2. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen

Tässä se olisi, vuoden ensimmäinen. Ensimmäinen postaus, vuoden toisena päivänä. Olisin halunnut tehdä tämän jo eilen, mutten kiireiltäni lopulta ehtinyt. 

Vuosi alkoi oikein kivoissa merkeissä. Vuoden ensimmäistä päivää vietin ihanien ystävieni kanssa Amarillossa herkutellen sekä ystävän sohvalla leffaa katsellen ja koirulia rapsutellen. Ihana ja niin rento päivä, sellaisia saisi olla lisää! Vielä ei tarvitse murehtia mistään koulujutuistakaan. Myöhemmin tultiin sitten toisen ystäväni kanssa meille, ja iltaa vietettiin porukalla Idioottitietoutta pelaten (suosittelen lämpimästi, naurutakuu!) ja onnellisena Greyn anatomiaa katsellen.

Tosin yksi ei-niin-mukava juttu vuodenvaihteeseen mahtui. Muutama viikko sitten porattu hammas on kipeytynyt niin pahasti, ettei toisella puolen suuta pysty puremaan ollenkaan. Kaisu ja äiti veikkasi mikromurtumaa, jippiiiiii. Mulle kun hammaslääkärissä käynti onkin niin ihanaa ajanvietettä! Mutta ei kai tässä muu auta kuin sinne marssiminen, kun jokainen vahingossa kipeällä puolella tehty puraisu saa huutamaan kivusta.

hame H&M / neule NewYorker / laukku NewYorker / nilkkurit H&M / helmet Glitter / sormus H&M / Pandora -ranneke saatu blogin kautta

Kuvissa näette vuoden ensimmäisen asun. Asun, jossa viihdyin oikein mainiosti. Hempeä vaaleansininen sopi kivasti vaaleanpunaisen kaveriksi, ja lisäsin asuun beigejä asusteita sekä hieman koruja. Pandora -rannekettani tarkkaan katsomalla voi huomata ihanan siipihelan, jonka sain Kaisulta joululahjaksi! ♥ Voi että se on ihana, just kun mulle tehty!

Uutta vuotta varten en tehnyt varsinaisia lupauksia. Tuntuu, etteivät ne oikein koskaan toteudu. Tein kuitenkin muutamia suunnitelmia ja toiveita tulevan vuoden suhteen. Blogin suhteen haluan kehittyä paremmaksi. Oppia kuvaamaan paremmin ja käyttämään kameraani monipuolisemmin. Kehittyä kirjoittamisessa, ja blogini muokkaamisessa sekä kaikessa teknisessä säädössä. Haluan saada blogista vielä enemmän itseni näköisen, kunhan vain keksin millainen "itseni näköinen" on. Varsinkin kuvat ovat se asia, joissa toivon kehitystä kaikilta osin. 

Toivon, että tänä vuonna ehtisin matkustella enemmän. Haluan elää hetkessä, nauttia jokaisesta hetkestä. Olla murehtimatta tulevasta, asiat kuitenkin aina järjestyvät ja menevät niinkuin on tarkoitettu. Haluan olla onnellinen, mutta myös oppia enemmän tekemistäni virheistä. Olla aito, juuri omanlainen itseni. Keskittyä omaan hyvinvointiini, sekä levittää hyvää oloa lähelläni oleville ihmisille. ♥ Uskon, että tästä vuodesta tulee upea!

Löytyykö teiltä samankaltaisia toiveita/suunnitelmia vuodelle 2015? 

32 kommenttia :

  1. Ihana postaus! <3 Yleensä en lupaile uutena vuotena mitään, mutta tänä vuonna lupasin luopua liiallisesta herkkujen mässyttelystä ja alkaa kuntoilla enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma ♥ Hehe, ajattelin aivan samaa että voisin luvata nuo! :D Mutta mun kohdalla ne ei tulisi toteutumaan, joten ehkä en lupaa mitään.. ;)

      Poista
  2. aivan ihana asu ja ihania kuvia :) ♥

    VastaaPoista
  3. Oliko sulla pandoran koru enkä älynnyt katsoa sitä? Höh. Mutta oli hauskaa, harmitti kun lähditte...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo oli! Voin näyttää ens kerralla, jos vaan muistan laittaa ranteeseen :-) Niinpä, oli tosi kivaa! Harmi oli lähteä, toivottavasti nähdään pian taas ♥

      Poista
  4. Voi miten suloinen asu jenni! aivan ihana sie <3 toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Enni ♥ Niinpä, toivottavasti nähään pian :*

      Poista
  5. Ihana asu taas jälleen kerran! Osaat yhdistellä niin kivasti vaatteita, että oon hieman kateellinen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä kommentti, KIITOS ♥ Höpsis, ei kannata olla kateellinen ;) Välillä mun asut näyttää siltä, kuin oisin päiväkodista karannut!

