31. joulukuuta 2016

MINUN VUOTENI 2016

Haluaisin niin kovasti kirjoittaa, kuinka minun vuoteni 2016 oli onnellinen, ikimuistoinen ja rakkaudentäyteinen. Ja no, kyllähän se sitäkin oli, enemmän kuin yksikään aiempi vuosi. Se oli tuota kaikkea sanojen niin täydessä merkityksessä, kuin vain voi olla. Olin onnellinen, elin täysillä. Tavallaan olen onnellinen jokaisesta hetkestä, tavallaan toivoisin etten olisi kokenut mitään siitä, että kaikki olisi ollut vain tasaista ja tylsää. Vuoden 2016 piti olla mun elämäni paras, ihana ja onnellinen. Niin mulle luvattiin vuosi sitten, ja pitkästä aikaa mun fiilikset vuoden vaihtuessa oli onnelliset, odottavat ja innokkaat. Ja kaikki menikin valtavan hyvin.

En saanut tänne uuteen pohjaan Youtube-linkkejä kapeina palkkeina, mutta klikkaa toki näistä musiikkia tekstin seuraksi, niin pääset kenties syvemmin katsomaan vuoteeni.


Haluaisin tehdä kuluneesta vuodesta koostepostauksen, jossa kertoisin kunkin kuukauden tekemisiä ja tapahtumia kuten edellisenäkin vuonna. Mun loppuvuodesta ei tosin ole kovinkaan paljon kerrottavaa. Seuraavaksi ajattelin, että entäs asukooste esimerkiksi vuoden lemppareista? Fakta on kuitenkin se, että kuvakansioiden läpikäyminen on liian raskasta, enkä kestä nähdä kaikkia kuvia jotka sieltä löytyvät. Mä en halua muistaa kulunutta vuotta, mä en kestä elää sitä kaikkea uudelleen läpi - varsinkaan sitä onnea, jota en uskonut koskaan samalla tavalla kokevani.


Mä rakastin, rakastin niin paljon. Mä tunsin itseni valtavan rakastetuksi. Muistan viime vuoden alkupuolella tekemäni onnea pursuavat postaukset, joissa kerroin viimein tuntevani oloni hyväksi ja tulevani hyväksytyksi sellaisena kuin olen, hyvine ja huonoine puolineni. Sain rakkautta, sain turvaa, sain hyväksyntää. Monen vuoden edestä itse asiassa, ja mä tunsin itseni viimein ehjäksi. Mä unohdin suurimmaksi osaksi kaiken sen pahan mitä olin aiemmin saanut kokea, ja keskityin onneen. Vaikeaahan se aluksi oli, sillä olin tottunut että kaikki nyt vaan menee lopulta perseelleen, enkä voisi olla onnellinen pysyvästi. Mä olin jo päättänyt, etten halua enää seurustella, olin aivan liian avohaavoilla moiseen puuhaan. Kaikki kuitenkin loksahti paikoilleen, tunsin oloni hyväksi ja ehjäksi. Siinä vaiheessa oli myöhäistä enää vastustella.


Talvella hain ja sain Joensuusta töitä, pääsin avustamaan alakouluikäistä poikaa läksyissä. Olin innoissaan uudesta työstäni, opeopiskelijoiden Rovaniemellä vietettävistä talvipäivistä, kylpyläviikonlopusta ja elämästä. Taistelin märkäruven kanssa, hiukseni harmaantuivat ja lyhenivät. 


Kevättalvi ja kevät oli ihanaa aikaa. Kylpyläviikonloppua, kelkkailua, höpsöttelyä, romanttisia yllätyksiä, tavallista arkea.. Silti kaikkea niin erityistä. Mä aloin viimein luottaa siihen että tätä se on, elämä voi olla todella tätä. Toisen osapuolen puheet kihloista sai mun sydämen pamppailemaan varmaan kovempaa kuin koskaan, mä olin minä - aiemmin niin monta kertaa hajonnut ja silti tässä, onnellisena. Päästin irti monesta syyllisyydestä ja kasvoin ihmisenä paljon, opin ymmärtämään itseäni ja omaa käytöstäni paljon paremmin. En ollut ikinä tuntenut mitään vastaavaa, sitä kuplivaa onnea ja sitä, miten kaikki oli niin täydellisen hyvin. Ihan vaan tässä ja nyt, ilman suurempaa kikkailua tai ainaista yrittämistä tai asioiden jatkuvaa korjaamista. Hyvä näin.


Keväällä mä olin stressaantunut, valtavan stressaantunut. Mä kirjoitin kandidaatin tutkielmani ihan viime tipassa viimeisten viikkojen aikana, ja jotenkin ihmeen kaupalla suoriuduin siitä parhain mahdollisin arvosanoin. Mun elämässä oli liikaa tekijöitä ja liian suuri vaihde päällä, ja kuormituin ihan kaikesta pienestäkin - jopa niistä elämän positiivisista jutuista. Toukokuussa vietin samalla vuoden ihanimpia päiviä. Piknikkejä, auringonlaskussa kävelyjä, rakkaudentäyteisiä moottoripyöräajeluita, iltoja ystävien kanssa, alkavan kesän huumaa, reissun Roomaan ja Brysseliin. Rooma oli upea, rakastuin siihen täysin ja lähtisin vaikka heti takaisin. Nautin reissusta, mutta vielä enemmän kotiin ja onnelliseen arkeeni paluusta. Samalla olin haikein fiiliksin, sillä samana iltana täytyi aloittaa pakkaaminen kesää ja Kuhmoa varten. Mutta ei se mitään, mä en ollut yksin. Mulla oli se tärkein vierellä tekemässä ja kokemassa sen kaiken mun kanssa, ja yhdessä naureskellen suunnattiin Kuhmoon. Se olikin meidän viimeinen yhteinen ilta Joensuussa. Mä hyppelin kadulla keltaisissa culottes-housuissani ja kukkaseppeleessä, hymyilin niin autuaan onnellisena. Mä muistan sen hetken aina.


Mulla oli kuluneena kesänä paljon töitä, ja olin siitä todella onnellinen. Ehdin silti viettää aikaa lukien, leffoja katsellen, ulkoillen ja pieniä reissuja tehden. Stressin jälkiseurauksena mä olin kuitenkin ahdistunut ja epävarma, ehkä mä aistin jotain tulevasta. Mä olen valtavan herkkä kaikille pienillekin muutoksille, ja alan heti ylianalysoida. Tästä erityisherkkyydestä mun täytyy heti uuden vuoden puolella kirjoittaa enemmän, mulla on siitä valtavasti sanottavaa ja pohdittavaa. Loppuvuodesta löysin myös valtavan kiinnostavia aiheeseen liittyviä artikkeleita, joista sain paljon voimaa. Moni niistä on suoraan kuin mun elämästä, ja tuntuu siltä etten ole yksin herkkyyteni ja sen tuomien haasteiden kanssa. Erityisherkkyys itse asiassa selittää hyvin paljon mun elämästä.

Vaikka mä olinkin ahdistunut ja epävarma, en mä olisi osannut odottaa mitään siitä, mitä tuleman piti. Kun mun maailma romahti, kaikki se mihin olin haparoiden opetellut uudelleen uskomaan. Mun maailmassa oli kaikki pitkästä aikaa varmaa, varmempaa kuin kertaakaan alakouluvuosien jälkeen. Kesän alussa kuiskasin saunan jälkeen meidän portailla "parasta on se, kun voi olla niin varma kaikesta". Mä tunsin olevani turvassa niin monelta asialta. Kunnes en enää ollutkaan. Muistan elävästi sen kamalan työpäivän, kun kaikki romahti. Kun yksi tekstiviesti jätti jälkeensä niin paljon surua, tuskaa, epätietoisuutta ja ikävää. 


Ja mikä pahinta, fiilikset on samat edelleen. Mä en tiedä yhtään enempää kuin silloinkaan. 

Miten mikään niin kaunis voi loppua noin? En tiedä, enkä ymmärrä. Ehkei kaikkeen saakaan vastausta. Ehkä täytyy vain elää, jatkaa, löytää itsensä ja elämänilonsa uudelleen. Hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa.


Mä olin aivan pohjalla. Oon ollut aiemminkin, mutta tässä oli jotain niin erilaista. Mä olin uskonut, ihan todella uskonut. Uskonut siihen rakkauteen, elämän helppouteen, kihlapuheisiin. 

Elämä kuitenkin jatkui, niin se tekee aina. Sen jos jotain mä olen oppinut. Kaikesta selviää aina jotenkin, jos ei hyvin niin sitten huonosti! Mä kävin töissä, ja se olikin mun henkireikä. Kassalla mä sain hymyillä, ja päivän päätteeksi huomasin saaneeni ajatuksia pois surustani. Päivät valui eteenpäin, ja pikkuhiljaa pystyin taas syömään. Aloin lukemaan jälleen dekkareita, katsomaan murhasarjoja. Kirjoitin blogiin, kirjoitin paljon blogiin. Lähennyin monen työkaverin kanssa, ja löysin työporukastani aivan huikeita tyyppejä, joiden kanssa saa nauraa päivä toisensa jälkeen. 

Syyskuun lopussa palasin kouluun ja Joensuuhun, "elämääni". Tuntui ettei mulla mitään elämää enää ollutkaan. Mä sulkeuduin, en puhunut juuri kenellekään asioistani. Varsinkaan niille ihmisille, joille mun olisi pitänyt puhua. Päivät kului koulussa, illat bloggasin tai pakenin jonkin sarjan tai kirjan pariin elämääni. 


Samana päivänä kun olin palaamassa Joensuuhun, meidän rakas koiravanhus, 13-vuotias Nelli jouduttiin lopettamaan. Nelli päästettiin tavalliseen tapaan häkistään irti pihaa tutkimaan, mutta rakas pieni raahautui metsään eikä jaksanut enää takaisin kotiin. Mä kannoin yövaatteissa pienen rakkaan takaisin kotiin, jossa saatettiin hänet viimeiselle matkalleen. Todella rankka kokemus, mutta tähän oltiin varauduttu jo keväästä asti. Sen takia ei ollutkaan niin rankkaa kuin Nessun menetys reilu vuosi aiemmin. Ikävä on edelleen kova, mutta nyt muistoille voi jo nauraa itkemättä. 

Ajattelin kaiken hiljalleen helpottavan, mutta olin väärässä. Mä vajosin yhä alemmas ja alemmas, jokainen päivä oli aina vain vaikeampi. Hyviäkin päiviä tuli, mutta niitä seurasi toinen toistaan pahemmat romahdukset ja unettomat yöt. En pystynyt bilettämään tai pitämään hauskaa, juoksin itkien kotiin ihan liian monta kertaa. Kaikesta huolimatta mä kuitenkin selvisin päivästä toiseen, suoritin elämääni sitä oikeastaan elämättä. Tein töitä Joensuussa, tein töitä Kuhmossa.

Marraskuu oli kaikkein raskain, hetkittäin tunsin olevani burn outin partaalla. Mulla oli aivan liikaa kaikkea, mutta samalla olin riippuvainen kaikesta siitä, tarvitsin sitä selvitäkseni. Koulujutut puskivat päälle, mulla meni järkyttävästi kursseja päällekkäin ja vielä joulukuussa oli pahimmillaan neljä tenttiä kolmessa päivässä. Ja ei, en ehtinyt lukea oikeastaan yhteenkään niistä. Jollain ihmeen keinolla selvisin kolmesta niistä, yksi jäi uusintaan. 


Joulukuun alussa kävin Emilian kanssa Mallorcalla, se oli sitä mitä eniten tarvitsinkin. Ekaa kertaa koko syksynä tunsin itseni oikeasti onnelliseksi. Kotiin palatessani koko syksyn vaivannut yksinäisyys palasi, ja en tuntenut kuuluvani minnekään. Yksinäisyys osaa olla todella raastavaa. Varsinkin verrattuna viime kevääseen, jolloin kaikki oli aivan toisin. Mä patosin paljon sisälleni, ja moni asia purkautui eräänä iltana ystäväni luona, kun yksi hali ja pari lempeää sanaa sai mut murtumaan. Sain taas muistutuksen, kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni. 

Tästä vuodesta on jäänyt erityisesti mieleen ne ihanat, upeat ja valloittavat kanssabloggaajat, joihin olen saanut tutustua vuoden mittaan. Heinäkuussa osallistuin blogimiittiin Helsingissä, ja onneksi osallistuin surullisista fiiliksistäni huolimatta. Sain tapaamisesta uutta virtaa, ja tapasin niin monia ihania ja sydämellisiä ihmisiä. Monen kanssa ollaan pidetty myöhemminkin yhteyttä, ja olen yllättynyt siitä millä tavalla nämä ennestään tuntemattomat tyypit ovat kulkeneet mun rinnalla ja kuunnelleet vaikeina aikoina, vaikka eivät ole sitä "onnellista Jenniä" tunteneetkaan. Olen heille jokaiselle valtavan kiitollinen, tunnistatte varmasti itsenne tästä ♥ Syksyllä treffasin myös Viiviä ja myöhemmin Tuulia, ja nuo tytöt on kyllä kultaa. Voi kun te muutkin asuisitte hieman lähempänä!

