1. lokakuuta 2014

Bloggaajailta Sokoksella

Loppukesästä pääsin mukaan Joensuulaisten bloggaajien Facebook -ryhmään, jossa pian kuulinkin että meille Joensuussa asustaville bloggaajille oltaisiin järjestämässä jonkinlaista tapahtumaa, jos innostusta löytyy. Ja sitähän löytyi! Niinpä Sokos järjesti meille viime perjantaina syksyn trendejä käsittelevän illan Bepop Streetissä. Kello kuusi suunnattiinkin avecini Emman kanssa iloisin ja odottavin mielin tapahtumapaikalle.
 
Meitä bloggaajia saapui tapahtumaan todella paljon, mikä oli vain positiivinen yllätys! Ryhmässä meitä olikin aluksi vain noin kymmenen, mutta nyt määrä on reilusti tuplaantunut. Ihanaa huomata, kuinka paljon oletettua enemmän bloggaajia täältä lopulta löytyykään :')
 
Alkuun kohotettiin alkumaljat kuoharin muodossa, jonka jälkeen päästiin kuuntelemaan tämän syksyn trendeistä niin vaatteiden kuin kosmetiikan ja hiustenkin osalta. Trendeistä kuuleminen oli todella mielenkiintoista, nimittäin itselläni ei ole kyllä kaikki trendit hallussa, täytyy myöntää. Syysmuoti vaikutti kyllä aivan ihanalta, ja varsinkin pehmeät neuleet ja suloiset eläinkuosit iskee muhunkin kovaa! Mallistot olivat Sokoksen ja Espritin valikoimista, ja niistä löytyikin paljon ihania elementtejä, joita voisin omaankin pukeutumiseeni soveltaa.
 
© Enni
 
Illan aikana päästiin myös vapaasti käymään kampaus- ja kynsienlakkauspisteillä, joissa meille taiottiin upeita pikakampauksia ja uutta ilmettä kynsiin. Itse ehdin istahtaa kampaajan tuoliin, mutta kynsiä en ehtinyt lakkauttaa. Emma kuitenkin sai kynsiinsä upean lakkauksen, ja kynsilakoissa saikin valita Diorin ja YSL:n lakoista. Kampauksen suhteen annoin kampaajalle täysin vapaat kädet, ja lettikampauksen ollessa vahva syksyn trendi, sellainen myös munkin hiuksiin loihdittiin. Voi että miten kampaukseen ihastuinkaan!
 

© Emma
 
Illan aikana meitä hemmoteltiin myös ihanalla mustikkaisella drinkillä, jonka nimeä en valitettavasti muistanut kysäistä. Oli kyllä aikamoista herkkua! Kotiin lähtiessämme saimme vielä mukanaan ihanat gift bagit, joista paljastui ihania kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteita, joista muutama onkin kollaasissa alaoikealla esillä. Kaikkia en kuitenkaan hoksannut kuvata, mutta laadukkaita tuotteita oli kyseessä.
 
Ilta oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut ja lämminhenkinen. Oli mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, ja päästä hieman juttelemaan heidän kanssaan. Tosin tila asetti hieman rajoitteita muihin tutustumisen kannalta, ja läheskään kaikkien kanssa ei ehtinyt jutella. Toivon kuitenkin, että tullaan jatkossakin pääsemään vastaavanlaisiin tapahtumiin mukaan ja/tai kehitellään jotain epävirallisempiakin tapaamisia, joissa pääsee paremmin tutustumaan ihaniin kanssabloggaajiin ♥ Iso kiitos illasta ihanille blogitytöille sekä varsinkin Joensuun Sokokselle! ♥

20 kommenttia :

  1. Oi kuulostanut hauskalta, toivottavasti itsekin pääsisin joskus johonkin tuollaiseen mukaan! :D Ja etkös sinä ole tuossa yhdessä kuvassa http://eemmaot.blogspot.fi/-kirjoittajan kanssa? :D....nyt kun tajusin niin tehän taidatte opiskella samassa koulussa samaa linjaakin vai? XD Ja olen "vahingollisesti" molempien lukija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ilta kyllä olikin, ja toivotaan kovasti että pääset myös johonkin tämän tyyppiseen mukaan! :) Jep, olen kyllä, Emma oli illassa mun avecina :-) Samaa linjaa opiskellaan samassa koulussa, ja hyviä ystäviä ollaan! :-) ♥ Haha, nää on näitä hauskoja yhteensattumia :-D

