31. elokuuta 2014

Katsaus kesään

Elokuun viimeinen päivä tarkoittaa sitä, että kesä alkaa olla jo pikkuhiljaa takana. Syyskuu tarkoittaa ainakin mulle virallisesti syksyn alkua, ja alkaa olla kiva tehdä juttuja, jotka kuuluu erityisesti syksyyn. Aloin kuitenkin näin elokuun viimeisen päivän kunniaksi tutkia hieman mun kesän bucketlistiä pohdiskellen kuinka moni asia mun suunnitelmista sitten lopulta toteutuikaan.
 
♥ Tein kukista seppeleen. Oikeastaan montakin, ja yksi niistä päätyikin kisun kaulaan.
♥ Kuuntelin sadepisaroiden ropinaa ikkunoihin. Heräsin usein aamulla sateeseen onnellisena, sade aiheuttaa mulle tosi turvallisen fiiliksen.
♥ Tein (ja teen vielä pari viikkoa) töitä, ja tykästyin työpaikkaani kovasti. Jo parin päivän tauon jälkeen tuntuu ihan oudolta, ja tekee mieli takaisin töihin.
♥ Löysin itselleni pienten mutkien ja muutosten jälkeen ihanan asunnon, johon vien ensimmäiset tavarat tulevana tiistaina. Happyhappyhappyyy! Samaan reissuun ujutan vierailun Kuopion Ikeassa, uudet sisustusjutut täältä määä tuuuun!
 
♥ Matkustin, tosin vaan Suomen sisällä. Ihania reissuja olivat kaikki kuitenkin, eikä suuresti edes harmita että ulkomaanmatka jäi tekemättä. Onhan sitä aikaa muulloinkin.
♥ Toteutin kivoja spontaaneja ideoita niin yksin, kuin ystävieni ja perheenikin kanssa.
♥ Luin paljon kirjoja. Samalla löysin rakkaan harrastukseni uudelleen, ja pitkästä aikaa oli enemmän aikaa kirjoille.
 
♥ Vietin ihania hetkiä ystävieni kanssa. Tosin enemmänkin olisi voinut, harmi miten paljon aikataulut menivät ristiin.
♥ Ajelin bemarilla tuulen hulmutessa hiuksissa ja Edward Mayan pauhatessa stereoissa. Oi sitä vapauden tunnetta.
♥ Koin Weekend festivalin yhdessä upeiden tyttöjen kanssa!
 
♥ Söin paljon jätskiä. Siis paljolla tarkoitan todellakin paljoa. Ennätys taisi olla viisi kertaa päivässä.. Ja tähän voisi liittää sopivasti sen, että nautin elämästä. Kirjaimellisesti, eheh.
♥ Nauroin niin, etten voinut lopettaa. Vatsalihaksiin sattui monta kertaa, joten kai tänkin voi mun kesän ahkeriin (not) treenailuihin laskea..?
♥ Otin paljon aurinkoa, usein hyvä kirja kourassa jätskikippo seuranani.
 
Mulla on tosi ristiriitaiset fiilikset kesän lopusta. Toisaalta se on ihanaa, sitä mä oikeastaan odotin keväästä asti. Ja syksy on muutenkin mulle rakkain vuodenaika. Toisaalta tulee ikävä kesää, ja ei vielä haluaisi luopua tästä tietynlaisesta vapaudesta. Kesäsuunnitelmat toteutui kohtuullisesti, mutta moni jäi myös toteutumatta.
 
Toteutuivatko teidän kesäsuunnitelmat?

16 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja todella kivasti toteutettu postaus ♡ munkin on pitänyt itseasiassa toteuttaa tämän tyylinen postaus mut jostain syystä sit jäänyt :( sun kesään on mahtunut kyllä paljon ihania hetkiä joita on varmasti kiva muistella myöhemmin ♡ mun kesäsuunnitelmat toteutui kyllä aika hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onpa ihana kuulla :) Mullakin tää meinas jäädä kokonaan unholaan, mutta lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja väsäsin tämän! Niinpä, kesää on kiva muistella lämmöllä sitten talven pimeimpinä hetkinä :-) Ihana juttu, että sunkin kesäsuunnitelmista suurin osa on toteutunut! :')

      Poista
  2. Ihanan kesäisiä kuvia! Mua harmittaa ihan kamalasti syksyn tulo. Mutta toisaalta kesää ei osaisi arvostaa samalla tavalla, jollei välillä olisi syksy ja talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Tuo on kyllä aivan totta, jos aina olisi kesä niin siihen turtuisi, eikä kesää osaisi enää arvostaa. Ja hei, kyllä kesä sieltä kuitenkin aika nopsaan tulee :-) Pian jo huomaatkin kevään ensimmäiset auringonsäteet, ja sitten pääsetkin taas pian rannalle loikoilemaan ;) Aika menee kyllä välillä niin nopeeta, ettei itsekään pysy mukana!

