7. heinäkuuta 2016

ROME, OH ROME

No nyt viimein niitä Rooman kuvia! Roomassa oli toukokuussakin todella lämmintä, vaikkakin meidän lomailun aikana olikin selvästi lähiviikkoja viileämmät kelit. Suunnattiin siis Roomaan suoraan Brysselistä Emilian ja Marjukan kanssa. Majoituttiin aivan järkyttävällä ja epäilyttävällä alueella lähellä Terminin päärautatieasemaa, ja alue muistuttikin aivan jotain ghettoa. Kyllä pidettiin tiukasti kiinni laukuistamme, ja yritettiin mahdollisimman nopeasti päästä sisälle vaatimattomaan hostelliimme. Säästettiin kuitenkin majoituksessa, ja pari yötä nyt meni missä tahansa olosuhteissa! Hostelli itse oli muuten ihan kiva, mutta suurimpana miinuksena oli suihkun jääkylmä vesi. 

Heti ensimmäisenä Rooman päivänämme lähdimme kiertelemään kaupunkia, ja suuntasimmekin paikallisilla pizzoilla herkuttelun jälkeen Fontana di Trevi -suihkulähteelle, jonne mekin heitettiin kolikkomme toiveiden kera. Upea ja näkemisen arvoinen paikka, selvästi myös monen muun mielestä!

Lisäksi päiviin kuului viinilasillisia ihanilla kaduilla, paljon kävelyä, hieman shoppailua, taivaallista (!!) italialaista jätskiä, hymyä ja naurua sekä kaiken kauniin jatkuvaa ihastelua.

Toisena Rooman päivänämme pääsimme myös ihailemaan upeaa Colosseumia!

Viimeisen iltamme vietimme herttaisessa Trasteveren kaupunginosassa, josta löytyi valtavasti kauniita ja tunnelmallisia pikkukujia. Rakastan aina vanhoja kaupunginosia, niissä on aivan oma tunnelmansa! Ihana päätös ihanalle minilomalle.

Kaiken kaikkiaan ihastuin Roomaan aivan täysin. Sopivasti lämpöä ja kaukana olemisen tuntua, kulttuuria, kauniita rakennuksia, shoppailumahdollisuuksia ja ihanaa tunnelmaa. Parissa päivässä ehti nähdä paljon, mutta haluaisin nähdä ehdottomasti enemmän. Ja varmasti joku päivä näenkin! Olisi aivan mahtavaa kiertää Italiaa enemmänkin ajan kanssa, ja yhdistää lomaan myös Roomassa vierailu.

Miltä Rooma näyttää kuvien välityksellä? Löytyykö sieltä muita Roomassa käyneitä, mitä tykkäsitte kaupungista? :)

10 kommenttia :

  1. Ihania kuvia, hyvin välittyy tunnelma! Oon itse käynyt kaksi kertaa Roomassa, molempina kertoina olin siellö viikon, ja aina vain haluaisin mennä sinne uudestaan! En varmaan ikinä kyllästy Rooman ihaniin pikkukatuihin, herkulliseen ruokaan tai toinen toistaan upeampiin nähtävyyksiin! Tällä hetkellä olen viettämässä aupair-kesää Venetsian lähellä, mutta täytyy myöntää, että kyllä se Rooma vie voiton vaikka täälläkin on kaunista ja paljon nähtävää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon :-) Oi vitsi, viikossa ehtii varmasti nähdä jo paljon! Mutta uskon itsekin, että tuosta ihanasta kaupungista löytyisi nähtävää paljon pidemmäksikin ajaksi :) Ja oi että, aupair-kesä Venetsian lähellä kuulostaa ihan mielettömän ihanalta!! ♥ Nauti! :)

      Poista
  2. Ooooh, Oi rooma<3 Mulla on ikävä sua ja sitä :-* Tiiätkö löysin täältä Italialaisen jädebaarin, oon niin taivaassa!! :D Aivan ihania kuvia muru ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Rooma tosiaan ♥ No samat sanat muru, ihan hirvee ikävä! Oiii voin niin kuvitella miten taivaassa oot, kelpais hei mullekin ;) Kiittikiitti<3

      Poista
  3. Siis niin kauniita kuvia <3 Rooma on ollut mulle aina semmoinen must see paikka! Tuolla varmasti voisi olla vaikka kuinka pitkään. Itse haluaisin juuri käydä tuolla suihkulähteellä. Muistan kun pienestä asti halunnut käydä siinä kun nähnyt sen jossain elokuvissa :) Mä en jaksa odottaa omaa Rooman matkaani enää yhtään vaikka siihen onkin vielä ikuisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! ♥ Ihanaa että sullakin on matka Roomaan tiedossa! :) Siellä varmasti riittää näkemistä vaikka kuinka, mullakin jäi paljon näkemättä! Kannattaa käydä tsekkaamassa Fontana di Trevi, oli tosiaan kokemisen arvoinen paikka :) Ihanaa matkaa Roomaan, nauti!! ♥

      Poista
  4. Apua, tämä postaus nostatti kyllä vielä enemmän matkakuumetta! <3 Rooma on kyllä upea paikka ja siellä on pakko vielä joskus päästä käymään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olisi taas hirveä hinku ulkomaille, ois ihanaa päästä jonnekin. :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia! Oon kerran ollut Roomassa ja silloin elettiin tammikuuta. Kyllä siellä silloin tarkeni jo nahkatakissa. Paikalliset kattoivat kauhuissaan, kun heillä taas oli villahuivit ja -pipot yllään :-D Rooma on kaunis paikka, haluun ehdottomasti joskus uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siellä on kyllä varmasti paljon lämpimämpää kuin Suomessa talvisin, heh. Se on niin jännää pukeutumisen kans, riippuu niin siitä mihin tottuu :D

      Poista

Blog Design by Get Polished