Ja niin, otinhan mä kaksi tatuointia tän vuoden aikana! Ensimmäisenä otin mandala-lootuksenkukka-unisiepparityylisen tsydeemin kylkeen heinäkuussa. Tatuoinnin tausta-ajatuksena mulle oli mm. henkinen uudistuminen, puhdistuminen, vaikeuksien voittaminen. Harmi vaan, että alle kaks viikkoa sen ottamisen jälkeen kaikelta putosi pohja pois. Mutta tatuointi muistuttaa mua jatkossakin noista asioista, ja saa luottamaan tulevaan. Toisen tatuointini otin hetken mielijohteesta Mallorcalla, ja rakastan sitä aivan yli kaiken. Taidan kertoa siitä lisää reissupostauksen yhteydessä, mutta kuvaa tuskin tänne blogiin tulee. Otin tatuointini tosiaan rintojeni väliin, ja se on vaan yksinkertaisesti aivan täydellinen. Paras extemporejuttu ever!

Joulukuu on ollut melko surullista aikaa. Monet tutut ja läheiset ovat kokeneet menetyksiä monin eri tavoin, ja elämän arvaamattomuus on laittanut pohtimaan paljon. Sivusta seuraaminen on hirveää, ja tuntee olonsa niin turhaksi kun ei voi tehdä mitään. Pitkin kuukautta on saapunut suru-uutisia, jotka ovat vetäneet omankin mielen hyvin matalaksi. Tänä iltana kävin itsekin muistotilaisuudessa, eivätkä sanat riitä kuvaamaan näiden viikkojen tuntemuksia ja hämmennystä tätä surullisten uutisten määrää kohtaan.


Ei, tää vuosi ei ollut sitä mitä lupasit.

Mutta ensi vuodesta on pakko tulla hyvä, ei se ainakaan tätä vuotta huonompi voi olla. Mä olen päättänyt tehdä muutamia tavoitteita ensivuodelle oman henkisen sekä fyysisen hyvinvointini suhteen. Lupauksia en halua tehdä, ne eivät kuitenkaan koskaan toteudu. Tähtään asioihin, jotka saavat mut voimaan hyvin ja kehittävät mua ihmisenä kaikin puolin eteenpäin. Näiden tavoitteiden ja haasteiden miettiminen tuntuu just nyt tosi hyvältä, vaikka vuoden vaihtuminen pelottaa ja surettaa. Ajattelin kirjoitella ensi vuoden puolella lisää ajatuksistani ja tavoitteistani tulevaa vuotta kohtaan. Pääpointtina on kuitenkin henkinen kasvu, sisäinen sekä ulkoinen hyvinvointi sekä itsensä kuuntelu. Aion olla lempeä itseäni kohtaan, opetella rakastamaan itseäni ja aukoa niitä solmuja, joiden vankina olen.

Haluan toivottaa jokaiselle ikimuistoista, ihanaa ja lempeää vuotta 2017! Toivotaan, että jokaisen vuosi olisi edes hitusen edeltäjäänsä parempi. Mä suuntaan nyt 10h työvuoroon ja juhlinnat jää juhlimatta, joten juhlistahan tulevaa vuotta minunkin edestäni!

Millainen oli sinun vuotesi 2016?

30. joulukuuta 2016

VUODEN VIKAT ASUKUVAT

Ja samalla koko tän talven tyypillisin ja käytetyin arkiasu. 


takki kirppis / Ellos

neulemekko BikBok

nilkkurit Timberland

pipo, huivi, sukkikset H&M

Huomaatteko kuvissa jotain uutta? Jep, nää on otettu mun uudella objektiivilla! Isä osti mulle joululahjaksi laajakulmaobjektiivin (okei maksoin siitä hieman itsekin), ja tilasin siihen vielä kaveriksi kalansilmälisäkkeen. Voi vitsit että mä oon noista innoissani!! Tänään oli pakko ripsihuollon jälkeen päästä hieman testailemaan objektiivia asukuvailussa, ja kyllähän näistä tuli hurjan kivoja ja erilaisia. Normaalisti mun 50mm objektiivilla kuvatessa saan raahautua kilometrin päähän että mahdun kuvaan, ja nyt seisoin oikeasti puolen metrin - metrin päässä jalustasta :D Haha, oli hassua. Ulkona hämärsi jo kuvia ottaessani, joten laatu ei valitettavasti ole parhaasta päästä. Lisäksi asetukset olivat myös hieman pielessä, joten kuvien tarkkuus ei ole aivan sitä normaalia tasoa ehhh. 

Mutta tosiaan, tää on kyllä tän talven käytetyin asu aivan kevyesti. Sellainen asu, jota ei tule blogiin kuvailtua. Asu, joka on niin tavallinen ja itsestäänselvä, ettei sitä edes ajattele varsinaisena "asuna". Ne on vaan ne rytkyt, jotka aina huonona päivänä tai kiireisenä aamuna on helpointa nakata niskaan. Tietysti tän mun tyypillisimmän talvilookin osaset - neulemekko, sukkikset, kengät ja pipo - vaihtelee aina fiiliksen mukaan. Mutta jotain tän tapaista mulla on hyvin usein päällä silloin, kun en jaksa tippaakaan panostaa tai pukeutuminen ei kiinnosta laisinkaan. Tuollaisina päivinä mun kasvot on myös yhtä vähän meikatut kuin näissä kuvissa - useimmiten jopa täysin meikittömät, mikäli ihon kunto sen sallii. Hiukset piiloutuu pipon alle tai etsiytyy pään päälle sotkunutturalle ;)

Neulemekot on ihan parhaita, ja oonkin tänä syksynä ja talvena ostanut niitä laittoman paljon. Tuo BikBokin mekko multa löytyy myös valkoisena, ja varsinkin tämä musta on ollut järkyttävän kovassa käytössä. Äitikin uskoi sen viimeistään siinä vaiheessa, kun joskus marraskuun puolella vein Kuhmossa autoa huoltoon ja mun paidan rinnuksilla oli varmaan viikon ruokalista nähtävillä enkä ollut huomannut mitään :--D Hienostunut bloggaaja liikkeellä siis. 

Takin löysin alkutalvesta kirppikseltä, ja se on kyllä yksi vuoden parhaista ostoksista. Ihan mielettömän lämmin ja pehmoisen muhkea, takki jonka sisuksiin on turvallista uppoutua. Ihan paras löytö! Timbsukat on tietysti ihanat jalassa, ja pitävät varmasti koivet lämpiminä. 

Mutta hei, mitä tykkäät tästä tylsän tavallisesta arkiasusta, ja kuinka sä pukeudut arkena silloin, kun et jaksa tippaakaan panostaa? Miltä uudella objektiivilla otetut kuvat näyttää sun silmään?