      Poista
    2. Haha, näitä sattumia aina löytyy :D mutta kiitos Jenni mukavasta illasta, kiva oli päästä mukaan! :)

      Poista
    3. Totta :-D Kiitos itsellesi, ihanaa kun lähdit seuraksi ♥

      Poista
  2. voi miten ihanan kuuloinen ilta teillä<3 tuntuu että joka paikassa järjestetään kaikkia blogitapahtumia, ei vaan täällä pikkuruisessa lappeenrannassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta olikin kyllä aivan ihana :) Toivotaan että tekin pääsette siellä vielä johonkin ihanaan tapahtumaan! :-) ♥

      Poista
  3. Oiii tätä postausta oonkin odottanut ♥♥ teidän ilta vaikuttaa kyllä huippu kivalta :)♥ niin kiva että ootte saanu ryhmän kasaan! Ja voii Jenni, miten kauniina oot ♥ ja tuo kampaus on kyllä saman tyylinen ku se mulle tehty, mistä jo aijemmin juteltiinki :D hauska sattuma :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla! :) Sitä se kyllä olikin :') Oon ihan samaa mieltä, tosi kiva päästä tutustumaan muihin saman seudun bloggaajiin! :-) Kiitos ihana ♥ Jep, niinpä! Tosi jännä miten ihan sattumalta samoihin aikoihin meille loihditaan melkein samanlainen kampaus :-D

      Poista
  4. Mä niin pelkäsin avata tätä postausta, äää mä niin haluan samanlaisiin tilaisuuksiin joskus:D ♥ Kuten Emiliakin sanoi, niin myös mä odotin innoissani tätä postausta sulta! Ilta kuulostaa siis ihan täydelliseltä, ehkä mäkin jonain päivänä tosiaan pääsisin tällaisiin unelma tilaisuuksiin:)
    Oot ollut hirmuisen kauniina taas liikenteessä, mikä ei tietenkään yllätä mua:P Upean kampauksen myös sait, nuista sun upeista hiuksista saisi taiottua vaikka mitä ihanaa - tykkään itse laittaa muille hiuksia vaikken siinä mikään kampaajan veroinen ole! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha voi Kataaaa! :-D ♥ Kyllä säkin ihan varmasti vielä tuut pääsemään tällaisiin mukaan! :) Ja voi miten ihana kuulla että tätä on ootettu :3
      Haha, kiitos ♥♥ Onhan tuota tukkaa sen verran että niihin tosiaan saa kaikkea kivaa väkerrettyä.. Oon vaan ite aika tumpelo, ois niin kiva osata tehä noihin kaikkea enemmän! :)

      Poista
  5. Oi, onpa ihania kuvia! Täällä myös yksi pikkuisen kateellinen, minäkin haluan tällaisiin tilaisuuksiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :-) Toivotaan että sielläkin päin järjestettäisiin jotain yhtä kivaa :-)

      Poista
  6. Ootpa hyviä kuvia saanut otettua illasta!:) oli kyllä kivvaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, musta just tuntui etten saanut läheskään yhtä kivoja kuvia kuin muut paikalla olleet.. :D Mutta kiitos ! :) Jep, niin oli <3

      Poista
  7. Omg oon ihan sika kateellinen toi oli varmaa iha täydellistä :o

    http://melidas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee ei kannata :-) Mutta ihanaa oli kyllä! :)

      Poista
  8. Vooi, kuulostaapa ihanalle!<3 Toivottavasti täälläkin järkätään joskus jotain tuollaista :-)!<3
    Ihana asu sulla taas kaunotar<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kyllä olikin :') Toivotaan, ja ihan varmasti kyllä järkätään! :) ♥ Voi kiitos ihana <3

      Poista
  9. Voii, kuulostaa ihanalta illalta! :)♥ Ja upean kampauksen sait hiuksiisi myös, vauu! Riittäispä oma sorminäppäryys (tai ehkä ennemminkin kärsivällisyys) tuollaisen väkertämiseen..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ilta kyllä olikin, toivottavasti saadaan järkättyä lisää tällaisia :) Kampaus oli kyllä todella upea, mua niin harmittaa etten osaa tuollaisia taikoa! Voishan sitä harjoitella, mutta aika pitkään sitä saiskin tehdä.. :D Täältäkään ei nimittäin sitä sorminäppäryyttä tai kärsivällisyyttä löydy, heh! :-D

      Poista

Blog Design by Get Polished