7. tammikuuta 2016

-30

Hyrrr, kun ulkona on kylmä! Tällä kertaa tää ei ole vaan näitä Kuhmon spesiaalijuttuja, vaan taitaa muualla Suomessakin vallita aikalailla samat lukemat. Tänään uhmasin pakkasta ja lähdin räpsimään kuvia kauniista auringonlaskusta, vaikka sormet hieman meinasikin jäätyä. Bemarikaan ei enää tykännyt näin kovista keleistä, ja huomenna pitääkin lähteä metsästämään uutta akkua entisen akkuvanhuksen tilalle :'D Enää en naura muiden fb-päivityksillä siitä, kuinka autot ei lähde käyntiin. 

Mulla on takana someton vuorokausi, jolloin en avannut puhelinta tai tietokonetta kertaakaan. Sen lisäksi että alku teki tiukkaa, niin kylläpä teki muuten myös HYVÄÄ! Yllättävän stressitön ja rento vuorokausi takana, voisipa melkein pitää tällaisia päiviä useammin. Tosin tällä kertaa tähän innoitus löytyi äitin kanssa lyödystä vedosta! Lisäksi rentouduin tänään hierojalla, teetä viltin alla hörppimällä ja hyvää dekkaria lukemalla. Vielä olisi huominen ja sunnuntai töitä, ja lauantaina luvassa kauan odotettu shoppailupäivä Oulussa! Kyllä kelpaa sunnuntaina illalla palata takaisin Joensuuhun. :) 

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

20 kommenttia :

  1. Tosi upeita kuvia!! ❤️Juu ja kannattaa varautua lämpimiin talvivaatteisiin myös Ouluun tullessa, täällä on ihan jäätävän kylmä! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos :') Hahah kiitti vinkistä, täälläkin saa kyllä pihalle varustautua sellaisella toppavarustuksella ettei tosikaan :-D Kerrospukeutumista lauantaille siis, ettei kauppoihin ihan läkähdy ;)

      Poista
  2. Sometonta/ruudutonta vuorokautta pitäisikin kokeilla! Muista Oulun pannukakkutalo :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen erittäin lämpimästi! Hihi arvaa mikä onkin ykköskohde Oulun reissulla ;))

      Poista
  3. Oijoi, somelakko kuulostaa kyllä houkuttelevalta... Olen onnistunut kyllä vähentämään kännykän räpläämistä huomattavasti, mutta tuskin pystyn somelakkoon :D Mäkin uskaltauduin ulos pakkaseen kuvaamaan ja sain hyvät matskut ekaan valokuvahaasteeseen, mutta kyllähän siinä perhana jäätyi! Sormet oli viiden minuutin jälkeen tulipunaiset ja melkein kuoliossa -22 asteessa, voin kuvitella siihen sen kahdeksan lisää hurrrrr... Kauniita kuvia sait napsittua, aamun auringosta tulee niin kaunis valo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi suosittelen kokeilemaan sitä ;) En minäkään olisi yhtään pidempään pystynyt, tuo päivä oli ihan riittävästi tällaiselle someaddiktille! :D Ei tuolla kyllä tosiaan kauaa ilman hanskoja pärjännyt, onneksi parissa minuutissa ehti napata riittävästi kuvia ja sitten kauheeta vauhtia sisälle lämmittelemään :'D Kiitos kovasti :)

      Poista
  4. Wow minkälaisia kuvia, ihan mahtavaa että uhmasit pakkasta ja lähdit räpsimään kauniit kuvat. Mä en ole uskaltautunut ja sen vuoksi asujakaan ei oo tullut saatua kuvattua:'D Tuo ilma kyllä täytyisi saada kameraan talteen! Onneksi kohta pakkanen alkaa laskea:)
    Ihana että onnistui someton päivä sulla, multa se tuskin onnistuisi kun saattaisin tajuamatta päätyä selaamaan phonessa instaa ja fb:tä, se tulee luonnostaan jos on tylsää:D Tosin jos kiireinen päivä tulisi suunniteltua somettomalle päivälle niin ehkä voisin onnistua;) Pitäis oikeesti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä kiva räpsiä näitä useamminkin, kunhan pakkaset vähän hellittää.. :) Hieman keväämmällä sitten! Täällä näyttäis vielä olevan pakkasta aika reippaasti viikonloppuna, mutta jospa pian tulisi asukuviakin ajatellen siedettävät kelit :)

      Hahah tiiätkö mua pelotti kans tuo sama ihan kunnolla, siksi työnsinkin puhelimen sellaiseen paikkaan etten vahingossa voi sitä käteeni ottaa! :D Monta kertaa jo tavoittelin vieressä olevaa puhelinta, mikä ei onneksi ollut vieressä :D Kokeile ihmeessä!

