24. helmikuuta 2015

How to wear : Fluffy Shirt

Ostin syksyllä ihanan pörröpaidan H&M:ltä, ja rakastuin siihen päätä pahkaa. Kivan erilainen, eikä mun kaapista ennestään löytynyt mitään vastaavaa. Näin mielessäni paljon visioita miten voisin tämän pukea, ja niinhän mä kiikutin paidan kassan kautta kotiin. 

Kaikki sujui hyvin, kunnes sitten yritin päästä käyttämään pörröpaitaa. Eihän tää näytä kivalta minkään kanssa?! Hameiden kaveriksi ei sovi laatikkomaisen mallinsa puolesta, ja farkkujen kanssa näytän ihan vaan pelkästään pulskalta. Lopulta tää onkin ollut päällä vain kerran, eli ihan naurettavan vähän. Tykkään kuitenkin paidasta kovasti, enkä haluaisi tätä kirppiksellekään vielä laittaa. En vaan yhtään keksi, että mihin tämän voisi yhdistää siten, että lopputulos olisi kivan näköinen.

Miten sinä pukisit tämän hempeän pörröpaidan?

23. helmikuuta 2015

Helmikuun LivBox

Mun on pitänyt jo aiemmin tulla kirjoittelemaan teille helmikuun LivBoxin sisällöstä, mutta en ole ehtinyt. Joskus viime kesänä tilailin pari boxia, ja nyt pitkästä aikaa keksin taas tilata boxin itselleni ystävänpäivälahjaksi. Vähän laskelmoin, että siitä voisi paljastua ystävänpäivän kunniaksi kivoja juttuja ;) Ja hei, oikeessa olin! 

Ensimmäisenä bongasin paketista Nivean Daily Essentials Sensitive 3-in-1 Micellar Waterin. Voi että olin mielissäni tästä, mulla on nimittäin entinen purtilo pian loppumassa! Tällä kertaa LivBox säästi mut uuden ostamiselta, jei. Toinen juttu, josta erityisen paljon innostuin, oli Garnierin Fructis Densify Lenghts Plumper -seerumi. Tän pitäisi lisätä hiusten tuuheutta, mitä mun hiukset todella tarvitseekin! En oo vielä valitettavasti ehtinyt tuotetta testailla, mutta varmasti pääsee kovaan käyttöön.

Lisäksi LivBoxista paljastui paljon muuta kivaa. Lumenen uutuusmeikkivoide, Nude Perfection sävyssä 3; Aamun kajo, oli koostumuksensa puolesta todella miellyttävä ja kevyt iholla. Sävy oli tosin liian tumma mun talviseen kalmankalpeaan ihooni, joten purtilo pääsee kesää ja päivettynyttä ihoa odottelemaan. Täydellisen luonnollinen valinta kesäksi! Myös Paesen Kashmir monoluomiväri ja Eucerinin In-Shower Body Lotion tulevat tarpeeseen. Nude luomiväri on todella monikäyttöinen valinta arkeen, kun taas suihkussa levitettävä vartalovoide on hyvä valinta kiireiselle. Lisäksi boxiin oli ystävänpäivän kunniaksi sujautettu kauniin yksinkertainen kaulakoru Iberolta (lähikuvaa en hoksannut ottaa).

Mielestäni paketin sisältö oli oikein onnistunut, ja kaikki tuotteet olivat tarpeellisia. Pääsevät varmasti käyttöön! Välillä on kiva ilahduttaa itseään LivBoxilla, on kiva tunne kun on pieni yllätys tulossa postissa :-) 

Mitä te tuumaatte helmikuun boxin sisällöstä? Tilasitteko itse LivBoxin, tai ootteko aiemmin tilanneet? 

