2. elokuuta 2015

Lukuvinkki : Kerro minulle jotain hyvää

Luin tänään loppuun kirjan, joka oli sen verran huikea lukukokemus, että siitä on pakko vinkata teillekin. Jojo Moyesin kirjoittama Kerro minulle jotain hyvää kertoo lyhyesti sanottuna ja juonta enempää paljastamatta Louisasta, joka olosuhteiden pakosta päätyy onnettomuudesta vakavasti halvaantuneen Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Ennen niin seikkailunhaluinen ja rohkea Will on vain varjo entisestä menetettyään elämänhalunsa ja lukittauduttuaan neljän seinän sisälle. Iloinen ja rempseä Louisa puolestaan on tottunut elämäänsä pikkukaupungissa, eikä koe tarpeelliseksi nähdä suurta maailmaa kaupungin ulkopuolella. 

Tässä on kirja, joka avartaa maailmankatsomusta, saa pohtimaan elämää ja arvojaan. Tarina siitä, miten kaksi erilaista ihmistä kohtaavat olosuhteiden pakosta; opettavat toisiaan, tavallaan pelastavat toisensa. Koskettavaa, kaunista ja herkkää olematta kuitenkaan siirappista ja lällyä. Kerro minulle jotain hyvää sai minut itkemään vuolaasti sekä nauramaan hersyvästi. Tämän kirjan luettuaan muistaa hyvin, että jokainen päivä pitäisi elää täysillä. Sekä sen, että jokainen ihminen on arvokas juuri omana itsenään.

Jos et vielä ole lukenut tätä teosta, tee se. Et tule pettymään.

12 kommenttia :

  1. Apua, kuulostaa ihanalta kirjalta! Pitää pistää vinkki korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huikea lukukokemus, suosittelen ehdottomasti lukemaan :-)

      Poista
  2. Tuo oli ihana kirja! Kannattaa kans lukee Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Tykkäsin myös siitä kirjasta tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, todella ihana! Joo mä just luinkin siitä tietoa, pakko päästä lukemaan sekin!! :)

      Poista
  3. Tää oli niiiiin ihana! Hyvä oli myös saman kirjailijan toinen kirja, jota en nyt nimeltä muista 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, tää oli aivan ihana! Herätti tosi paljon ajatuksia, ja monenlaisia tunteita :)

      Poista
  4. Nyt mä muistan: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, ton mä ehdottomasti luen kans ♥

      Poista
  5. Voi että, tää sai mulle kylmänväreet... Mä niin luen ton!:')<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tää kirjakin kyllä sai, kannattaa lukee!! :')

      Poista
  6. Oii, kiitos Jenni vinkistä!!<3 täytyy ehdottomasti lukea! Täytyykin hakea Espanjan reissua varten niin voi rannalla lueskalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, kannattaa kyllä ehdottomasti jos luettavaa kaipaat :') Kuulostaa ihanalta, varmasti just täydellistä rantaluettavaa! :)

      Poista

Blog Design by Get Polished