28. joulukuuta 2016

CLUSE WATCHES

Olen jo kuukausia ihaillut Clusen upeita kelloja eri puolilla mediaa. En ole koskaan ollut kelloihminen, mutta siitä huolimatta nämä upeat kellot alkoivat kiinnostaa ja viehättää visuaalista silmääni. Vuosi sitten sain joululahjaksi kellon, jota olen säännöllisen epäsäännöllisesti käyttänyt aina silloin, kun olen muistanut. Ja en todellakaan ole muistanut tarpeeksi :D Usein kello roikkuu mun ranteessa korun virkaa toimittaen, ja harvoin muistan sen todellisen käyttötarkoituksen - ajan katsomisen. Mutta mikäs siinä, kellothan ovat valtavan kauniita, ja toimivat hyvin myös koruina simppeliäkin asua piristämässä.

Kun sain mahdollisuuden lähteä tekemään lähempää tuttavuutta Clusen kelloihin, kiljahtelin riemusta. Sain valita itselleni valikoimasta kolme kelloa, jotka saisin olematonta kellovalikoimaani täydentämään. Ja olipas muuten vaikea valinta! Kelloja löytyi toinen toistaan upeampia, ja tämäkin huono kellojenkäyttäjä ihastui sydänjuuriaan myöten toinen toistaan upeampiin ajan näyttäjiin. No, haluatteko nähdä mihin päädyin? ;)

Kuvat on valitettavasti otettu keinovalossa sisätiloissa, mikä on harmi. En voi sietää keinovaloa kuvissa, mutta muuta vaihtoehtoa sisätiloissa kuvailuun ei ole juurikaan ollut. Oon harvoin valoisan aikaan kotona, ja jos olenkin, niin yleensä kiireessä lähdössä töihin. Ja vaikka ulkona olisikin "valoisaa", on sisällä kuitenkin ollut niin pimeää että valot on pakko sytyttää. Varsinkin viime viikolla (jolloin nämä kuvat otinkin), kun ulkona oli sateista ja synkkää!

Ensivaikutelma paketin avatessani oli ilahtuneen ihastunut, sillä kellot oli pakattu todella kauniisiin ja näyttäviin pakkauksiin. Mulla ei ole juuri aiempaa kokemusta kellojen ostosta, mutta nämä paketit sai mun sydämen sykkimään. Rakastan marmorikuosia, ja valkoinen marmorikuosilla varustettu laatikko oli mun silmään todella ylellisen näköinen ja tuntuinen. Nahkaiset säilytyspussukat ovat sen sijaan käytännölliset ja oikein näppärät! Oon ihan innoissani aina, kun saan kietoa tuon lenkin pussukan ympärille :-D God knows why.

Keinovalo hieman vääristää, mutta tämä ensimmäinen valintani on ruusukultainen, valkoisella kellotaululla ja teräksisellä rannekkeella varustettu kello. Tyylikäs, ajaton ja klassinen. Ruusukulta miellyttää värinä minua kovasti, ja näen sen tavallaan hauskana välimuotona kullalle ja hopealle, jotka pomppaavat silmille hieman enemmän. Ruusukulta sopii monen kanssa yhteen, ja luo tunnetta ylellisyydestä. Mä ainakin tunnen oloni hieman hienommaksi, kun napsautan tämän kellon ranteeseen.Yksityiskohtaisen kaunis ja kerrassaan I-HA-NA. 

Toisena valikoin joukosta upean kultaisella rannekkeella ja mustalla kellotaululla varustetun kellon. Säihkettä, hohtoa, kimallusta. Mulle oli alusta asti selvää, että haluan yhden mustalla kellotaululla varustetun yksilön kellokokoelmaani. Valkoinen on kellotaulun värinä hyvin perinteinen, ja musta viehätti kovasti kaikessa tyylikkyydessään ja erilaisuudessaan. Ihastuin päätä pahkaa tähän kultaiseen nahkarannakkeeseen, joka sopi upeasti myös joulun ajan hulinoihin (sekä varmasti jatkossa myös kaikkiin muihinkin juhliin!). Ainoa valinta täytyikin suorittaa kellotaulun värin kohdalla. Valkoinen oli myöskin hyvin kaunis ja raikas, mutta musta sopi kelloon erittäin hyvin - lopputuloksen tiedättekin. 

Tämä kello on tainnut olla mulla eniten käytössä näiden parin viikon aikana, jotka olen ehtinyt kelloja koeajaa käyttöön. Olen käyttänyt tätä niin arjessa kuin juhlassakin, ja aion jatkossakin yhdistää tämän rohkeasti osaksi arkiasuja pientä luksusta kaivatessani. Isä pelkäsi, että tämän pintamateriaali alkaisi halkeilla eikä olisi kovin kestävää. Vielä ei tiedetä pidempiaikaisen käytön vaikutuksia, mutta tähän mennessä kokemukset on todella hyvät, eikä mitään naarmuja tai muita kauneusvirheitä ole tullut. Olen käyttänyt tätä myös kassalla työskennellessäni, ja varovaisuudesta huolimatta tämä on päässyt kolahtelemaan ja osumaan monen monta kertaa johonkin. Kuitenkaan kello ei ole kärsinyt mitenkään, ja olen jo tässä vaiheessa vakuuttunut kellojen laadusta!


Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä päädyin mustalla nahkarannakkeella ja marmorikuvioisella kellotaululla varustettuun kelloon. Kellotaulu on tehty aidosta marmorikivestä, ja on hyvin kaunis. Alunperin olisin halunnut kellon harmaalla nahkarannekkeella, mutta se oli valitettavasti loppu valikoimasta. Ei kuitenkaan hätää, sillä kelloihin saa tilattua rannekkeita jälkeenpäin aina halutessaan! Valikoimaa on paljon, eivätkä hinnat päätä huimaa. Koska harmaata ranneketta ei ollut, päädyin klassiseen ja kaikkeen sopivaan mustaan - enkä voisi olla tyytyväisempi valintaani. 

Tämä on kelloista ainut, jota en ole vielä ehtinyt testaamaan. Kultainen ja ruusukultainen kelloni ovat sopineet niin täydellisesti joulun ajan asuihini, että olen halunnut pitää hohdetta ja kimallusta jatkuvasti ranteessani! :D Kello on kuitenkin todella tyylikäs, ja marmorinen kellotaulu tuo muuten simppeliin malliin sitä jotain

Tällä hetkellä olen ehtinyt käyttää kelloja parisen viikkoa, ja en voisi olla tyytyväisempi. Täysin rehellinen mielipiteeni on, etten löydä näistä mitään huonoa sanottavaa. Käyttömukavuus on ihan mieletön, unohdan kellojen ranteessa olon jatkuvasti, vaikka joskus olen kokenut kellot epämukavina ja jopa epäkäytännöllisinä. Hinta-laatusuhde on todella kohdillaan, ja uskon näistä kelloista tulevan pitkäaikaisia kavereita mulle! Toimitus oli nopea, ja paketin avaamisen jälkeen ihastuneista huokauksista ei meinannut tulla loppua. Olen räpsinyt jo monet asukuvat näiden kellojen kanssa, ja tulette näkemään ne heti kunhan saan muutamat kiireellisemmät postaukset pois alta!