21. helmikuuta 2015

Suosikkini teidän biisisuosikeista

Muutama postaus aiemmin pyysin teitä linkkailemaan lempparibiisejänne uuden kuunneltavan löytämisen toivossa. Teistä muutamat intoutuivat biisejä linkkailemaan, ja löysinkin biisien joukosta paljon kivoja kipaleita! Oikeastaan kaikista tykkäsin jollain tapaa, mutta karsin joukosta ihan lemppareimmat tähän postaukseen. Osa biiseistä oli vanhoja tuttuja, mutta listaan laitoin pelkästään uusia löytöjä. Enjoy



























Kiitos hirmuisesti kaikille biisejä linkanneille, ja toivottavasti te muutkin löydätte näiden biisien joukosta mieluista kuunneltavaa

19. helmikuuta 2015

All roads, they lead me here

Heippa rakkaat Ajattelin tulla ennen kiireistä viikonloppua höpöttelemään teille vielä hieman tän hetken kuulumisista ja muista jutuista. Viikonloppuhan siis vierähtää Turussa opettajaopiskelijoiden tapahtumassa Talvipäivät, ja yritän ajastaa teille viikonlopulle ainakin yhden postauksen :) 

Viime päivinä oon päässyt kokeilemaan monia uusia aktiviteetteja ja erilaista liikuntaa. Maanantaina käytiin ystäväni kanssa kahvakuulassa, huh miten raskasta hommaa! :D Ihan paras fiilis, kun tuntee seuraavana päivänä tehneensä jotain. Myöhemmällä kävin vielä balancessa, mikä on ihan mun lemppari edelleen. Niin rentouttavaa, rauhallista ja piristävää. Balancen jälkeen on aina niin onnellinen ja hyvä fiilis. Tiistaina puolestaan yliopistolla oli liikuntailtapäivä, joten me suunnattiin kolmen tunnin lumikenkäilyreissulle! Pakko myöntää, että oli tosi kivaa puuhaa. Käytiin myös paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja kodassa, mikä tottakai kruunasi koko retken. Mä tosin poltin omat soijanakkini ja sain vaahtokarkkini tuleen.. Hehehehe. Illalla käytiin ystäväni kanssa vielä testaamassa pilatesta, jossa meillä oli kieltämättä melko hulvaton meininki :D Kaverin poikaystävä oli jo kysynytkin, että mitähän me seuraavaksi keksitään! :-D Keskiviikkona oli liikunnan kurssin hiihtopäivä, ja saatiinkin paljon eri näkökulmia hiihdon opetukseen, joka on nykyään todella erilaista kuin omina alakouluaikoina! Lämmöllä muistelen sitä, miten hiihdettiin joka tunti sitä samaa hemmetin lenkkiä uudestaan ja uudestaan...

hame H&M / pitsipaita GinaTricot / nilkkurit Seppälä / Pandora-ranneke saatu blogin kautta / helmet & hiuskoru Glitter

Lopuksi ajattelin kysyä teidän mielipidettä ja apua parin asian suhteen. Mulla menee totaalisesti hermot tuohon LG:n luuriin, se ei toimi YHTÄÄN. Jumittaa about 10 kertaa päivässä, ja välillä näyttö läsähtää punaiseksi. Silloin kun se sattuu toimimaan, toimii todella h i t a a s t i. Tosiaan tuo on ollut mulla vasta reilun vuoden, eikä tule enää kauaa olemaan, sen verran hermoja raastavaa tuo meidän yhteiselo. Olisiko teillä suositusta puhelimen suhteen? Ihan max. hinta olisi 200€, mielellään tietysti vähemmän. Ei Lumiaa, eikä LG:tä (LaGaa aina). Olisin kiitollinen kaikista vinkeistä :)

Lisäksi oon miettinyt objektiivin hankkimista jossain vaiheessa (ja synttärilahjatoiveitakin kyseltiin kotoa), mutta oon ihan tumpelo noiden asioiden suhteen. Oon yrittänyt ottaa objektiiveista selvää, mutta ajattelin kysyä olisiko teillä, mua fiksummilla, mitään sanottavaa noiden suhteen. Kamerana mulla on siis Sony A5000 -minijärkkäri, johon käyvät ilmeisesti vain E-kiinnityksellä olevat objektiivit. Objektiivi tulisi lähinnä asukuvailuun sekä muuhun peruskuvailuun. Sonylta löytyy oikeastaan vain yksi mun kameraan käyvä 50mm-objektiivi (klik). Toinen vaihtoehto olisi Sigman 60mm-objektiivi (klik). Mitä ootte mieltä noista vaihtoehdoista? Olisiko jompi kumpi näistä hyvä, vai kenties joku aivan muu objektiivi? Varsinkin tän suhteen kaipailen apua, sillä itse en noista vielä tarpeeksi ymmärrä, vaikka ahkerasti oon ominaisuuksiin perehtynytkin. 

Ihanaa loppuviikkoa ja kiitos kaikille, jotka mua pohtimisteni suhteen auttaa

15. helmikuuta 2015

Outfit from Valentine's Day



mekko kirppis/Asos / neuletakki GinaTricot / ylipolvensaappaat H&M / vyö kirppis/H&M / kukkapanta ja kaulakoru Glitter / sormus H&M

Ystävänpäivänä intouduin pitkästä aikaa laittamaan päälle pinkkiä. Oon tässä viime kuukaudet entisenä pinkki-loverina karsastanut kyseistä väriä, mutta ystävänpäivä sai ajatukset hempeiksi ja vaaleanpunainen olikin oiva, fiiliksiin sopiva valinta. Tuo mekko on malliltaan aivan ihana, tykkään siitä tosi kovasti. 

Ystävänpäivä menikin rennoissa ja mukavissa merkeissä. Käytiin tyttöjen kanssa häämessuilla (jep, luit oikein) ja meillä olikin oikein hulvatonta! Kyllä oli naurussa pidättelemistä kun meiltä jatkuvasti kyseltiin että jokos on kesähäät tulossa :-D "Juu, onhan ne tuossa joskus tulossa.." Juuei. Päästiin myös ottamaan meistä kuva valokuvaajan toimesta sekä kuuntelemaan tietoja mahdollisista hääpaikoista, hääkimpuista, häämekoista, häitä edeltävästä hampaiden valkaisusta ja kaikesta mahdollisesta.. :D Mutta hauskaa oli! Illalla pyörähdin vielä ystäväni luona testimaistelemassa leivonnaisia, ja olivat kyllä aikamoista herkkua tämän ahmatin mielestä. Oon myös suurkuluttanut Skypeä maailman toisella puolella olevan rakkaimman kanssa, ja tirauttanut muutamia ikäväkyyneliä. Ja mun tapauksessa voitte varmaan kuvitella, mitä se muutama tarkoittaa.. Ihana ystävänpäivä kokonaisuudessaan siis ♥

Oon myös viikonloppuna onnistunut sähläämään kaikenlaista pientä kivaa. Eilen saunassa käräytin vatsani saunahunajalla, ei tietenkään tullut mieleen että kuumassa saunassa lojunut hunaja voisi olla lievästi sanottuna tulista. Ja voin sanoa, että kyllä sattui. Tämä siis sen jälkeen, kun olin kaatanut saunatuoksun pitkin laudeliinaa ja saanut ensin hunajat suuhuni, kun revin purkin suojakalvoa. Hohhoijaa. Tänään oon mm. ronkkinut auton lämmityspistokepaikkaa -20 asteen pakkasessa ruuvimeisselillä, en ymmärrä miten se voi olla täynnä jäätä?! Oon määää kyllä neuvokas! 