      Poista
  5. Tommonen somelakko tekis hyvää kaikille! :) Voisinko kokeilla joku päivä, myös joku viikko ilman somea voiso olla hyvä koettelumus itelleni. Ihania kuvia tässä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekisi, nykyään monet on niin riippuvaisia somesta ja puhelimestaan ettei mitään järkeä :'D Itsekin oon tästä hyvä malliesimerkki.. Kokeile ihmeessä, välillä on hyvä haastaa itseään! :) Ja kiitos kovasti ♥

      Poista
  6. Oi ihania kuvia! Mie en oo raaskinu mennä kameran kanssa ulos, kun on ollu niin kamalan kylmä, ettei kamera kärsis :( mutta paljon ihania maisemia ois kyllä ollu ikuistettavana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma :) En oo kyllä minäkään juurikaan, ja tääkin kuvaussessio oli niin nopea ettei kamera paljoo kerennyt kärsiä :'D Totta, ja varmasti kivoja kuvia ehtii saada lauhemmillakin keleillä!

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia, tunnelmallisia ja näiden värimaailma<3 Haha tiedätkö mitä, meidän bemari ei halunnut käynnistyä eilen kun oli -30 astetta. Sitten vain lisävirtaa akulle ja homma toimi..hemmetin bemarit vai pitäisikö sanoa pakkaset hah :D Ja uijui, tuollainen hieronta tulisi nyt tarpeeseen! Mulla on paikat ihan jumissa, kun koira nukkui koko viime yön jotenkin tosi leveetä vieressäni ja sitten varoin sitä alitajuntaisesti ja olin ihan solmussa. Tää on nii tätä " kunhan koiralla on hyvä olla" :D Nautihan shoppailusta ja viikonlopusta yleisesti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda ♥ Talvinen luonto on kyllä kaunista kuvattavaa. Hahahah eikää, mä niin tiiän tunteen!! :D Mulla on nyt uusi akku, ja sen myötä bemmi onkin käynnistynyt paremmin kuin hyvin. Sovitaan että hemmetin pakkaset ;) Awww ihana koiruli, niin söpöä että se nukkuu sun vieressä ♥♥ Mutta tosi harmi, kun sulla on mennyt paikat jumiin :( Kiitos, nautin kyllä kovasti ♥

      Poista
  8. Hyrr nyt on kyllä ollu niin kylmiä päiviä et tämmönen vilukissu ei riemusta oo hyppiny sen sijaan vaan inissy ku meil ei oo saunaa :'D mut ihania kuvia!! Tunnelmallisia ♡ ja welcome back to joensuuu :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha voi muruu, voin niin kuvitella :DD Sauna tulee kyllä näillä keleillä tarpeeseen, ja varsinkin viime viikolla! Hih kiitti, ihana olla täällä taas ♥

      Poista
  9. Hienoja kuvia ♥ Siis ihan järkyttävää miten voi yhtäkkiä olla noin pakkasta, mutta kyyllä se kohta alkaa lauhtumaan. Itseasiassa se on tainnut lauhtua puolella, mutta ootan itse kevättä kovasti. :) Yks someton päivä kyllä tekee varmasti hyvää, sillo pitää miettiä kaikkea kiva puuhaseltavaa kun someen menee niin paljon aikaa vuorokaudessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti :) Niinpä, ihan järkyttävät pakkaset kun miettii vaikka joulukuun loskakelejä!! :o Mutta onneksi on jo edes vähän lauhtunut. No tuo on kyllä ihan totta, mulla oli dekkari kovassa kulutuksessa ton vuorokauden aikana! :D

      Poista
  10. Ihania ja kauniita kuvia!♥ Huhhuh toi -30 on jo oikeesti ihan liikaa, ei se oo enää ihmisille tehty keli! :D Tommonen someton päivä vois tehä kyllä itellekin hyvää joskus! Voin kuvitella kuinka vaikeeta se on ainakin alkuun ! :D Mut ihanaa shoppailureissua ja paluuta Joensuuhun<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ No ei kyllä olekaan, ei pystynyt ulkona kauaa olemaan vaikka oli hulluna vaatetta päällä! :D Alkuun oli joo, lopussa ei tehny enää niin tiukkaa ;) Tänks honey ♥

      Poista

Blog Design by Get Polished