Ajattelin vinkata näistä upeista kelloista teille sopivasti näin joulun jälkeen, kun monella on hankaluuksia päättää mihin joululahjarahansa tuhlaisi ;) Mikäs olisikaan parempi tapa piristää itseään kuin uusi kello, joka voi vuoden vaihteen lähestyessä merkata myös uuden ajan alkua. 

Mikä näistä kelloista oli sun lemppari? Oletko itse tutustunut aiemmin Clusen valikoimaan?

*Postaus toteutettu yhteistyössä Clusen kanssa, kellot saatu (en hyödy linkkien klikkailusta)

27. joulukuuta 2016

TONTTUTYTTÖJEN TERVEISET

Hi there! Joulu alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin, ja katseet suunnataan kohti vuoden vaihtumista. Mä jätän ilomielin tämän vuoden taakseni, ja yritän katsoa positiivisesti tulevaan. Menneeseen ja tulevaan vuoteen liittyvistä jutuista myöhemmin lisää, nyt vilkaistaan hieman meidän jouluun.

No, joulu tosiaan oli ja meni. Niin nopeasti, etten ehtinyt tajutakaan. Suoraan sanottuna oli varmaankin mun elämäni huonoin joulu, mutta ihan ok siltikin. Olin valtavan uupunut töistä, ja vietinkin tosiaan aaton ja tapaninpäivän kassalla. Olin stressaantunut ja pinna kireällä, ja nukuin töiden jälkeen aattona. Joulupäivänäkin vetäisin kahdet päikkärit univelkoja kuittaamaan. 

Aatto oli tosiaan muuten kiva ja hyvin perinteinen; kelkkailua, joulusaunaa, haudalla käymistä, jouluruokaa, jouluruokaa ja vielä hieman jouluruokaa. Lahjat jaettiin illalla, ja oli ihana nähdä nappiin osuneiden lahjavalintojen aiheuttamat hymyt rakkaiden kasvoilla. Isä ei tosin ilahtunut mun ostamasta kotiseutupaidasta jostain syystä :DDDD "Kuhmo - Ei minkään matkan varrella". Mun mielestä ihan parasta, isästä ei niinkään! :D Seuraavasta mun antamasta paketista paljastui apinan kuvalla ja korvilla varustettu kypärämyssy, jonka ajattelin olevan hyvin kätevä kelkkailuun ja muihin ulkoilma-aktiviteetteihin näin talvisin. Isä vaan ei oikein siitä apinasta innostunut, ja uhkasikin jättää loput mun antamat lahjat avaamatta :-DD Sain itse myös aivan ihania, hyödyllisiä ja mun näköisiä lahjoja! Voi vitsit, ihan huippulahjoja kaikilta - kiitos!  

Aattoiltana käytiin myös jo perinteeksi muodostuneessa joulukirkossa, jonka jälkeen ahmittiin sadannen kerran masut pullolleen jouluisia herkkuja. Joulupäivä ei ollut mun päivä, ei sitten yhtään. Stressi ja väsymys, joulun jo muutenkin pintaan nostattamat vaikeat fiilikset ja menkkakiukut - ihana kombo! Suurimman osan päivästä vietin joko itkien tai nukkuen. Illalla lähdin kuitenkin ekaa kertaa ikinä joulupäivänä viihteelle, tosin selvinpäin ja auton ratissa. Oli silti aivan hurjan hauska ilta, oli ihana nähdä mun kuhmon kuumiksia pitkästä aikaa, ja tampata hotskun tanssilattiaa urakalla Oi ja voi, päivä sai kuitenkin ihanan päätöksen! Tänään vielä nautittiin mun töiden jälkeen juustoja ja viiniä äitin ja Kaisun kans, kun isukki lähti yövuoroon. Ihan kiva joulu lopulta kuitenkin kokonaisuudessaan.

Ja todellisuus meidän kuvien takaa:


Miten sun joulu sujui? Haluaisitko nähdä pientä katsausta saamiini lahjoihin?

Tsemppiä uuteen viikkoon!

24. joulukuuta 2016

MERRY CHRISTMAS


Toivon, että juuri sinä olet nyt, tämän postauksen ilmestyessä, läheistesi ympäröimänä viettämässä tunnelmallista ja ikimuistoista joulua. Minäkään en ole tätä postausta näpyttelemässä, vaan olen ajastanut teille tämän pienen joulutervehdyksen. Mä itse olen töissä, mutta töiden jälkeen suuntaan innolla nauttimaan joulusta ja sen rauhasta! Ah, mä rakastan joulua.

Pidemmittä puheitta: ihanaa, tunnelmallista ja onnellista joulua!

22. joulukuuta 2016

15 RANDOM FACTS

Hiljattain blogini muutti uudelle alustalle, mutten ole esitellyt itseäni täällä suuremmin. Osa vanhoista postauksista on siirretty tänne, ja niiden avulla pääseekin kurkkaamaan mun elämään noin viimeisen kuluneen vuoden ajalta. Lisäksi sivupalkista profiilikuvani alta löytyy hieman tietoa minusta ja blogistani. Mitään tylsää tavallista esittelypostausta en nytkään aio tehdä, vaan kerron itsestäni hieman hauskoja sekä jopa outoja faktoja ;) Muistakaa pitää pilke silmäkulmassa! Aloitetaas..

Mä olen kasvissyöjä. Tässä nyt ei ole mitään outoa tai hauskaa, paitsi se etten ole sitä juuri blogissa maininnut. Esimerkiksi Kuopiossa Viivin luona käydessäni hän hämmästyi, kun totesin ravintolaa valkatessa etten syö lihaa :'D Ja tämä ei tosiaan ole mikään uusi juttu, oon ollut lakto-ovovegetaristi viimeiset krhmm.. reilut 8 vuotta. Ajattelin aiemmin aiheesta kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta toisaalta en tiedä onko mulla aiheeseen mitään uutta ja mielenkiintoista lisättävää tai näkökulmaa.

Oon aivan valtavan herkkä. Erityisherkkä. Tästä aiheesta teen oman postauksensa myöhemmin, mutta halusin lisätä tämän jo tännekin erään tän viikkoisen tapahtuman vuoksi. Puhuttiin kotona joululahjoista, ja siitä että mun sisko saa vanhemmilta suuremman osan lahjasta rahana ja mä taas materiana (ihan tovomusten mukaan). Ehdotin, että Kaisuhan vois ostaa lahjarahallaan vaikka arpoja, ja tokaisin että olisin kyllä kateellinen jos hän voittaisi sitten suuren summan rahaa. Sitten aloin miettimään, että jos hän ei saisikaan arvoillaan yhtään mitään. Mulla olisi edessäni iso kasa lahjoja, ja hänellä pino tyhjiä arpoja. Sitä ajatustahan mä sitten kirjaimellisesti itkin hyvän aikaa illasta.... Ja tänään pelkän asian ajattelu nosti kyyneleet silmiin.

Mun on todella vaikea ajaa nopeusrajoitusten mukaan. Ihan hävettää myöntää, ja samalla pelkään moniko kukkahattutäti tähän tarttuu. Mutta fakta mikä fakta.. Ihme kyllä en ole koskaan saanut ylinopeussakkoja, vaikka lähes jokaisella matkalla sellaiseen olis hyvät mahdollisuudet. Tämä hurjastelu periytynee isältä, ja ollaankin monet kerrat ajettu kilpaa. Kovaa. Huhh.

Näitä autoiluun liittyviä juttuja löytyy muutama, ja seuraava kytkeytyykin läheisesti edelliseen kohtaan. Mä vihaan Fiat Puntoja!! Siis voiko olla raivostuttavampia autoja olemassa?! Ne mun rattiraivon herättävät hidastelevat tai muuten vain törttöilevät purtilot on lähes aina juurikin Puntoja, ja mun niskavillat nousee pystyyn aina sellaisen nähdessäni. Mun rattiraivo ei tosiaan oo mitään kevyttä nähtävää, kiljun kirosanoja ja ohjeita edellä hidasteleville törpöille sen minkä ehdin :'DD Ja varsinkin viime kesän tienoilla mun vihasuhde Puntoihin oli pahimmillaan, ja ärisin joka kerta sellaisen nähdessäni.

Mä en tee omassa kodissani lähes koskaan perunaruokia. Syy siihen on hyvin yksinkertainen; mä en vaan kuollaksenikaan osaa valmistaa perunoita :D Meinasin kirjoittaa "keittää", kunnes muistin tekemäni perunamuusin, jos sitä muusiksi voi sanoa. Paremminkin liisteri, kastikekin oli enemmän muusia kuin se järkyttävän näköinen ja makuinen litku. Oh well.. Lähes mitä vaan muuta mä kyllä osaan kokata, mutta näinkin yksinkertainen juttu tuottaa valtavasti harmaita hiuksia. 

Mä oon todella hyvä pesemään pyykkiä. Ja hyvällä tarkoitan nopeaa ja tehokasta. Tungen kaikki pyykit samaan pesuun välittämättä materiaalista, väristä tai pesuohjeista. Tämän huomioon ottaen mun täytyy olla erittäin hyvä pyykkääjä, kun aina on tullut kaikki vaatteet normaaleina takaisin ;) Tai no, pari viikkoa sitten osa mun valkoisista alusvaatteista halusi ottaa hieman uutta vaaleanpunaista sävyä.. No mut hei, joulukin on tulossa!

Mä kiroilen. Paljon. Kuitenkin hyvin suodatetusti seurasta riippuen, ja lähinnä lähimpien tyyppien kanssa mun kielenkäyttö pääsee valloilleen. Erästä lainaten "Kuinka tuollainen enkeli voi puhua tuolla tavalla?!". Uuups. Puhun silti aina nätisti esimerkiksi lasten kanssa sekä muissa virallisemmissa paikoissa kuten töissä, koulussa tai hiemankin vieraampien ihmisten seurassa. 

Mä en osaa syödä. Oon aivan valtava porsas, ja sotken aina vaatteeni tai tiputan ruoat pöydälle, lattialle tai syliini. Tästä on tullut jo hyvä vitsi lähipiirini kanssa. Uusin saavutukseni on se, kun jouluaterialla onnistuin sotkemaan ystäväni uuden paidan salaatinkastikkeeseen. Öööö, okei Jenni. Jos mua pyydettäisiin treffeille syömään, niin ei varmaan tarvii paljon arvata vastausta. 

 ♥ Viime aikoina mulle on kehittynyt valtava viha kirppiksillä käyviä ihmisiä kohtaan. Mä rakastan kirppiksiä, rakastan kirppiksillä kiertelyä.. Mutta en vaan voi sietää niitä urpoja, jotka eivät osaa käyttäytyä kirppiksellä. Mummot ja mammat tukkii koko tien kärryillään, ettei heistä varmasti pääse millään konstilla ohi. Sitten sitä jäädään juttelemaan tutun kanssa oikein koko käytävän leveydelle, ettei vahingossakaan muut ihmiset pääsisi kulkemaan. Käyn Joensuussa oikeastaan yhdellä ainoalla kirppiksellä, ja siellä on todella kapeat ja ahtaat käytävät, sekä valtavasti porukkaa poikkeuksetta. Parhaimmillaan oon joutunut kirppiskierroksen aikana lähes viisi kertaa pyytämään tietä.. Eikö sitä voisi välillä ajatella omillakin aivoilla, kysynpähän vaan.

Mä ajan bemarilla ja mun peräkontista löytyy subbari :D Moni ei tätä ehkä uskoisi. Oon henkeen ja vereen bemmimimmi, ja mun ajotavat on hyvin tyypillisen bemarikuskimaiset. Subbarin seurauksena mun kuulo on aivan varmasti heikentynyt, huomaan sen itse ja monet läheisetkin ovat kommentoineet asiasta. Aika kammottavaa..

Mä vihaan varmaan eniten maailmassa auton puhdistamista kinoksen alta. Tästä johtuen olenkin hyvin tehokas ja nopea auton putsaaja! Kaverinikin totesi kerran, että Jennin auton tunnistaa aina puhdistamistamistyylistä; ikkunaa on raaputettu sen verran että eteen näkee juuri ja juuri, sekä lumet on takuuvarmasti katolla. Kyllä ne sieltä ajallaan tippuu ;) Yleensä oon aina myöhässä varsinkin koulusta, ja en ikinä muista varata auton putsaamiseen aikaa.

Me käytetään siskoni kanssa hassuja nimiä toisistamme, en edes muista milloin viimeksi olisin sanonut häntä Kaisuksi, muuta kuin ulkopuolisille. Tää herättää aina hilpeyttä, varsinkin kun kaupassakin huutelen häntä milloin milläkin nimellä. Tän hetken lemppareita on Rousku, Rytty, Lytty, Löpötti, Löpö, Löpsi, Pirjo, Lätty, Lyttynen... :D

Yksi mun alahampaista on todella vino huolimatta lukuisista oikomishoidoista ja hampaiden poistoista. Sitä ei onneksi normaalisti puhuessa nää, mutta jos laitan päätä alaspäin tai nauran suu auki, niin taitaa se vilkkua.