Sellaista mun viikonloppuun. Miten te vietitte ystävänpäivää? :)

14. helmikuuta 2015

14022015


Ihanaa ystävänpäivää rakkaat! Olette tärkeitä ♥

Today's

mekko H&M / karvaliivi kirppis/H&M / nilkkurit H&M / sormus H&M / muut korut Glitter

Pitkästä aikaa rohkenin tänään laittaa huuliin kunnon purkkapinkkiä huulipunaa, ystävänpäiväfiiliksissä aletaan siis olla täälläkin. Normaali pinkki puna menee kyllä, mutta juuri tästä sävystä tulee vaaleisiin hiuksiin yhdistettynä mieleen vahvasti eräs julkisuudenhenkilö, enkä vaan pääse tästä mielikuvasta! :D Sen takia on puna jäänyt vähälle käytölle, en oikein itsekään tiedä miten juuri tämä sävy tuntuu huulilla jotenkin "halvalta". Maanläheisiin väreihin yhdistettynä kuitenkin toimii.

Vaikka mun viikonlopun suunnitelmat meni kokonaan uusiksi, oon tehnyt paljon kivoja suunnitelmia tälle viikonlopulle. Mun piti mennä serkun perheen luo Kouvolaan, ja sunnuntaina heidän kanssaan Helsinkiin katsomaan Disney on ice -jääshowta. Serkun perhe on kuitenkin sairaana, joten reissu jää nyt väliin. Harmittaa ihan kamalasti, mutta eipä sille mitään voi :/

Tänään oon viettänyt pitkästä aikaa kunnon vapaapäivää. Nukuin pitkään, jonka jälkeen lähdin kiertelemään kauppoja ruokaostosten ja lahjojen merkeissä. Sieltä suuntasin tyttöjen kanssa katsomaan vanhojen tansseja, ja pakko sanoa, että pukujen väriloisto oli ihan mieletön! Inhottaa katsoa omia wanhojen kuvia, sillä puku, meikki ja kampaus olivat kaikki hieman pielessä -tai mieltymykset ovat vaan muuttuneet. Mikään ulkomuodossa ei silloin ollut yhtään minua, ja ehkä siksi peiliin katsominen ei tuona päivänä aiheuttanut mitään prinsessafiiliksiä :D Mekko oli tumma violetti inhottavaa kiiltävää matskua, eikä räikeä samanvärinen huulipuna näyttänyt yhtään kivalta. Jos nyt tanssisin wanhat, tekisin aivan erilaisia valintoja. Hempeä pastellinen mekko, rento nuttura yhdistettynä luonnolliseen mutta näyttävään meikkiin. Päivä oli kuitenkin tosi ihana ja onnistunut, ja sitä saa lämmöllä muistella :) Käytiin vielä tyttöjen kans tänään Coffarissa, josta suunnattiin katsomaan Fifty Shades of Greytä. Yllättävän hyvin leffa noudatti kirjan juonta, mutta silti leffa ei ollut niin upea ja ihmeellinen kuin kaikesta hehkutuksesta olisi voinut päätellä. Tyttöjen kanssa oli todella hauskaa leffassa, varsinkin kun Christian muistutti etäisesti erästä meidän tuttua.. :-D Sellaista siis tänään, palaillaan (toivottavasti) huomenna ♥

12. helmikuuta 2015

Blogihaaste - ilahduta bloggaajakaveria

Oon viime päivien aikana saanut kivoja piristyksiä arkeen ihanien bloggaajien osalta. Sain pitkästä aikaa kivan blogihaasteen Millalta ja Roosalta! ♥ Ja koska nää haasteet on aina niin kivoja, päätin lähteä tähänkin mukaan. Pieni piristys kelpaa itsellekin aina, ja on ihana myös ilahduttaa toisten päivää vaikka jollakin ihan pienelläkin jutulla :-)

Ja haasteen säännöt menevät näin:

1. Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). 

2. Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla, esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä!

3. Voit totta kai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria (eli sen keneltä haasteen saitkin), mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.

