/

      Poista
  5. siis tää ulkoasu on aivan ihana!!! ja tuo banneri soppii niin hyvin siihen:3

    http://pieceofourlifes.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva asu! Tuo liivi näyttää aivan ihanalta :)

    http://mylifeaseerika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ihanan hento fiilis tässä sun blogissa. Toi bannerikin on niin kuin jonkun hömppäleffan kansi! :) Mäkin rakastuin noihin housuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitti, aika osuva kuvaus kyllä :-D

      Poista
  8. Aivan ihana tuo banneri! Huomaa että käytät postauksiin aikaa koska niissä on tasapainoisesti sekä kuvia että tekstiä paljon. :)

    http://blogbytinka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihanasta kommentista <3 Ihana kuulla että sen huomaa sinne ruudun toiselle puolellekin!

      Poista
  9. Oi ihana tausta ja pirteä blogi :) Jään seurailemaan!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana karvaliivi! Pitäisköhän itekki hankkia, tois kivaa vaihtelua tyttömäiseen tyyliin :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, se on kyllä aika kiva ;) Mulla oli vähän samat perustelut ton hankintaan! Ja musta väri tuo kans kivaa vaihtelua ainakin minulle.

      Poista
  11. Aivan ihana tämä koko ulkoasu bannereineen kaikkineen! Niin söpöt värit!:-)

    <3: http://ada-sofia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Rakastan tätä blogin ulkoasua! Banneri ja kaikki! Tosi hyvin oot onnistunut!! :)
    Ja sieltä se kevät tosiaan tulee! :) Yks päivä kyllä kauhistuin kun taivaalta sateli isoja lumihiutaleita, mutta nopeasti ne onneksi suli pois.

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 Ajelin tänään Kuhmoon, ja tänne oli iskenyt äkkitalvi ja lunta taas riittää.. :/

      Poista
  13. LOVE = asu :) toi karvaliivi on erityisen magee! Todella söpö kokonaisuus tää blogi ylipäätään.

    http://uniquevisionnn.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. aivan ihana tää uus ulkoasu! toi banneri on maailman upein ja tuo tausta sopii tähän, on kannattanut nähdä vaivaa sen eteen! <3 kiva asu ja hienot kengät! :)

    http://foreverbyjenni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon superihanasta kommentista <3

      Poista
  15. vo kui ihanan tyttömäinen blogi!! mut itteeni ei oo vielkää oikee iskeny noi karvaliivit... :| :D

    http://uptm-sini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei kaikki niistä tykkää eikä tarviikaan :-)

      Poista
  16. ihanan pirteitä ja aitoja kuvia :3 ja tää blogin ulkoasu on ihanan tyttömäinen banneria myöten ♥

    VastaaPoista
  17. Upeita kuvia ♥ ihastuin sun blogiin ihan hulluna :) toivottavasti eksyt joskus kurkkaan munkin blogiin :)

    VastaaPoista
  18. Millä ohjelmalla olet tehnyt tuon bannerin?

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished