27. syyskuuta 2014

Lazy Saturday in the Kitchen

Viime päivien kiireen ja paikasta toiseen juoksemisen jälkeen oon tänään rauhoittunut neljän seinän sisällä kotijuttuja puuhaillen, ja oli myös ihana pitkästä aikaa rauhassa kokkailla ja leipoa. Viime päivät on olleet kaikki ihan mahtavia ja oon ollut tosi tosi onnellinen, mutta myös näitä leppoisia päiviä itsensä kanssa tarvii välillä. Kävin myös ostamassa itselleni seuraa viikonlopuksi Liza Marklundin uudesta teoksesta Ajojahti, can't wait!
 
Niinpä laitoin hieman herkkää musiikkia taustalle ja suuntasin keittiön puolelle..

 
Kokkailin myös mun uutta lemppariruokaa, tomaattimozzarellabasilikapastaa. Haha, en ole kyllä aivan varma tuon virallisesta nimestä. Niin helppoa, niin nopeaa ja niin taivaallista.
 
Tein jo aiemmin tytöille omenapiirakkaa, mutta tänään alkoi huolettaa kotiomppujen säilyvyys joten päätin leipoa taas herkullista omppupiirasta! Oishan se nyt ikävää jos kesän aikana huolella kerätyt kilot pääsisivät karkaamaan ;)
 
Tein muuten hieman muutoksia ulkoasuun bannerin osalta, ja huhuh mitä hommaa tuon bannerin vääntäminen taas oli! Mun "taidot" oli kyllä todella koetuksella. Heittäkäähän siitä kommenttia suuntaan tai toiseen! Rentoa viikonlopun jatkoa ♥

28 kommenttia :

  1. Omenapiirakka on aina hyvää :)

    VastaaPoista
  2. Toi banneri on ihana! :) miten saat itses "erilleen" kuvan taustasta, kun miekin oon joskus miettiny vähän tuon tyylistä, mutta en osaa millään ohjelmalla erottaa osia kuvasta :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :') Sain sen Gimpillä tehtyä, mutta voin sanoa että ihan järkyttävää hommaa rajata tuo milli milliltä ja menettää hermonsa ja aloittaa homma sata kertaa alusta.. :D Kaikki oli kyllä niin vaikeaa että en oo ihan heti tekemässä uutta banneria samalla tekniikalla! :D

      Poista
  3. Ihana kuulla että elämä hymyilee <3 Tosi kauniisti oot saanu kuvattua noinkin yksinkertaisesta jutusta kuin omana piirakka, vauu <3 Millä ohjelmalla oot tehnyt tuon tekstin tuohon kuvaan? :) ja heii aivan ihana uusi banneri<33! Tykkään tosi paljon :) Ehkä kaikista kivoin sun bannereista <3 Oon aina halunnut tuollasen bannerin jossa kuva on tavallaan "erilleen" taustata, mutten oo osannut :((( lähetän vielä joku päivä sulle bannerikuvan jonka muokkaat, kun sulla selvästikkin on taitoja<3 hahha :D Ja heii muuten mikä sun sposti on? en löytänyt sitä täältä sivuilta (oonko sokea vai mitä ihmettä :D) halusin kysyä sulta neuvoa yhteen juttuun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että sä oot kyllä niin ihanan empaattinen ihminen ♥ :') Mä tein sen iPiccyllä! Kiitos paljon, onpa ihana saada tuollaista palautetta :) Tykkään kyllä itsekin enemmän kuin entisestä! Hahah ei kyllä taitoja ainakaan täältä löydy, tuon tekeminen oli aivan hirveetä hommaa! :D Oon lukenut myös muiden kokemuksia noista menetelmistä ja oikeastaan jokainen kirjoittaa miten tuossa hommassa menee hermot, enkä ihmettele laisinkaan.. :D Hehe, sellaista ei kyllä ole ollutkaan täällä joten ei, et ole sokea! :) Olit jo toinen kysyjä tälle päivää joten tein blogille s.postin, löytyy tuolta alhaalta! :) Tai sitten voit laittaa viestiä myös Faceen, mut löytää siellä nimellä Jenni Huotari :-)

      Poista
    2. voii ihanainen <3 laitoin sulle facebookkiin viestiä :)

      Poista
    3. Harmi ettei musta ollut juurikaan apua sun asian suhteen :/

      Poista
  4. Tykkään tosta bannerista tosi paljon!!(: Ja oot kyllä niin oikeessa, välillä tollasia rentoja kotipäiviä tarvitaan! Ihanan rennon kuulonen päivä sulla kyllä oli ja oi että, onpa ihanan näkösiä ruokia!<3 Mulla tuli heti into päästä itsekkin kokkailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla :') Niitä kyllä tarvitaan, ne on kyllä niin parhautta! Ruokakuvat kyllä aina saa mussa aikaan ihan saman reaktion, tulee hirmuinen kokkausinto! :P

      Poista
  5. Vitsi toi pasta näyttää hyvältä! Tomaatti, basilika ja mozzarella on yks mun lempparikomboista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein tota nyt toista kertaa, ja pakko sanoa että se on kyllä aivan ihana kombo, niin herkullista! En tajua miten en oo koskaan aiemmin kokeillut :D

