31. lokakuuta 2015

DATENIGHT

Maanantaina sain nauttia ihanan Roosan seurasta, kun päätettiin suunnata testaamaan Joensuuhun ilmestynyttä uutta ravintolaa, Fobiaa. Ei oltu hetkeen saatu aikatauluja passaamaan yhteen Roosan kanssa, joten oli ihana päästä viimein höpöttelemään kunnolla hyvän ruoan ääressä! 

Ennen Fobiaan menoa napsittiin vielä asuistamme kuvat keskustassa. Pimeys luo omat haasteensa kuviin, ja täytyy myöntää, ettei blogissa ole lähes laisinkaan hämärän tai pimeän aikaan otettuja kuvia näkynyt. Ei sillä, ei sellaisia kuvia ole tullut otettuakaan! :D Koen kuvaustaitoni vielä hiukkasen alkeellisiksi vaikeaa kikkailua varten, mutta yhdessä Roosan kanssa ja erilaisia asetuksia testaamalla saatiin muutamat kivat kuvat aikaan! Jos jollakin on hyviä vinkkejä pimeällä kuvailua varten, niin niitä otetaan avosylin vastaan :)

poolo Stradivarius / viitta Reserved / laukku Stradivarius / housut GinaTricot / saappaat DinSko/ korut H&M

Tällä kertaa päälle valikoitui monia Tallinnan reissulta löytyneitä vaatteita. Ulkona oli vielä sen verran lämmin, että tarkenin lyhyet matkat pitkähihaisen poolon ja lämpimän viitan yhdistelmällä! Pidempiä aikoja en kyllä silti enää noissa tamineissa ulkona huitelisi :'D Valkoisen ja beigen yhdistelmään lisäsin viininpunaisia asusteita, ja lopputuloksesta tuli omaan silmään kivan raikas ja syksyinen. Kaivelin viimeksi Kuhmossa käydessäni ikivanhat saappaat varastosta, ja onpas ne taas kivat!

Kauppakeskus Isossa Myyssä sijaitseva ravintola Fobia oli meille molemmille oikein positiivinen yllätys. Annokset olivat hinnoiltaan kilpailukykyisiä sekä maukkaita! Valikoin lautaselleni kasvisburgerin bataattiranskisten kera Roosan päätyessä kanaburgeriin bataattiranskiksilla. Molempien annokset olivat kyllä nappivalintoja, varsinkin bataattiranskikset saa täältä ison sydämen! Jälkkäriksi otettiin mutakakut, ja vaikka aluksi katselin annoksen pientä kokoa niin oli kyllä sen verran tuhtia evästä etten olisi enempää saanut napaani ahdettua! :'D

Ravintola oli kyllä yksityiskohtia myöten mun mieleen. Kaunis ja persoonallinen sisustus, ystävälliset tarjoilijat, sopiva rauhallisuus kauppakeskuksesta huolimatta! Ei kuulunut häly ja meteli ravintolaan, jossa taisikin äänet johtua enimmäkseen meidän naureskelusta :')

Joko joku teistä on ehtinyt testaamaan Fobiaa? :)

29. lokakuuta 2015

COLORS OF AUTUMN



Kuunnelkaa toi Adelen uusin kipale, jos ette oo vielä kuulleet. Ihana tunnelma, kauniit sanat ja voimakasta tulkintaa! Huh

 hattu Lindex / karvakaulus kirppis/H&M / viitta Vila / housut BikBok / ylipolvensaappaat H&M

Syksyn värejä asussa sekä luonnossa. Käytiin Lauran kanssa kuvailemassa syksykuvia, ja vitsit että saatiin kivoja otoksia! Oon ihan hulluna syksyiseen luontoon sekä keltaisiin ja punaisiin lehtiin, voiko mitään kauniimpaa ollakaan?! Harmi että tää syksy meni mun osalta ihan sairastellessa, mutta onneksi antibiootit tepsi ja viimein tunnen oloni hyväksi. Paraneminen tuli hyvään saumaan senkin vuoksi, että tänä viikonloppuna on luvassa superpaljon kivoja juttuja

