20. heinäkuuta 2015

Which one is your favourite?

Hellou! Viikonlopun kunniaksi kasailin teille vielä hieman kesäisiä asukuvia samaan postaukseen. Tein näistä pieniä kollaaseja, sillä näistä asuista ei löytynyt paljoa onnistuneita otoksia omia postauksiaan varten. Lisäksi haluan päästä miljoonista kansioita täyttävistä asukuvista eroon, ja tämä onkin oiva keino sitä varten! 

Ensimmäinen asu mulla oli päällä juhannuksena. Onneksi ei tarvinnut ulkoilla paljoa, ja lämpimässä grillikodassa pärjäsinkin näissä tamineissa loistavasti. Mekko on BikBokin kesäaleista, alelapulla varustettuna hinta ei tuntunut ollenkaan niin pahalta. Olin tuota pitkään jo ihaillut kauniin kuviointinsa vuoksi, ja viimein kiikutin sen kassalle. Kylmien kelien vuoksi oli pakko laittaa paksummat sukkikset jalkaan, aivan kuten syksyllä! 

Musta ja punainen toimii aina yhdessä! Vahvoja värejä molemmat, mutta silti niin kauniita. Rusettivyö on ikivanha löytö, korkkarit Rodoksen reissulla Bershkasta löydetyt ja mekko aikoja sitten kirppikseltä ostettu.

Rodokselta ostetuilla punaisilla korkkareilla onkin ihan supermukava kävellä! Ne istuu täydellisesti jalkaan, eivätkä purista mistään. Valkoiset farkut on olleet yhdet tän kesän lemppareista, ja olkapäistä hörselöillä varustettu raitaneule on aivan ihana piristys. Menee kivasti kesällä, kun takkia ei aina tarvitse! Hörselöiden survominen takin alle voisikin olla hieman haasteellista.. :D Pikkulaukku on uusi löytö Viron reissulta, ja se on ostettu Pull&Bearista. 

Asu numero 4 onkin eiliseltä, ja kuvat otettu myöhään illalla työvuoron jälkeen, kuten nuutuneesta olemuksesta voikin huomata :D Ruskea tekonahkahame ja korkkarit on kirppislöytöjä, ja kukkakimono Tampereen reissun tuliaisia. Voi että tykkään tuosta kimonosta! Jos kelit olisi lämpimämmät, tuo pääsisi varmasti paljon useammin päälle. Eilen ja tänään on onneksi saatu nauttia ihanasta auringonpaisteesta

Mikä asuista on sun lemppari?

20 kommenttia :

  1. 4. on mun lemppari, väriyhdistelmä on just mun mieleen! Mutta siis kaikki muutkin ovat ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista, kiva että tykkäsit asuista! :)

      Poista
  2. Ei yhtään hassumpia asuja, kuitenkin tykkäsin vikasta asusta eniten. Nahkahame ja kimono sopii niin hyvin yhessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ne oli kans kiva yhdistelmä! Ja on ainakin kesäisin asu näistä ;)

      Poista
  3. On kyllä ihan mahtavia asuja taas. Sulla riittää nuita korkkareita iso kasa vissiin, ihanaa mäkin tahdon!:') Mulla ollut nyt pari asua niin syksymäisiä koska keli on sen mukainen, mutta nyt pitäs oikeesti alkaa panostaa vähän kesäisempiin koska onhan nyt kuitenkin kesä! Jos saisin houkuteltua sen asuilla tänne haha:'D Numero 3 on mun suosikki, itsellä ollut mielessä nimittäin just yhditää valkoiset farkut ja mun punavalkoinen raitapaita, ehit ensin!!;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos :-) No niitä on kyllä vuosien saatossa kertynyt ihan kiitettävä kasa.. :D Jos mun toinen päkiä olisi paremmassa kunnossa, niin pystyisin käyttämään niitä enemmän! En kyllä yhtään ihmettele syksyisiä asuja, oon nimittäin itsekin monena päivänä kiskonut villapaidan niskaan.. :s Eikä oo ollut ees yhtään liikaa! Tosin nyt on ollut pari oikeeta kesäpäivää, ja on pärjännyt kevyemmissä vaatteissa :) Hih kiva että tykkäsit ;) ♥

      Poista
  4. Oolalaa mitä ihania kuvia susta Jenni<3 oot varsinainen kaunotar :-* Mun lempparit on ehkä toi 1 ja 4! ihana tuo nelosen nahkahame ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitoooos! :) Ostin sen muuten sillon sun luona ollessani muotikirppikseltä ;--)

      Poista
  5. Tuo kolmonen!! <3 Niin söpö :D Ootko koskaan kattonut Carrie Diaries'a? Tuli muuten ihan Carrie mieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe en oo kattonu, mutta pitäis kyllä! ;) Ainakin mun sinkkiksissä näkemät Carrien asut on ollu niiin ihania :')

      Poista
  6. Kolmonen on kyllä ihanan leikkisä! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania asuja! Tuo kakkonen on upean räväkkä, tykkään hirveästi :)

    VastaaPoista
  8. Voi juku näitä sun asuja ♡ hih! Oot kyl ihan mahtava, kolmonen on ihanan pirteä, mut ykkönen on lemppari koska sen voisin kuvitella itelleniki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii muru :--) ♥ Kiva kuulla että tykkäsit näistä! :*

      Poista
  9. Ihania asuja, ensimmäinen on miun lemppari! :) Miulla on tuollaiset samanlaiset kengät pronssisen värisinä, mut nuo valkoisetkin ovat erittäin kauniit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla, kiva että näistä löytyi sullekin lemppari! :) Oi että, pronssiset kuulostaa kans ihan mielettömän ihanilta! ♥ Kelpaisi todellakin mullekin :)

      Poista

Blog Design by Get Polished