      Poista
  6. Voi vitsi, ihanaa olisi vietellä rauhallista koti-iltaa tai koti-iltoja ♥ Nyt tekee mieli leipoa syysiltana jotain ihanaa herkkua omenista, nyt kun syksyssä ollaan:') Toi omppupiirakka näyttää kerrassaan mahtavalta! Ahh mozzarella - tomaatti pasta (basilikasta en niin välitä) mutta sen voisi korvata rukolalla.<3
    Ihana uusi banneri, fontti on ihana! Oon itsekin halunnut tuollaisen missä on oma kuva valkeessa taustassa, mutta mun skilssit ei siihen riitä.:D Toi on tosi taitavasti tehty Jenni ♥ Olet niin kaunis neitonen:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenia on kyllä tosi kätevä hyödyntää näin syksyllä, ja mäkin sain kotoa ison kasan kotiomppuja mukaan niin pitäähän ne käyttää hyödyksi ;) Se oli kyllä tosi hyvää, tuo kermaviilitäyte on niin ihanan pehmeä ja täyteläinen ♥ Rucola varmasti sopisi pastaan myös kivasti! :-)
      Voi kiitos Kata :-) Arvaa vaan miten kauan mä taistelin kuvanmuokkausohjelman kanssa, huh mitä hommaa.. :D Kiitos, kiva kuulla että banneri näyttää muiden mielestä hyvältä :-)

      Poista
  7. Tuo banneri on aivan upea!<3 Siinä on niin kaunis kuva susta:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Pitää tiedustella tästä sun blogista sen verran vielä, että mistä oot saanu idean tän blogin nimeen ja muutenkin blogaamiseen? Vai oonko vaa jostain syystä ollu niin epätarkka, että on mennyt ihan ohi :D Mutta ihanaa, jos vastaat, koska tää blogi on yks mun suosikeista<3!! Oot niin kaunis ja kirjoitat todella hyvin :'))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et oo ollut epätarkka, en oo tainnut siitä pitkään aikaan kirjoitellakaan vaikka ehkä jossain vaiheessa jotain pientä mainintaa onkin ollut :)

      Bloggaaminen lähti oikeastaan siitä, että tykkään kovasti kirjoittamisesta sekä myös kuvaamisesta (jossa haluaisin kehittyä..) ja haluan jakaa ja saada inspiraatiota niin asujen kuin muidenkin juttujen suhteen. Joskus myös joku kaveri kysyi että miksen kuvaa asujani blogiin, ja niin se innostus jossain vaiheessa sitten lähti :)

      Nimeksi halusin jotain hieman massasta poikkeavaa, enkä halunnut liittää omaa nimeäni siihen. Sadepisaroita niitynkukkasilla kuvaa hieman elämän kauneutta niissä pienissäkin asioissa, ja sitä, että vaikka välillä elämässäkin "sataa" niin sieltä se aurinko kuitenkin aina tulee takaisin. Hieman hankala selittää mun sekavaa ajatuksenjuoksua tuon nimen suhteen, mutta ehkä sait jostakin kiinni :) Kiitos kovasti palautteesta! :')

      Poista
  9. Nyt mun alko ihan hirveesti tehdä mieli omppupiirasta :D toi banneri on ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ois vielä jääkaapissa vähän jäljellä, heheh.. :D Tuon kommentin jälkeen rupes nimittäin munkin makeanhammasta kolottamaan! Kiitos ihana ♥

      Poista
  10. oi miten hyvännäköistä, nam<3 ihana muuten tuo siun uus banneri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että myös näyttää hyvälle, yleensä kun mun leipomuksissa ja kokkailuissa se maku voittaa "omalaatuisen" ulkonäön ;) Kiitos kovasti palautteesta :')

      Poista
  11. Sulla on makeita kuvia ja ihanan persoonallinen tyyli :) Ja voi vitsi tuo pasta näyttää hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti :3 Se kyllä olikin hyvää, ihan mun uus lemppari! Kannattaa testata, niin helppoa ja nopeaa :)

      Poista
  12. Huhhuh, miten sä ootkin saanu nuin tarkasti rajattua tuon bannerin kuvan? Itsehän en yksinkertaisesti kykene mihinkään tuommoiseen, vaikka kuinka yrittäisin :D Hieno on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, oisitpa nähny ekat yritykset.. :D Kyllähän se alkoi (sata kertaa yritettyä) lopulta onnistua jotenkuten, tosin lopputulos ei ole aivan tarkka mutta saa kelvata, parempaan ei mun taidoilla kyetä! :D Käsi tärisi ihan hirveästi, huuuuuh. Kiitos ♥♥

      Poista
  13. Mmmh nam mitä herkkuja sun keittiössä syntyykään 8) Tulisiks tekeen mulle omppopiirakkaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii aikas herkullisia lopputuloksia syntyi! ;-) Joooo ehdottomasti jos asuisit hieman lähempänä! :( ♥

      Poista

Blog Design by Get Polished