Haasteeseen haastan mukaan pari ihanaa naista:


Joten tytöt, jos päätätte osallistua haasteeseen, laittakaa mulle osoitetiedot vaikkapa helpointa reittiä eli Facebookin kautta ♥

10. helmikuuta 2015

Inhokkivärini, musta ja harmaa

Tästä hyvänä esimerkkinä ja todistusaineistona seuraavat kuvat.

mekko BikBok / liivi H&M / sukkikset H&M / nilkkurit H&M / korvikset ja rannekoru Glitter / huulipuna H&M

Minähän en oo viime vuosina osannut käyttää mustaa yhtään. Harmaata oon jopa inhonnut. Huulissani ei ole koskaan ollut violettia, vaikka punainen, pinkki ja oranssi viihtyvät huulilla loistavasti. Ja tuollaiset rennot "pelipaita" -tyyppiset jutut, ehdoton no no. Kaikki entiset inhokkini, uudet lempparini samassa asussa. Voi miten mieli muuttuukaan, tuo asu oli pitkästä aikaa lempparein. Ja liivi muuten henkkamaukan lasten puolelta, sieltä löytää vaatteita mukavasti halvemmalla, kuin aikuisten puolelta!

Mitäs muuta mulle kuuluu? Kiirettä, kouluhommia, tavallista arkea. Viikonloppuna pyörähdin Kuhmossa perhettä moikkaamassa, ja vietettiinkin äitin ja Kaisun kans tyttöjen iltaa viinilasillisten ääressä. Isä sai vastaansa hihittelevän joukon (tai ainakin hihittelevän Jennin) töistä tullessaan :D Tokan opiskeluvuoden aikana oon käynytkin kotona paljon ekaa vuotta harvemmin. 

Ja koulujuttujahan myös riittää. Tekstiilikäsityön kaksi projektikuvausta sekä jaksosuunnitelma, teknisen käsityön jaksosuunnitelma, kvalitatiivisen tutkimuksen esseitä, pari kouluissa toteutettavaa sovellusta, musiikkituntien seurantaa alakoulussa, opetustuokio musiikkitunnilla... Näitähän riittää. Tänään käytiin aamulla pitämässä oppitunti koulussa erääseen kurssiin liittyen, ja oli tosi hauskaa! Kivaa vaihtelua tylsälle pänttäämiselle tai tunneilla istumiselle :) Oon jotenkin ollut tosi väsynyt (taas vaihteeksi) ja painelinkin pitämämme oppitunnin jälkeen takaisin peiton alle. Oon myös taas saanut alkaa harrastaa liikuntaa tatuoinnin oton jälkeen, ja oon ihan happyhappy. Lisäksi oon saanut jostain innostuksen pianonsoittoon, kauan sitä etsittiinkin! Sain pari kivaa kappaletta soitettavaksi ja pääsin finally oktaavisäestykseen, ja oonkin motivoituneempi kuin koko syksynä.

Loppuviikon ja viikonlopun suunnitelmat on tosi kiireiset, kirjoittelen tänne taas kunhan ehdin ♥ Ja linkkailkaahan vielä jotain kivoja biisejä aiempaan postaukseen, niin pääsen esittelemään uusia lemppareitani! Ei tarvii olla isoa listaa, ihan yksikin biisi riittää :) Palaillaan ♥

9. helmikuuta 2015

Music



























Mä kuuntelen tosi paljon erilaisia biisejä, kuten yllä olevasta listasta huomaa. Osa on vanhempia lemppareita, kun taas osa uusia, ihania tuttavuuksia. Yleensä ajaessa tykkään kuunnella vauhdikasta jytinämusaa, kun taas esim. iltaisin on ihana fiilistellä hempeän musiikin soidessa taustalla. Myös usein ajatuksia herättävät biisit kuuluu mun soittolistoihin, sillä tykkään pohtia biisien sanoituksia ja hoilottaa mukana. Usein ne itseä lähellä olevat sanoitukset koskettaa, ja musiikkia tuleekin valikoitua fiilisten mukaan.