      Poista
  3. Tää kesä meni ihan hujauksessa, ois pitänyt nähdä paaaljon enemmän ja tehdä kaikkea sponttaania.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! :-( Mutta ens kesänä sitten, ja pitää yrittää järjestää kunnolla aikaa syksyllä ja talvellakin! :-) ♥ Kunnon leffailtoja ja pyjamapartyja!

      Poista
  4. Mun oli tarkoitus tehdä samantyyppinen katsaus kesään-postaus eilen, mutta jätin sen tälle illalle:D Mulla vaan ei tule näin laaja, kun oon ollut vain töissä melkein koko kesän!:') Anyway aivan mahtavia kuvia ja tämä toteutus oli älyttömän ihana. Multa jäi suunnitelmia toteuttamatta aika paljon ja oon siksi harmissani. Töitä oli senkin edestä:(
    Kuvat ovat upeita, kolme viimeistä aivan ihanaisia ♥ Sun kesään on mahtunut kaikkea ihanaa, kadehdin kun itse ehdin syödä jäätelöä vaan ehkä KOLME kertaa koko kesän aikana.. Epistä! Oikeastaan sun koko kesäsi on ollut kadehdittavan ihana, kun tuntuu että oot tosiaan kerennyt nauttia kaikin siemauksin toisin kuin minä;) Kuvistaki huokuu.. no se kesä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aivan ihana postaus sieltä kyllä ilmestyikin! :-) Kiitos paljon, kiva kuulla tuollaista palautetta! Tosi harmi kyllä, mutta ehkä niitä suunnitelmia voisi toteuttaa syksylläkin, tai kenties ensi kesänä..? Mutta ainakin jaksaa odottaa sitten ensi kesää niiden juttujen avulla! :)
      Musta tuntuu että ois linjojeni kannalta ollut parempi syödä jätskiä tosiaan vaan se kolme kertaa kesässä, saa kyllä tosiaan sen salikortin syksyllä hankkia! :D Aivan ihana sun kesäpostauskin oli, ja siitä kyllä myös huokui ihanat kesäfiilikset! :)

      Poista
  5. Onpa kaunis tuo valkoinen off shoulder -paita! :) <3

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. aaa, olevinaan kommentoin tänne jo eilen, mutta ilmeisesti se mun kommentti on hukkunu jonnekin bittiavaruuteen:--D mutta siis, kuvissas on ihanan kesänen tunnelma ja kesäs muutenkin kuulostaa olleen aika mahtava:) omassakaan kesässä ei oo mitään valitettavaa, mutta oikeastaan otan syksyn ja talven ihan mielellään vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kommentti tullut aiemmin, mutta kiva kun tulit uudestaan kommentoimaan! :) Kiitos paljon! Jep, sama täällä. Ei ollut mikään unelmien kesä, mutta syksyä odotan jo todella innolla! :-)

      Poista
  7. Miten ihania, tunnelmallisia kuvia! Varsinkin tykkään noista missä itse oot, tuossa kivellä ja sillan kaiteella istuskelemassa; niin upeita molemmat, mutta niin erilainen fiilis kummassakin ♥ Tai no, tuollainen seesteinen ja rauhallinen, mutta nuo asut ja asennot tuo niin paljon eri yksityyskohtia ja tunnelmaa :) Musta tuntuu, että sulla on aina jokin tarkempi merkitys, sanoma, noissa sun kuvissa -siitä mä tykkään! ♥ Ja sun kesä kuulostaa ihanalta. Juuri sellaiselta, mistä haluaisi kesän suurimmaksi osaksi muistaakin. Itsellä meni kesä lähinnä vaan töissä ollessa.. no, kerrankos niinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina ♥ Onpa ihana kuulla tuollaista palautetta, yritän tosiaan valita kuvat tänne huolella :') Mullakin on ollut kyllä todella työntäyteinen kesä puolentoista viikon lomaa lukuunottamatta, mutta oikeastaan hyvä näin :)

      Poista
  8. Mitä kuvia!! Tuo ruskea mekko ♥♥

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished