19. maaliskuuta 2016

NOT SO PERFECT... OR BEAUTIFUL

Aluksi ajattelin repäistä ja toteuttaa nerokkaan ideani laittaa postauksen otsikoksi märkärupikuvat, mutta ajattelin sen herättävän liikaa ällöttäviä mielikuvia ja karkottavan lukijoita, joten muutin viime hetkellä mieleni :'DD Ja kuten tästä voi päätellä, mulla on siis TAAS märkärupi. Voi hallelujaa. Eilen oli kyllä nauru kaukana kun vilkaisin aamulla peiliin, ja totesin että nyt olisi viisainta suunnata terkkarille naamaa näyttämään. Ja tadah, ystäväni märkärupi is back. 

Kuvat on siis otettu eilen (julkaisu venyi, koska tietokone vetelee viimeisiään ja toimii milloin sattuu huvittamaan), ja märkärupisia alueita en oo mitenkään yrittänyt peittää. Onneksi tilanne ei mennyt läheskään yhtä pahaksi kuin viimeksi (hyrr), vaan tajusin ajoissa ettei kaikki ole kohdallaan. Lähinnä nenässähän tuota on, ja hyvin on antibioottivoiteella lähtenyt paranemaan. Todennäköisesti en tällä kertaa suun kautta otettavia antibiootteja tarvitsekaan, huh. Eilen nautin teetä parvekkeella, ja räpsäisin teidän ihailtavaksi pari kuvaa teehetkestäni ja hehkeästä naamastani ;) Että ei muuta kuin enjoy!

Aluksi naureskelin idealleni ottaa kuvia blogiin päivänä, kun naamassa kukoistaa jotain niinkin kaunista kuin märkärupi. Aloin kuitenkin miettimään että why not, elämäähän tämä vain on! Elämässä tulee jokaisella vastaan näitä ei niin kauniita päiviä, jolloin tekisi mieli haudata naama jätesäkkiin piiloon. Aina ei voi näyttää täydelliseltä, eikä tarvitsekaan. Niinpä lähdin itsekin keskustaan pyörähtämään märkäruvesta huolimatta tai välittämättä, ja kompensoin tilannetta laittamalla leveän hymyn kasvoilleni. Ei se ole niin vakavaa.

Innostuin niin kovasti uusista treenipöksyistäni, että hiihtelin ne päällä eilen koko päivän koulusta leffateatteriin. On ne vaan niin kivan pirtsakat, ja sopii täydellisesti mun Nikeihin! Ja niin, näistä kuvista saattaa sen hiuksiin liittyvän isomman muutoksenkin huomata, hihi ;) Mun piti tulla ensin julkaisemaan yhdet välivaiheen kuvat, mutta olihan nää märkärupikuvat nyt niin ajankohtaiset ja tärkeät että veivät voiton :'DD Ihanaa viikonlopun jatkoa!

20 kommenttia :

  1. Näissä kuvissa on kiva tunnelma :) Ja kaunis olet vaikka naama ei aina täydellisimmillään ole, se on sitä elämää! ♥ Ja onko sun hiukset jotenkin vaalentuneet, eikai vain granny hairit ois tulossa? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Viivi :') Ja elämää tosiaan, kaikenlaisiahan näitä tulee, eikä niille mitään aina voi! Joooo aikas harmaathan noi on, laitan varmaan huomenna vanhempia asukuvia, niin sit huomaa hyvin eron näihin :)

      Poista
  2. Voi muru oot niin ihailtavan positiivinen! Nimenomaan, ei se oo niin vakavaa! :) huippu asenne, pidä toi ♡ ja niin kauniit tunnelmalliset kuvat susta :) pakko vielä mainita noista teidän asuntojen parvekkeista ku ne on nii isot ja kivat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii Roosaaa :')) ♥ Ehkä se on tää kevät mikä vaikuttaa ;) Kiitos hurjasti! Ja joo sanos muuta, ai vitsi että tykkään! Vielä kun kelit vähän lämpenee, niin pääsee kunnolla partsista nauttimaan ;)

      Poista
  3. Eihän tollaselle mitään voi, rohkeaa julkaista kuvia kuitenkin silloinkin kun ei ole ns. parhaimmillaan! :) Kaunis oot silti ja nää kuvat kivoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Niina! :) Ei tosiaan voi, ja pitää vaan olla onnellinen siitä ettei tämä ole mitään pysyvää! Elämäähän tää vain on, ja välillä on kiva näyttää myös niitä ei-niin-täydellisiä kuvia :)

      Poista
  4. Nuo pöksyt on kyllä aivan ihanat! Mistä hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, oon ihan samaa mieltä! :) Ostin noi viime viikonloppuna Ginasta, että varmasti löytyy vieläkin! :)

      Poista
  5. Oiih, harmi kun sulla tommonen nyt, toivottavasti ei oo kipee :( kauniilta näytät jälleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, mutta ei oo onneksi kipeä! Ja hyvin on lähtenyt paranemaan, ei näytä läheskään noinkaan pahalta enää kuin näissä kuvissa :) Voi kiitos Patricia ♥

      Poista
  6. Ihana asenne! Ja kaunis olet kyllä märkäruvesta huolimatta :)
    Toivottavasti paranee pikaisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, helpottaa huomattavasti kun ajattelee positiivisesti ;) Itekin yllätyin miten kevyesti tän otin! Kiitos hurjasti ihanasta kommentista ♥♥

      Poista
  7. Sulla on niin upee asenne mussukkaiseni<3 Jaksat pysyä positiivisena kaikesta huolimatta!:) Ja mun mielestä on hienoo, että tuot ns "arkisempiakin" asioita blogiin, eikä kaikki oo aina niin viimesenpäälle! Tosin sä oot kyllä märkäruvesta huolimatta ;) Hei noi pökät ja kengät mätsää ihan täydellisesti, VAUU!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ei se aina oo näin upee kuule ;) Mut pitää aina välillä yrittää! :D Se on kyllä munkin mielestä tärkeetä, varsinkin kun elämä ei muutenkaan oo aina vaan sitä täydellistä kiiltokuvaa. Hihi kiitti muruuu! ♥

      Poista
  8. Oijoi mitkä hiukset, näyttää törkeen hyvältä ja sopii sulle tosi hyvin<3 Ja hei, kaikki ei ole niin vakavaa aina eikä elämä muutenkaan ole mitää kiiltokuvaa, joten ihan pönttöähän se on jos niin yrittäisi uskotella. Toivottavasti toi sun märkärupi parantuis vauhdilla! Ps. Ihanaaat kengät, niin kivan väriset!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi kiitti hirveesti! ♥ Tosin onnistuin tunkemaan noihin hieman liikaa hopeashampoota, ja siksi ne näyttää näissä kuvissa osittain melkein violeteilta, kääk! No niinpä, oon ihan samaa mieltä! :') Välillä sitä tavallista tai karumpaakin arkea on hyvä vilauttaa blogissa. On onneksi lähtenyt hyvin paranemaan :) Ja kiittii, ne on aika pirtsakat kyllä :')

      Poista
  9. Ompa ihanan pirtsakkaat vaatteet. ♥ Toivottavasti märkärupi paranee pian, se ei nääs oo kovin kiva juttu! :s Mutta ihana kun et antanut sen vaikuttaa ja julkaisit nämä kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenna! :') Joo ei kyllä tosiaan oo, mutta on onneksi lähtenyt paranemaan! Välillä pitää tätä karumpaakin puolta tuoda blogiin mukaan, ettei kukaan luule elämän olevan liian täydellistä ;)

      Poista

Blog Design by Get Polished