15. syyskuuta 2014

Feels like home

Täällä ollaan taas! Olin tosiaan sunnuntai-iltaan asti vielä töissä, jonka jälkeen muutin taas virallisesti Joensuuhun. Käyn vielä hieman ylikierroksilla kaiken tän kiireen ja nopeiden siirtymien takia, mutta eiköhän tää tästä. Uusi kämppä on aivan ihana, ja olinkin ihan mielissäni tätä sisustamassa ja tavaroita purkamassa eilen illalla ja yöllä :-) Bemukin oli oikein mielissään huomatessaan viereisellä autopaikalla lajitoverinsa!
 
Tänään oli jo mukava palata kouluun pitkästä aikaa. Pianotunnitkin alkoi, ja oon ihan innoissani (ja peloissani)! Toivotaan, että mäkin oppisin ihan kunnolla pianoa pimputtamaan. Illalla käytiin vielä parin tunnin lenkillä viereisessä kaupunginosassa, jonka alueelta tehdään pientä tutkimusta bilsan ja mantsan kurssille. Huomenna olis luvassa koulun jälkeen jumppaa ja ajanviettoa pianon kanssa, keskiviikkona olisi ainakin leffassareissu ystävän kanssa. Kun ehdin, tuun postailemaan vähän fiiliksiä tulevasta vuodesta, ja asuntopostauskin on luvassa kun kämppä alkaa näyttää esittelykelpoiselta.
 
Ihanaa viikon alkua! ♥

10 kommenttia :

  1. Ihana tuo ruusukynttilä! <3 Mulla on ollut samantapaisia joskus muinoin, pitäis ostaa taas jotain ihania kynttilöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Syksyn aikaan aina iskee hirmuinen kynttilöiden hamstraushimo, mäkin oon ostanut muutamia ihania kynttilöitä hiljattain ♥

      Poista
  2. Oijoi ihania nää kaksi kuvaakin jo! Odotan innolla esittelypostausta kokonaisuudesta, mä en varmaan ikinä saa aikaiseksi kämpän esittelyä kun tuntuu että koko ajan joku juttu puuttuu ja sen vuoksi ei oo vielä kelpoinen esittelyyn:D Nooo mutta ajan kanssa sitten, eihän siinä kiirettä:3
    Tuo ruusukynttilä on aivan ihana ja näiden kahden kuvan perusteella tuntuu, että asuntosi värimaailma on todella puoleensavetävä! No sen näkee sitten, uskon näin kuitenkin! Odottelen innolla asuntopostaustasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos! :') Musta tuntuu kyllä turhan usein ihan samalta, koko ajan tuntuu että jotain puuttuu tai jotain on unohtunut! :D Todennäköisesti asuntopostauksen jälkeen tulee paljon pikkupostauksia pienemmistä yksityiskohdista sitä mukaa kun niitä kämppään tulee.. :D
      Värimaailma on kyllä omasta mielestänikin aika kiva, tosin oon yrittänyt hieman rauhoittaa värejä sitten viime vuoden :) Myös asunnon valmiit kaappien yms värit miellyttävät mun silmää kovasti :-)

      Poista
  3. Oi oletkos pianoa aikaisemmin soittanut? :D Pianotunneilla kyllä kannattaa käydä jos intoa on :3 Itse kävin pianotunneilla kuusi vuotta peruskouluaikoinani mutta sen jälkeen helppo kun perustaidot hallinnassa niin itsenäisesti harjoitella :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en koskaan! :D Ellei sitten lasketa niitä ala-asteaikaisia kosketinsoittimen pimputtamisia ulkomuistista.. Eli ihan uus juttu mulle on kyseessä :-) Pianotunnit vois olla kyllä tosi mielenkiintoisia, mutta katsotaan nyt ensin mitä tän vuoden kestävällä kurssilla oppii! Aika toivottomalta tuntuu vielä tässä vaiheessa.. :-D Vautsi, sä oot kyllä harrastanut pianon soittoa sit todella kauan! Oot varmasti jo todella taitava :) Mä tänään kateellisena kuuntelin kun viereisessä pianohuoneessa joku soitteli todella kauniita kappaleita taitavasti, ja itse vasta haparoiden soittelen hämähämähäkkiä jolloin puolet nuoteista menee väärin.. :D Mut eiköhän tää tästä pikkuhiljaa, kova into on ainakin oppia! :)

      Poista
  4. wow mulle tuli deja-vu tosta sun ruusukynttilästä :D! onko se mistä ostettu? mulla on ihan salee joskus lapsena ollu tollanen :D!

    Ps. mun blogissa starttas just kynsipaketin arvonta eli jos kiinostaa niin käy ihmeessä osallistumassa tai ees kurkkaamassa :)!
    fashionsituation.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi kun en oo yhtään varma! :s Oiskohan ostettu joskus reilu vuosi sitten prismasta..? :) Oho, tuollaiset yhtäkkiset muistot on kyllä aina niin jänniä! :D

      Kiitti vinkistä, käynkin heti katsomassa tarkemmin :)

      Poista
  5. Oi ihanaa, onnea uuteen kotiin! ♥ Instassa sun muuttopuuhia seurailinkin ;) Siitä se lähtee! Itekin oon haaveillu niin kauan tollasista sisustustikkaista, nuo on niin hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma ♥ Haha, siellä olikin aika edustavia otoksia :D :D Ne on kyllä ihanat, isä teki ne mulle viime talvena :')

      Poista

Blog Design by Get Polished