26. kesäkuuta 2014

Instapics

Jos jotenkin aiemmin ajattelin että nyt sairaana voin ainakin kunnolla päivitellä blogia, niin olin erittäin väärässä. Blogi on kyllä ollut viimeisenä mielessä, olo on ollut sen verran kamala. Välillä toki on niitä parempia hetkiä kun kuume laskee tai mahaan ei satu, mutta ainakin tähän mennessä se huono olo on aina tullut takaisin. Tänään oon kuitenkin saanut Kaisusta sairastelukaverin, ja me onkin nakeltu lääkepurkkeja ja kuumemittaria sohvalta toiselle Serranoiden pyöriessä taustalla. Kahdestaan on paljon kivempaa sairastaa, kun voi valittaa kilpaa. Eheheh.
 
Mutta nyt niitä uusimpia instakuvia!
 
1. Herkullinen aamupala kun vielä olin Joensuussa; terveellisiä pannareita, marjoja ja rahkavaahtoa! 2. Hemmotteluiltaa kasvonaamion muodossa, välillä sitä arjen luksusta tarvitaan. 3. Euroviisukarsintoja ystävien kanssa (nyt kyllä naurattaa tuo uusimmat instakuvat :--DD) 4. Koti-illan leffaseuralainen.

5. Outfittia. 6. Meidän kisumisu saapui taloon <3 7. Pyjamabileitä ihanien tyttöjen kanssa. 8. Yliopiston kuoron konserttiin menossa.
 
9. Yliopiston kuoron konsertissa, ihanat Saimi ja Laura! 10. Tatuointi heti sen ottamisen jälkeen, päällä ihana ryttyinen suojakalvo.. 11. Lokofuksimiitissä Veeran kans hieman ennen koulun loppua. 12. Emman kanssa Arnold'sissa herkuttelemassa, oli kyllä hyvää!
 
13.-15. Cat of the day, meidän pikku silmäterä, jonka pakkomielle on tunkea syliin oli tilanne mikä hyvänsä! 16. Kesän spontaaneja juttuja, jonka seurauksena päädyttiin yhden kaverini kanssa tulemaan Sotkamosta Kuhmoon takaisin kolmannen kaverimme autolla.. Parhaita tällaiset suunnittelemattomat jutut!
 
17. Auringonottoa (silloin joskus, kun vielä oli lämmintä..) ja ylläripylläri kisu tuli seuraksi <3 18. Rento vapaapäivä auringonoton merkeissä seurana Breezer, Ines ja hyvä kirja. 19. Joensuussa yksillä Veeran kans. 20. Herkullisia mansikka-vaahtokarkki-vartaita, suosittelen testaamaan!
 
21.-22. Kisu lempipaikassaan sylissä.. Ei väliä, luetko kirjaa vai dataatko, Ineksen on aina mahduttava syliin! 23. Juhannuskokko ystäväni luona. 24. Ihanan kesäisiä lumipalloheisiä.
 
Muistakaahan, että mua voi halutessaan seurailla instassa nimellä @vaniljakeiju :-)

12 kommenttia :

  1. kivoja kuvia, vaikka miehän jo seuraankin siuta instassa! :) tuo kissa on vaan niin söpöläinen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, sunkin instakuvat on tosi ihania! :-) se on kyllä suloinen <3

      Poista
  2. Paljon ihania kuvia ♡♡ se on kyllä totta että kaksin on kivempi sairastaa. Toivottavasti sun olo paranee pian ♡ tsemppiä! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin kyllä on, yhdessä valittaminen on hauskaa :D Nyt alan onneksi jo parantua! :)

      Poista
  3. Mansikka-vaahtokarkki-vartaita!
    Kuulostaa hyvin erikoiselta :)
    Mansikka.. vaahtokarkki.. mansikka.. vaahtokarkki..
    Näinköhän ne oikeasti sopisi yhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kyllä maistui ainakin mun suuhun todella hyvälle! Kannattaa testata kyllä :-)

      Poista
  4. Voi miten söpö tuo teijän kisu on!! <3 Halisin sen varmaan ruttuun, jos näkisimme! :D Ja oih, noi vartaat kuulostaa vähän liian hyviltä ollakseen totta.. Pitääkö ne grillata (ei kai mansikkaa voi grillata :o)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä varsinainen sydäntensulattaja <3 Haha, tuu vaan tänne moikkaamaan kisua ja varsinkin MUA, ikävä on! <3 Ei tarvii, ne voi kyllä syödä ihan vaan tuolleen! :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti, mäkin tykkään siitä hirveesti :-)

      Poista

Blog Design by Get Polished