Mä juttelen aina lemmikeille. Nasu on varmaan pahin, sille höpötän koko ajan :D Tällä hetkellä kutsun sitä Nupuksi (kullannuppu, u know), ja oon saanut muun perheen raivon valtaan. Nellin ja Nessun kuolemien jälkeen kaikki mun koirarakkaus on kohdistunut Nasuun, ja muut vitsaileekin jatkuvasti meidän symbioosista. Tää karvakamuille juttelu on mennyt sille tasolle, että joskus Kaisu jopa heräsi kesken unien ihmettelemään että kelle mä oikein höpäjän.

Mulla on hirveä ongelma ymmärtää lehmien, sonnien ja härkien väliset erot. Ihan hävettää myöntää näin tulevana opettajana :D Oon saanut muut repeilemään tälle jo monta vuotta, ja parhaat selittäjät on jopa hermostuneet mun älyämättömyyteen tässä asiassa. Kaikki on lehmiä, sonni on miespuolinen lehmä ja härät on rodeokehässä Espanjassa juoksevia ruskeita, omaa rotuaan olevia elikoita. Right? :'DD

Löytyikö uusia paljastuksia minusta, tai pystyitkö samaistumaan johonkin kohtaan? ;) Kerro ihmeessä jokin hauska paljastus itsestäsi, olisi ihana oppia tuntemaan teitä lukijoita paremmin!

19. joulukuuta 2016

MALLORCA | RED & WHITE OUTFIT


hame Zara

toppi H&M

ballerinat kirppis/H&M

Kuten jo aiemmin lupasin, tuo ihana ihana ihana Rooman Zaran löytö pääsi myös Mallorcalle mukaan ;) Jos mun pitäisi valita yksi lemppari mun vaatteista, tää olisi aika korkealla kärkikahinoissa! Näyttävä, tyylikäs, tyttömäinen, hempeä. Ja kaiken lisäksi valtavan mukava päällä! Mukavuuden merkitys pukeutumisessa on viimeisen puolen vuoden aikana korostunut runsaasti vaatteita valitessani, ja jotenkin miellän hameet paljon housuja mukavammaksi. Tässäkin tylliunelmassa on ihanan joustava vyötärö, joten ei matkan aikana ahmitut herkut haitanneet!

Ballerinatkin on monen vuoden lempparit, jotka löysin kirppikseltä hintaan 0,50€. Siis viiskyt senttiä, huh! Oon käyttänyt näitä varmaan kolme kesää läpeensä niin, että nämä ovat roikkuneet lähes koko ajan jalassa. Lisäksi nää on olleet mulla kaikille ulkomaanmatkoilla käytetyimmät kengät, joiden nimeen vannon pitkilläkin matkoilla. Uskomattoman mukavat jalassa ja käyvät lähes kaiken kanssa. Naureskeltiinkin reissussa, kun puolitoista vuotta sitten Emilian kissa hieman teroitti hampaitaan toiseen popooni ;) Eipä ole menoa haitannut!

Nämä asukuvat on otettu upeassa Santa Maria del Camissa, jossa kaikki kadut ja rakennukset olivat valtavan kauniita ja jatkuvasti sai haukkoa henkeään ihastuksesta. Mulla on tuosta kaupungista pari kuvaa tulossa myöhempään postaukseen, niin näette palan paikan kauneutta, vaikkei se samalla tavalla kameran muistikortille välitykään. Santa Maria del Cami oli ensimmäinen paikka, jonne me auton vuokrattuamme suunnattiin. Pikkukaduilla pujotteleminen ja yksisuuntaisten välttely oli hurjan hauskaa, ja saatiinkin nauraa moneen otteeseen ja ajaa monen monta rinkiä haluttuun paikkaan päästäksemme. Käytiin ihanassa sisustusliikkeessä, räpsittiin kuvia ihanista kujista ja nautittiin herkulliset gelatot. Oikein sympaattinen pieni kaupunki (vai kylä?) Mallorcan sydämessä!

Voi, tuota matkaa muistelen niin lämmöllä

18. joulukuuta 2016

NELJÄS ADVENTTI : PIPARIT

Yksi meidän perheen tärkeimmistä jouluperinteistä on pipareiden leipominen. Piparitaikinan maistelu salaa äitiltä, hassujen muottien ja muotojen testailu, jauhojen pöllyttäminen siskon päälle, joululaulujen kuuntelu touhun lomassa (tonttulakkeja unohtamatta), hulvaton pipareiden koristelu.. Pipareiden tekoon kuuluu niin monta ihanaa vaihetta, ja aina se on yhtä hauskaa ja hermoja raastavaa! Taikina juuttuu kaulimeen tai pöytään kiinni, se täydellinen pipari ei irtoakaan pöydästä pellille siirrettäväksi, kuorrute valuu tai menee huonosti, pipareista tulee liian paksuja tai ohuita...

Mun vinkki pipareiden tekoa varten onkin yksinkertainen: aitous. Sillä ei ole mitään väliä, mikä pipareiden lopputulos on. Jokaisena vuonna ollaan saatu nauraa hassuille pipareille, epäonnistuneille koristuksille ja pöytään kiinni jääville possuille ja pipariukoille. Tänäkin vuonna joukosta löytyi monen monta läskipossua, sekä mun Muikkuselta katkesi kaula (näette kuvissa). Sehän tässä touhussa juuri parasta onkin! Iloinen tunnelma ja yhdessäolo, jouluinen fiilis. Jokaisesta piparista tulee oma ihana yksilönsä, tekijänsä huolella ja rakkaudella tehty tuotos. Ja kaikki pienet virheet tekevät piparista vain täydellisemmän (heh, tämä pätee kyllä ihan ihmisistäkin puhuttaessa :D). Mekin ollaan monena eri vuonna saatu hervottomat naurut meidän upeista piparkakkutaloista, koska mehän ei ohjeita ja kaavoja tarvita. Vapaalla kädellä ollaan vedetty kaikki, ja lopputulokset ovat olleet hyvinkin hupaisia ;) Ei ihan sitä tyypillisintä blogimatskua!

Mä en itse asiassa juuri syö valmiita pipareita, lukuunottamatta uutta ihastusta, pipareiden ja sinihomejuuston taivaallista yhdistelmää. Taikinaa kyllä ahmin valmiiden pipareiden edestäkin.. Kuka muu tunnustautuu piparitaikinan ahmijaksi, käsi ylös?! Tänä vuonna tein poikkeuksen, ja jopa söin muutaman houkuttelevasti koristellun piparin - oli muuten hyvää! Mikäli ehdin, koristelen huomenna muutaman lisää. Mmmmm.

