26. heinäkuuta 2015

Kesähäät

Eilen vietimme Kajaanissa serkkuni häitä. En ole ollut häissä moneen vuoteen, joten olinkin enemmän kuin innoissani! Ja en suotta, sillä häitä voisi todella sanoa ikimuistoisiksi. Herkkä ja kaunis tunnelma, iloiset ihmiset, rakkaat sukulaiset ja läheiset, herkullinen ruoka, upea keli ja onnellinen tuore hääpari. Eilinen olikin kevyesti yksi kesän parhaista päivistä, myös mulle!

Kuin tilauksesta säätkin suosivat eilen, lukuunottamatta muutaman minuutin sadekuuroa. Lämpöä oli juuri sopivasti, ja aurinko paistoi pitkälle iltaan. Hyvien kelien vuoksi vietimme paljon aikaa ulkona, mikä olikin oikein ihanteellinen ratkaisu muiden juhlavieraiden kanssa seurusteluun. 

Juhliin pukeuduin kirppikseltä löytämääni i h a n a a n keltaiseen mekkoon. Mä niiiin tykkään tuosta! Löysin tuon aivan naurettavan halvalla kirppikseltä, ja vaikka rintamukseni ei ilman pursuilua mekkoon mahtunutkaan, luotin äitin korjaustaitoihin. Ja niin äiti loitsikin mekosta aivan täydellisen! Yhdistin mekon blingbling -kirjailuihin sopien asuun hopeiset korvikset, hopeisen laukun ja hopeiset glitterkengät (kengät myös kirpparilta). Asu oli siis todella edullinen, ja viihdyinkin siinä hyvin. Helmaa tosin pitänee hieman vielä lyhentää, ja korkkarit vaihtuivat illan aikana ballerinoihin.

Häissä oli paljon erilaista ohjelmaa, ja häävieraatkin pääsivät osallistumaan tietovisoihin, tutustumisleikkeihin, kuuntelemaan upeita musiikkiesityksiä ja tanssimaan niin valssia kuin rennompiakin tansseja, tavoittelemaan morsiuskimppua ja sukkanauhaa, ahmimaan maukkaita herkkuja.. Mä olin muuten tosi lähellä saada morsiuskimpun kiinni! :-D Musta ja serkusta löytyy hauska tilannekuva, jossa molemmat ollaan kädet kohti taivasta nappaamassa kimppua. Mun mekko meinasi kuitenkin valahtaa, joten valitsin kimpun sijaan mekosta kiinni pitämisen. Nooo ens kerralla sit :-D Iltaan kuului myös paljon rentoa seurustelua, todella hyvää boolia ja hauskanpitoa. Oli kyllä niin hauska ilta, ettei mitään rajaa! En muista milloin viimeksi olisin nauranut noin paljon ♥ 

Kiitos Virpi kyltin lainasta, kuka ikinä oletkaan.. :D


Joko te ootte päässeet häihin tänä kesänä? :')

18 kommenttia :

  1. Ensi lauantaina olisi kesän ainoat häät, joihin olen menossa :-) Sinulla on aivan ihana tuo mekko, niin kauniin värinenkin. Sopii sinulle todella hyvin !

    http://janitakristina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että säkin pääset kesähäihin! Nauti oikein kunnolla :') Kiitoksia paljon :--)

      Poista
  2. Vau mikä leidi! Oot ollut hurjan kauniina ja voi että toi mekko on ihan täydellinen, mäkin tahdon ♥ Ihanan tunnelmallinen muuten tuo viimoinen kuva, kaunista. Ja oi että koko häät ovat varmasti olleet mahtavat, mä en ole ikinä ollut häissä, aatella:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kata, kiitti ♥ Mäkin tykkään siitä tosi paljon, äitistä on kuoriutunut varsinainen mestarikuvaaja ;) Niin kyllä olivat, aivan ihanat ja jotenkin tosi hääparin näköiset! ♥ Älä huoli en minäkään oo ollut kuin ehkä yksissä tai kaksissa häissä aiemmin, ja silloinkin olin tosi pieni :-D

      Poista
  3. Vastavalo on parasta... <3 Ihana miljöö ja sääkin kohdillaan, oisin voinu tulla kuokkimaan :D Meilläkin on ens viikolla häät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, olin ihan innoissani kun näin tuon ihanan paikan ja keksin idean vastavalokuvista :-) Oisit vaan tullut, oli kyllä niin hauskat kekkerit! ;) Ihana kuulla että säkin pääset kesähäistä nauttimaan :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia! <3 viime lauantaina olin hyvän ystäväni puutarhahäissä :) tunnelma oli erittäin hyvä ja juhlat upeasti järjestetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :') Vautsi, puutarhahäät kuulostaa kyllä aivan ihanilta! Tosi kiva idea, oi että :)

      Poista
  5. Vau, aivan ihana ja pirteä toi sun mekko! Myös kuvat on tosi kivoja :)

    VastaaPoista
  6. Vau, aivan ihana mekko ja oot ollut tosi kauniina. <3 Musta on ollut tosi ihanaa tänä kesänä päästä yhtiin häihin ja vielä olisi tulossa toiset, sitä ennen en oo tainnu olla kuin viimeksi äitini häissä yli 10 vuotta sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ♥ No onpa kiva, että säkin oot pitkän tauon jälkeen tänä kesänä päässyt nauttimaan häistä :') Häät on kyllä niin ihania, voi kun niihin pääsis vaan useammin!

      Poista
  7. Siis A P U A miten ihana toi mekko on ja kirpparilta!?<3 En voi uskoo :O Ja sä neitiseni niin kauniina<3 Häät on kyllä niin ihania juhlia :') Ite en oo päässy tänä vuonna, mut ehkä viime vuotiset häät korjaa potin ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo löysin sen keväällä Joensuusta kirpparilta, aika hyvä löytö munkin mielestä ;) Kiitti muru ♥ No uskon kyllä, viime vuonna pääsitkin ihan kunnolla nauttimaan häätunnelmista ♥♥

      Poista
  8. Voi jumatsuikka mikä leidi :)<3 ja mikä mekko! Upeaa katsottavaa!<3 minäkin haluan jonnekki juhliin, häät on niin ihania :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emppu muru ♥ Kiitos hirmusti! Häät on kyllä aivan ihania juhlia, voi kun niihin pääsisi useammin osallistumaan!

      Poista
  9. Huh mikä kauneus! Ja upee mekko! ♡ meillä on vielä häät edessä parin viikon päässä, niitä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Roosa ♥ Ihanalta kuulostaa, hyvää kannattaa odottaa ;)

      Poista

Blog Design by Get Polished