Sitten niihin tulevan viikonlopun juttuihin.. Hyppään ihan kohta junaan suuntana Tampere ja ihanista ihanin Emilia! Ollaan nähty viimeksi kesäkuun alussa, ja oon niin mielissäni että pääsen viettämään kunnolla aikaa sielunsiskoni kanssa :')) Sen lisäksi suunnataan vielä lauantaina kohti Helsinkiä, ja tarkemmin sanottuna Indiedaysin Bloggers' Inspiration Dayta! Kun mulle muutama viikko sitten tipahti kutsu sähköpostiin, olin niin yllättynyt ja innoissani että melkein aloin hyppiä ja pomppia! :'D Kun aloitin bloggaamisen, en osannut edes haaveilla mahdollisuudesta päästä mukaan tuollaisiin tapahtumiin. Ei sillä - en osannut vielä nytkään. Joku oli huomannut mun pikkuisen blogin. Siispä on varmaan sanomattakin selvää, miten iloinen oon päästessäni mukaan tapahtumaan ja näkemään muita kanssabloggaajia! ♥ 

Oon ajastanut teille pari postausta viikonlopun ajalle, joten pääsette lukemaan ravintolaillasta sekä omista kokkailuistani. Vastailen kommentteihin sitten viimeistään koneen ääressä. Jostain syystä koen puhelimella kommentoinnin tosi vaivalloiseksi, näppäimistö ilmestyy tekstikentän eteen enkä aina näe mitä kirjoitan, ja sitten saa olla koko ajan korjailemassa tekstiä... Ääh. Helpompi hoitaa kommentit sitten koneella! :-)

Mitä viikonloppusuunnitelmia sulla on? Onko joku teistä kenties tulossa Indiedaysin Bloggers' Inspiration Dayhin? Moikataan jos törmätään

28. lokakuuta 2015

TALLINN SHOPPING HAUL

 Stradivarius

 Reserved

 Bershka

 Aldo

 joku krääsäkauppa matkalla

 Zara

 Reserved

 H&M

 Bershka

 Stradivarius

 sisustusliike Ülemistessa, nimeä en muista

 Bershka

 Chanel, laivalta

 Stradivarius

 Zara

Bershka

Huh, kylläpä nyt pitkästä aikaa tarttui paljon vaatteita mukaan shoppaillessa! Joku vuosi takaperin en pitänyt Tallinnasta lainkaan shoppailupaikkana, nyt jälkeenpäin ajattelen tämän johtuneen siitä, etten tiennyt minne mennä. Kierrettiin tällä kertaa Rotermannin liikkeet, jonka jälkeen suunnattiin Ülemiste -ostoskeskukseen. Huh mikä paikka, oli kyllä lievästi sanottuna järki lähteä ja usko loppua paikkaa kiertäessä :-D Ostoskeskus oli v-a-l-t-a-v-a, enkä uskalla edes laskea montako kertaa eksyttiin toisistamme! Tykkäsin kyllä neliömetreistä huolimatta ostoskeskuksesta tosi paljon, melkeinpä kaikki parhaat liikkeet löytyivät sieltä! Siihen vielä Rotermannin liikkeet päälle, niin mun shoppailukiintiö oli enemmänkin kuin täynnä. Viimeiset tunti tai pari taisivat Ülemistessa mennä siihen kun makoiltiin Kaisun ja Hennan kanssa smoothiet kourassa taukopaikoilla/sohvilla äitin yhä kiertäessä kauppoja... :D

Mutta löytyykö lempparia? Missä sinä tykkäät shoppailla Tallinnassa?

26. lokakuuta 2015

"EIKÖ SULLE MERKKAA MITÄÄN SUN BLOGIN LUKIJOITTEN KOMMENTIT?"

Bongasin hetki sitten blogini roskapostilaatikosta kommentin, joka sai vereni kiehumaan. "Eikö sulle merkkaa mitään sun blogin lukijootten kommentit? Edelleenki tuo kukka juttu ei sovi sulle ollenkaan." (ihan kirjaimellisesti näin, kirjoitusvirheet mukaan lukien). Sitä, miksi kommentti on mennyt suoraan roskapostiin, en tiedä. Joku viisaampi voi toki valistaa! Kommentti oli tullut heinäkuun lopussa, mutta huomasin sen vasta nyt. Kuitenkin ajattelin hieman tarttua sisältöön, joka sai mun niskavillat pahasti pystyyn.

Mutta siis. Anteeksi mitä? Se että sinun mielestäsi esimerkiksi kukkaseppeleet eivät sovi minulle, tarkoittaa sitä etten voi tai minun ei pitäisi niitä käyttää? Kuten oon aiemminkin blogissani sanonut, olen kiinnostunut muodista ja jonkin verran seuraan sitä, mutta pukeudun juuri niihin vaatteisiin mistä itse tykkään. Toisin sanoen, mulle on aivan sama onko vaatekappale tai mikä tahansa elementti jollain tavalla in tällä hetkellä, aivan varmasti puen sen päälleni vaikka olisi miten menneen talven lumia, jos itse vaatteessani viihdyn. Sama pätee asusteissa, ja kaikessa muussakin. Joku anonyymi itse asiassa kesällä aiemmin linkkasikin mulle ystävällisesti artikkelin, jonka mukaan kukkapannat eivät enää ole muodissa. So what? :D Ei liikuta minua. Tykkään niistä itse, minusta ne ovat kesäisiä ja kauniita ja aivan varmasti tulen käyttämään niitä ensi kesänäkin, vaikka miten olisivat menneet muodista pois.

 Ja nytkö en siis ole kiinnostunut teidän lukijoiden mielipiteistä? No, ihan miten joku sen haluaa siellä ottaa, sovitaan sitten vaikka niin jos asia kukkapannan käyttämisestä riippuu. Omasta mielestäni siinä on iso ero, onko kiinnostunut lukijoiden mielipiteistä verrattuna siihen käyttääkö pukeutumisessaan elementtiä, joka ei jonkun mielestä käyttäjälle sovi. Olen ja olen aina ollut erittäin kiinnostunut lukijoitteni kommenteista ja mielipiteistä, ja voi kuulkaa, ne merkitsee mulle aivan älyttömän paljon! ♥ Siksihän niitä usein postausten lopussa tai tekstin lomassa kyselenkin. Kuitenkin ajatus siitä, että minun pitäisi luopua jostain pitämästäni elementistä vain lukijoita miellyttääkseni, on erittäin kaukaa haettu. Miksi ihmeessä minun pitäisi miellyttää muita omalla pukeutumisellani? Miksi minun pitäisi hylätä kaapin pohjalle jutut joista pidän vain siksi, etteivät ne ole "in" juuri nyt? En vaan voi käsittää.

 Ja sehän on aivan puhdas fakta, että varmasti jokainen näkee muiden pukeutumisessa ja tyylissä sellaisia elementtejä joita ei omaan käyttöönsä ottaisi, tai joista ei yksinkertaisesti pidä. Mitä sitten? Se on arkipäivää. Eivät minunkaan mielestäni kaikki vaatteet sovi käyttäjilleen, mutta en sitä päin naamaa kenellekään täräytä. Toki blogeissa ja netin kauttahan se on eri asia, ihmisillä kun tuntuu olevan käsitys että täällä voi nimettömänä laukoa mitä vaan. Mutta en siis sitä tarkoita, ettei kritiikkiä saisi olla! Kritiikki varsinkin rakentavassa muodossa on aina hyvästä, enkä ota itseeni jos joku kertoo ettei kukkapanta sovi minulle. Mutta se, että minulta kysytään eikö minua kiinnosta lukijoiden mielipiteet kun edelleen käytän kukkasysteemejä hiuksissani... Tässä ylitetään kyllä jokin raja reippaasti. Kiitän ja kunnioitan kovasti eriäviä mielipiteitä, mutta enköhän itse ole lopulta vastuussa asu- ja asustevalinnoistani. Minähän ne itse kannankin! Eiköhän jatkossa kaikki opetella kunnioittamaan muiden tyyliä sellaisena kuin se on! Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja tyylejä, ja jokaisella on oikeus päättää mitä päälleen laittaa. Eivätkä omat henkilökohtaiset pukeutumisvalinnat kerro mitään siitä, kunnioittaako muita tai onko kiinnostunut heidän mielipiteistään. Ethän sinäkään jättäisi lempiruokaasi syömättä, jos se ei jonkun muun mielestä sovi ruokavalioosi tai ole terveellistä?


Tartuin  tähän aiheeseen ja anonyymin mahdollisesti tarkoituksenmukaiseen provosointiin siitä syystä, että näitä asioita tulee muutenkin pyöriteltyä päässä, ja näin tässä hyvän tilaisuuden avata hieman ajatuksiani asian suhteen. Ajatuksenvirta juoksi melkoisella vauhdilla, toivottavasti pääpointit tuli kuitenkin esille! :-) Haluan myös loppuun korostaa, että arvostan todella paljon teidän jokaisen kommentteja! Luen ne aina huolella läpi, ja vastailen heti kun suinkin ehdin. Kanssakäyminen teidän lukijoiden ja kanssabloggaajien kanssa on parasta

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää?

25. lokakuuta 2015

CALMING COLORS

huivi, satiinipaita ja neule H&M / hame BikBok / laukku NewLook / nilkkurit Skopunkten 

Heipat sunnuntai-iltaan Mulla ois ollut vaikka ja mitä postattavaa, mutta en ehtinyt muokkailla uusia kuvia joten päädyin nakkaamaan näytille nämä Tallinnaan mennessä napatut asuräpsyt. Päälle valikoitui matkustamiseen sopien rentoa, mukavaa mutta silti tyylikästä. Tekonahkahame on ihan lemppari, ja yhdistelin siihen myös muita neutraaleja ja rauhoittavia sävyjä. Valkoinen satiinipaita, pehmoinen palmikkoneuletakki, muhkea huivi sekä ruskeat nilkkurit. Niin tän syksyn juttuja kaikki! Tosin neuletakista täytyy sanoa sen verran, että se on ostettu joskus yläasteaikoina.. :D Niin ne vaan onnistuneet ostokset pysyy mukana vuodesta toiseen! 

Tuolle mun take away -mukille sattui hieman hassusti jo alkumatkasta. Itse asiassa jo Joensuussa :-D Ja tarkemmin sanoen hassusti taisi käydä varsinkin äitin laukulle.. Halusin välttämättä ottaa matkalle mukaan hörpittäväksi lämmintä glögiä, ja muiden koukatessa mut kämpiltäni mukaan tyrkkäsin mukin jonkun huolehdittavaksi hypätessäni rattiin. Linja-autoasemalla raahattiin tavaroitamme kiireessä bussin kyytiin, ja mä raahasin vauhdikkaasti äitin kassia. Siinä sitten aloin ihmettelemään että mitäs hemmettiä mun jalkaa pitkin valuu, kun tuli sellanen mukavan lämmin tunne.... :--DDDD Nooo, glögimuki ei ollut kunnolla kiinni ja siellähän ne glögit oli pitkin mun reisiä ja laukkua. Mut glögin tuoksuhan on ihanan jouluinen, niin hyvä vaan että esimerkiksi äitin laukussa ollut viltti sai kivan uuden tuoksun ;)

Mitä tykkäätte asusta?  Huutakaa HEP joita kiinnostaisi nähdä postausta Tallinnan ostoksista!! ;)

Blog Design by Get Polished