Ja hei, pian alkaa jouluviikko!! Oon niin innoissani, toivottavasti säkin olet! Rentouttavaa ja tunnelmallista jouluviikkoa jokaiselle sinne ruudun toiselle puolelle! 

16. joulukuuta 2016

DUSTY PINK

Heippa taas muutaman päivän tauon jälkeen Mitäs teille kuuluu?

Mun joululoma alkoi juuri, jipii! Tai no, loma ja loma. Oon siis töissä koko loman ja aika runsaastikin, mm. joulun ja uudenvuoden ajat menee täysin työn touhussa. Mutta oonpahan lomalla koulusta, ja työasiat voi päivän jälkeen jättää työpaikalle, eikä siten tarvitse koko iltaa stressata tekemättömiä asioita. Tosin, kyllä mun pitäisi muutama koulujuttukin tehdä loman aikana, mutta vielä en stressaa niistä! Katsotaan sitten mahdollisesti tammikuun alussa, nyt tulee lepo ja rentoutus tarpeeseen. Lauantaina saankin viettää pitkästä aikaa sellaista vapaapäivää, jolle ei ole kerrassaan mitään pakollisia tehtäviä juttuja, töitä tai koulua, tai muitakaan suunnitelmia. Voi mitä luksusta!

neule Lindex

huivi ja korvikset H&M

ylipolvensaappaat DinSko

Tosiaan oon ollut valtavan kiireinen viime viikot, ja se on näkynyt vahvasti blogin postaustahdissakin. Oon kuitenkin päättänyt, että koska harrastuksena tätä hommaa teen, niin en väkisin aja itseäni enää yhtään pahempaan nurkkaan ja revi väkisin tälle aikaa silloin, kun sitä aikaa ei oikeasti ole. Esimerkkinä voisin kertoa viime päiviltä, että tosiaan olin koko viime viikonlopun töissä, ja lauantaina juhlittiin työpaikan pikkujouluja. Oli aivan valtavan hauskaa, sai kunnolla nollata ja keskittyä tanssahteluun sekä hyvään ruokaan, juomaan ja seuraan! Sunnuntaina pääsin ysiltä töistä, ja lähdin suoraan ajamaan Joensuuhun. Yöllä väänsin adventtipostauksen valmiiksi. Aamulla suoraan ruotsin tenttiin, johon ehdin lukea about 30min. Edellisellä viikollakaan en ehtinyt lukea, sillä tulin reissusta ja luin erääseen toiseen tenttiin. No, maanantaina juoksin paikasta toiseen ja tiistai olikin sitten astetta pahempi. Hengasin koululla klo 8-19, kävin tekemässä pari tenttiä, istumassa muutamalla tunnilla ja tekemässä kvantin täyttä hepreaa olevaa harjoitustyötä. En ehtinyt edes syömään missään välissä, nappasin vain leivän ruokalasta mukaan. Kevyitä päiviä takana :'D

Viime viikosta sen verran, että se oli kerrassaan kauhea. Arkeen paluu ei sujunut mukavasti, illat meni itkiessä ja parhaillaan juoksin 5 minuutin jälkeen koulusta itkien pois ja skippasin koko päivän. Tunsin itseni todella yksinäiseksi, stressaantuneeksi ja väsyneeksi. Lisäksi lähestyvä joulu aiheuttaa hyvin monenlaisia tuntemuksia, mulla kun on tapana juhlapyhien aikaan muistella niitä ihmisiä, jotka ei meidän kanssa enää täällä ole syystä tai toisesta. Ja varsinkin vuosi sitten tämä aika oli ihanaa ja onnellista, eikä sen muistelu varsinaisesti mieltä ylennä. 

Kuitenkin tää viikko on ollut paljon paljon parempi, ja lähdinkin hyvillä mielin joululoman viettoon. Maanantaina illalla kerrattiin ystävieni kanssa tenttiin, ja sain muistutuksen siitä kuinka ihania tyyppejä mulla on ympärilläni. Olin juuri lähdössä, kun yksi ystävistäni halasi mua. Ei tarvittu kuin muutama kaunis, ymmärtäväinen ja lohduttava sana, ja mähän aloin muistuttaa vesiputousta alle sekunnin sadasosassa. Käperryin ystävän kainaloon itkemään ja vuodatin viime ajan pahaa oloa, ja kerroin miten yksinäiseksi olen itseni tuntenut, vaikka mulla onkin ihania tyyppejä ympärillä. Asioiden ääneen sanominen helpotti niin paljon, tuon illan jälkeen on ollut jollain tasolla niin paljon keveämpi olo. Ystävät on kultaa

Stressaava tiistaikin vaihtui hymyyn, kun viimein kotiin päästyäni kaksi ystävääni oli oven takana odottamassa viinipullon kanssa. Kiskaistiin kunnon kalsarikännit, katsottiin muumeja ja saatiin miesseuralainen Oriflamen lehdestä iltaamme piristämään :-D Oli aivan mielettömän hauskaa! Siellä me viinipäissämme hinkattiin mun valkoisesta sohvasta tumman suklaan tahraa pois.. Keskiviikkona nautittiin vielä yliopiston kuoron joulukonsertista ja nautiskeltiin glögiä rennoissa tunnelmissa!

Nyt tulee kyllä postaukselle pituutta, mutta välillä on kiva höpöttää kuulumisia oikein urakalla. Viime kerrasta onkin jo hetki ;) Tällä viikolla sain valtavan hyvän mielen myös Joensuun työni johdosta, sillä sain ihanaa palautetta pojalta, jota läksyissä autan, sekä hänen vanhemmiltaan. Paras palkka työstäni oli se, kun poika itse kertoi minun olevan ihana ja tosi kiva hänelle aina, sekä pitävän tiukkoja rajoja. Lisäksi tämä kiitteli minua haasteellisissakin tilanteissa jaksamisesta. Mun sydän suli aivan totaalisesti

Sellaista mun viikkoon! Hurjasti on kyllä mahtunut, ja tulee vielä mahtumaankin. Tänään nautin loman ensihetkistä ystäväni Emman kanssa kahvitellen (ei taidettu kumpikaan kahvia kyllä juoda :D) sekä muita tyttöjä ruokailun merkeissä treffaten. Illalla suuntasin Kuhmoon "loman" viettoon, ja huomenna suuntaakin töihin. Innolla odotan varsinkin joulumielellä olevien ja iloisten ihmisten näkemistä!

Mitä suunnitelmia sulla on viikonlopulle? Rentouttavaa joulun odotusta!

Blog Design by Get Polished