Kaipaisin kuitenkin soittolistoilleni jotain uutta. Jotain virkistävää vaihtelua, tai muuten vain jotain uutta ja kivaa. Siinä kuvaan astutte te, ihanat lukijat ♥ Voisitte laitella mulle kommenttiboksiin teidän tämän hetken lempparibiisejä, tai sitten muuten vain ikisuosikkejanne. Jos innostutte vinkkailemaan kunnolla biisejä, kasaan sieltä löytyneet suosikit omaan postaukseensa jossain vaiheessa. Olkaapas ahkeria siis ;) Hyvää yötä! ♥

7. helmikuuta 2015

Jos et hyppää, et koskaan tiedä mitä lentäminen on


Se on ihana. Mitä te ootte mieltä?

Entä mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? Tulee muuttumaan hieman lisää vielä jossain vaiheessa :-)

Ihanaa viikonloppua  ♥

5. helmikuuta 2015

Hippie

Tiistai oli kaikin puolin tosi kiva päivä. Aamulla olin koulussa, mutta pääsin jo puolen päivän aikaan. Rohkaisin itseni viimein, ja sain soitettua hammaslääkäriajan samalle päivälle. Tämä oli siis se ei-niin-kiva osuus, vaikka positiiviset kokemukset jäikin. Kipu voi kuulemma jatkua paikan laiton jälkeen kuukausia, mutta täti hieman tasoitti paikan pintaa. Paikkaa ei onneksi tarvinnut purkaa, good for me!

Kahden jälkeen suuntasin ihanan Roosan kanssa kuvailemaan asukuvat molemmille joen rantaan. Mentiin kuvailujen jälkeen Coffariin istumaan, ja meillä olikin tosi kivaa! Ei olla aiemmin nähty muualla kuin blogitapahtumissa (joita on ollut vähän..), mutta juttu luisti hyvin siitä huolimatta! On ihana huomata, miten toinen on samalla aaltopituudella, ja voi vaan höpötellä kaikesta luonnollisesti. Teiden erotessa Roosa totesikin "ihana kun sie höpötät niin paljon" :--D Hehe. Mutta ihanaa oli, kiitos Roosa ihanasta kahvitteluhetkestä! ♥

tunika BikBok / saappaat Seppälä / sukkikset H&M / laukku BikBok / hattu H&M

Hui, kello on jo kolme yöllä! En tiedä miten aika noin nopeasti vierähti. Illalla päätettiin tyttöjen kanssa käydä ajelulla ja tulla hetkeksi istumaan mun luo. Kuitenkin höpöteltiin syvällisiä ja hieman kepeämpiäkin juttuja teekupposen äärellä niin pitkään, että kävin vasta hetki sitten heittämässä tytöt takaisin koteihinsa. Niin se aika rientää hyvässä seurassa!

Nyt mun on pakko suunnata nukkumaan, aamulla nimittäin aikaisin koulua kohti. Nukkukaa hyvin, kauniita unia! ♥

2. helmikuuta 2015



liivi Zara / saappaat H&M / hame BikBok / toppi H&M / vyö kirppis/H&M / pöllökoru Glitter

Eilen mentiin alkuillasta tyttöjen kanssa laskemaan mäkeä. Naurettiin, kiljuttiin, pidettiin hauskaa. Sieltä suunnattiin yhden meistä luo saunomaan, ja jouduttiin käymään kahdessa porukassa saunassa, jotta kaikki mahduttiin. Ahmittiin tortilloja, mäkin tein ennätykseni ja söin kolme! Katottiin sohvalla makoillen Lumottu, tehtiin laskiaispullia ja vedettiin vielä vähän herkkuja. Mä niin rakastan näitä tyttöjä, en tiiä mitä tekisin ilman näitä höpsöjä. Mun päivänpaisteet, rakkaat mussukat ♥

Oon ajatellut uudistaa tän blogin ulkoasun kokonaan. Siis kirjaimellisesti kokonaan. Jos nyt saan suunnitelmani joskus toteutumaan niin ulkoasu muuttuu täysin. Nimi jää, vaikka ehkä haluaisin senkin muuttaa. Onkohan tää mun idea ihan tyhmä?

Hyvää yötä♥

Blog Design by Get Polished