25. kesäkuuta 2014

Hei hei mitä kuuluu

Viime päivinä ei oo oikein ollut aikaa postailla, kun oon ollut töissä ja piipahtanut jopa pikaisesti Joensuussakin. Nyt sitä aikaa kuitenkin löytyy, oon nimittäin sairaana sängyn pohjalla kuumeesta ja vatsataudista kärsien. Ihan kuin pelkkä kuume ei olisi jo riittänyt.. Yhh. Mutta jospa tää tästä pikkuhiljaa lähtisi parempaan päin, ja pääsisin pian jo takaisin töiden pariin!
 
Eilen kävin Joensuussa pikaisesti Kaisun kanssa. Aamulla jo oli hieman heikko olo, mutta oli pakko päästä katsomaan aivan ihanaa, uutta kämppää. Ei ollut sittenkään kovin hyvä idea lähteä ajamaan yhteensä 440km, matkalla nimittäin iski todella huono olo ja välillä piti pysähtyä takapenkille lepäämään ja lääkettä vetämään. Mutta niin me lopulta vaan päästiin kuin päästiinkin ehjinä takaisin kotiin.
 
Ja se kämppä, ehkä ihanin mitä oon ikinä nähnyt. Muutaman vuosi sitten rakennettu ja todella moderni. Ihana iso parveke, kivat spottilamput katossa ja astianpesukone (!!!!). Ihanat laminaattilattiat ja upea keittiö. Katsojia oli näytössä paljon, ja ilmoituksessa luki, että ikää pitäisi olla mielellään 22 vuotta. No, minähän oon vasta 20v, mutta ajattelin että mennään nyt sitten katsomaan. Harmittaa kuitenkin erittäin paljon, kun se kämppä meni jollekin vanhemmalle naishenkilölle. Ja ihan vaan sen takia, koska hän ei todennäköisemmin biletä asunnossa. Erittäin ärsyttävää tuollainen epäreilu yleistäminen, ja lievästi sanottuna ärsyttää, että ainoastaan ikä oli esteenä tuon asunnon saamiselle.
 
farkut Cubus
toppi H&M
neule kirppis / H&M
korkkarit H&M
sulkakorvikset BikBok (?)
pöllökoru Glitter
 
Toisaalta on pakko myöntää, että ihan kiva kun saan hyvällä omalla tunnolla hautautua sängyn tai sohvan pohjalle mitään järkevää tekemättä. Katsoa vaan Serranon perhettä, lukea hyvää kirjaa ja lueskella blogeja sekä muokkailla kuvia tuleviin postauksiin. Mieluummin olisin kyllä terve ja töissä, mutta on tässä sairastelussa hyvätkin puolensa.
 
Että sellaista kuuluu mulle tällä kertaa. Mitäs teille sinne ruudun toiselle puolen kuuluu? :)

20 kommenttia :

  1. voiei pikaista paranemista sinne!!<3 tosi upeita kuvia, ihana asu ja tuo letti on aivan ihana<3

    VastaaPoista
  2. Jälleen tosi kiva asu, ja tuo letti on myös hauska. :) Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Jep, toivotaan! Ei tää sairastaminen kovin kivaa ole :/

      Poista
  3. Voih, paranemisia sulle! Ja tuollainen ikärasismi esim. asuntojutuissa on kyllä ärsyttävää yleistystä :/ MUTTA, ihanaihanaihana kampaus!! ♥ Ja nuo farkut, koko asu itseasiassa, on kyllä tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos <3 Niinpä, muakin kyllä ärsyttää tuollainen epäoikeudenmukaisuus.. :/ Jospa mä vielä jonkun kivan kämpän löytäisin! :)

      Poista
  4. Aww ihana tuo kissa ja kiva kampaus kans! :-) Harmi tuo kämppäjuttu ja sairaana olo. Pikaista paranemista! :-)

    Itse tulin muutamaksi päiväksi sivistykseen tuolta mökkiremontin keskeltä, koska isosisko valmistuu lauantaina eräoppaaksi niin pitää alkaa leipomaan sen juhliin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Jospa tästä pian parannutaan! :)

      Kuulostaa ihanalta, pääsette sitten kunnolla herkkuja ahmimaan juhlissa ;)

      Poista
  5. Voi että miten ihana asu :> Etenki tuo neuletakki! Ja PÖLLÖKAULAKORU! :D Pöllöt on parhaita <3 Mistä tuo kaulakoru on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Munkin mielestä tuo koru on tosi söpö :3 Löysin sen alkukesästä Glitteristä!

      Poista
  6. Heips Jenni!! Mie täällä seurailen siun kuulumisii :) Vähän tyhmää ettet saannu sit kämppää... Mut selkeesti siis huono vuokraisäntä siinä ;) Toivottavasti paranet pian <3 Terveisin Saimi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moii <3 Kiva kuulla että säkin oot täällä käyny lueskelemassa :) Jep, muakin harmittaa tosi paljon, se kämppä ois ollu aivan unelma eikä tuollasia tuu joka päivä (tai kuukausi..) vastaan. Kiitti, toivotaan <3

      Poista
  7. Voi eii pikaista paranemista!<3 muistan ite viiden päivän vatsataudin, sen kuumeilun ja tuskan mitä vietin sängynpohjalla ja jäin lukiojutuista ihan jälkeen... Toivotaan ettei siul oo mitään noin pahaa, paranisit nopeesti:3

    Täällä tänään ihana piknik ystävien kanssa, huomenna suunnitelmissa leffamaraton ystävän kanssa, että ihan mahtavaa kuuluu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että jo tää reilu päivä kunnon tautia ja parin päivän jäätävä mahakipu alkais jo riittää :D Ihan hirveetä kyllä, voisin väittää ettei mulla oo ikinä ennen sattunut mahaan näin kovasti.

      Todellakin kuulostaa kyllä aivan ihanalta, pidä hauskaa ja nauti ystävien seurasta! <3

      Poista
  8. Onpa ihan älyttömän söpö neuletakki ja tuo pöllökaulakoru :`))<33 pikaista paranemista sinne!!<3

    VastaaPoista
  9. Onpas harmi kun asuntoa et saanutkaan, ja oot kyllä ihan oikeassa tuossa, että tollanen yleistäminen on ärsyttävää! Tokihan siinä on perää, että usein opiskelijanuorukaiset tykkää bilettää, mutta ei sen pitäis olla niinkään perusteena valinnalle.Noh, löydät sitten jonkun muun, eikös vaan :) Minne asti oot muuttamassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä ihan totta että useimmiten opiskelijat bilettää todennäköisemmin kuin hieman iäkkäämmät ihmiset, mutta kyllä ärsyttää että ikä vaikutti valintaan niin paljon, eikä niinkään muut ominaisuudet :/ Toivotaan kyllä, vaikka harvoin noin upeita asuntoja tulee vastaan.. Asuin aiemmin 5km päässä Joensuun keskustasta, ja nyt yritän löytää kämpän ihan keskustasta :)

      Poista
  10. Oij paranemisia sinulle! ♥ Ihastuin tuohon sun lettiisi, sulla on hiukset aina niin ihanan erilaisilla tavalla eikä aina samalla lailla! Siitä tykkään, voi kun itselläkin olisi ideaa laittaa.. Ihana tuo pöllökaulakoru ♥ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata <3 Haha, musta tuntuu että ne on aina just samalla tavalla, niin ihana kuulla että joku on eri mieltä! :D

      Poista

Blog Design by Get Polished