      Poista
  6. vautsi mikä asu! <3 ensin meinasin sanoa että ompas ihana pörröneule, mutta sitten huomasin että tuo hamehan on aivan yhtä ihana <3 :D nauti tästä vuodesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :* Mä tykkään kans noista ihan hulluna, hame on yks lemppareista! Kiitos, nauti sinäkin täysin siemauksin :-)

      Poista
  7. Oi että miten upee asu! Huomaa että sulla on hyvä tyylitaju kun keksit yhdistää noin erilaiset vaatekappaleet :3
    Ja onnea hampaan kanssa, toivottavasti paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :-) Toivotaan tosiaan, aika inhottavalta tuntuu edelleen ja hammaslääkärikäynti kammottaa :/

      Poista
  8. Voi miten suloinen asu jenni! <3 Ihana sinä!! <3 Kivalta kuulosti sinun uudenvuodenvaihde, vaikka hammaskipu on/olikin varmasti inhottava :// Toivottavasti paranee pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu :') ♥ Kivaa olikin, eikä hammaskipu onneksi liikaa ole vaivannut (vaikka inhottavaa onkin), kun oon vaan toisella puolen suuta purrut ;) Kiitti, toivotaan ♥

      Poista
  9. Asu on kyllä upea, niin Jennimäinen! ♥ Kuulostaa kyllä kauhealta tuo hammashomma, toivottavasti saavat (ja saavatkin) korjattua asian :/ Tosi ikävää kun tuo sattu just sulle, kun muutenkin jo hamppilääkäri ei oo se sun number 1. place to be. Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitti ♥ Jennimäinen kyllä kuvaa tätä aikas hyvin! :D Niinpä, toivotaan :/ Kaisu vaan sanoi, että sillä oli joskus sama tilanne, jolle eivät oikein osannu tehä mitään. Tasoittivat hampaan pintaa ilman vaikutusta, mutta muutaman kuukauden päästä alkoi helpottaa itsestään.. :/ Kiitos Vilma, oot ihana kun aina jaksat tsempata mua näiden hamppilääkärijuttujen kans ♥

      Poista
  10. Oi kuulostaapa kammottavalta tuo hammasjuttu, ei muuta kuin tsemppiä hirmuisesti! :/ Voi kuinka on ihana asu, oot niin hyvin yhistäny kaikki sävyt yhteen, tykkään kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ♥ Pitää kai vaan yrittää rohkaistua ja Joensuuhun päästyä marssia hammaslääkäriin :/ Kiitos, ihana kuulla että miellyttää sun silmää :-)

      Poista
  11. Taas kerran mielettömän ihana asu! :)

    Itse en lupaillut mitään, vaan jätin asioita vuoteen 2014 :D ( http://www.lily.fi/blogit/timanttikenkatytto)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos :-) Ehkä parempi niin, koska lupaaminen ei oikein koskaan toimi.. :D Ainakaan mun kohdalla!

      Poista
  12. Rakastan tätä asua!! :o ♥ Ihana värimaalima ja säkin näytät niin onnelliselta ja kauniilta ♥ Toivottavasti hammas saadaan MAHD. kivuttomasti kuntoon! :( Tsemppiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pauliina, kiitti ♥ No toivotaan, ei oo kyllä mukavaa kun pitää aina syömistä varoa :/ Kiitos <3

      Poista
  13. Aivan ihana asu! ♥ Tuo neule on kyllä upea, kelpais ehdottomasti miullekin tuollainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Milla ♥ Se on mustakin ihana, ja maksoi alessa vaan 6,95€! Hyvä löytö siis :)

      Poista
  14. Niin kaunis ja tyttömäinen asu! Vaaleansininen ja nude toimii keskenään niin mahtavasti ja helmet tuo oman lisänsä tähän asuun. Täydellistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kiitos! Ihana kuulla, että asu oli sun mielestä onnistunut :-) Sun kommentit on aina niin piristäviä, kiitti! :')

      Poista
  15. Oon ihan sanaton tästä asusta...! Paitsi, että tarvitsen ton hameen <3_<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe voi kiitti :-) Se on kyllä ihana, oli vieläpä alelöytö!! :)

      Poista

Blog Design by Get Polished