31. elokuuta 2016

KALENTERI MINUN MAKUUNI

Mun on pakko tehdä oma postauksensa kalenterista, koska oon tästä niin innoissani! Heh :D Mutta oikeasti, miten onnelliseksi voi täydellinen kalenteri tehdä!

Mulla oli loppukesästä ongelma: halusin ehdottomasti ruotsinkielisen kalenterin. Mulla on ruotsi sivuaineena, joten sanomattakin selvää että olen äärimmäisen viehättynyt kielestä. Ongelma kuitenkin tuli siinä vaiheessa, kun ruotsinkielisiä kalentereita ei löytynyt mistään. Ja jos löytyikin muutamia, niin ne olivat tylsiä ja rumia.

Sitten luin jonkun blogista postauksen personal-planner.com -sivustosta, ja hieman sivustoa tutkittuani tiesin että tässä se on.

 Kalenterin sai siis suunnitella täysin itse. Vaihtoehtoja olikin rajattomasti, jolloin ongelmaksi koitui ainoastaan valinnanvaikeus! Valitsin kooksi A5, joka on mulle se kaikkein mieluisin. Aloitussivun teksti on mitäs muutakaan kuin ruotsia, ja sisällön sain niin ikään ruotsiksi. Kansivaihtoehtojakin oli hurjasti, ja koska en tajunnut/osannut alkaa ihmeempiä kikkailemaan, valitsin kalenteriini kauniin valmiskuvan, jossa oli ihanan hento värimaailma ja teksti, jonka hyvää muistutusta varmasti tarvitsee ankeina aamuina ja päivinä.

 Kalenterin sisällön sai myös valita täysin itse. Sarakkeiden tyylin, yläreunan mallin/kuvion, alareunan lisäjutut.. Itse valitsin alas mm. viivoitukset ja to do -listan, sekä viikon treenit -sarakkeen. Niin kätevää! Vaihtoehtoja löytyi näistäkin vaikka kuinka. Lisäksi sain läheisteni merkkipäivät valmiiksi merkittyinä kalenteriin, joten ei tarvitse niitäkään erikseen kirjoitella.

 Ja yksi ihanimmista asioista olivat nuo mukana tulevat tarrat, joita kyllä kelpaa lätkiä päiviä ilahduttamaan ;) Kalenterin lopussa oli kymmeniä sivuja, joihin sai valita pientä kivaa laajasta valikoimasta. Mun kalenterista löytyy värityssivuja, sudokuja, karttoja sekä tyhjiä että viivoitettuja sivuja. Niin kätevää!

Tykkään tästä niin paljon, ettei mitään järkeä. Sain juuri sellaisen kalenterin kuin halusinkin, ja tiedänpähän mistä ensi vuonna tilaan kalenterini! Ja kyseessä ei siis ole maksettu mainos, halusin vain vinkata teillekin tuosta mahtavasta sivustosta, sillä moni varmasti etsii kalenteria näin syksyn saapuessa! :)

Miltä näyttää teidän silmään?

Ps. Huomasin tuon jäätävän älskling-virheen vasta nyt postausta esikatsellessani, ei oo sitten aiemmin sattunut silmään.. :D A-pu-a! Moniko teistä huomasi tuon?

29. elokuuta 2016

THE MOST PERFECT SKIRT IN THE WORLD

Postauksen otsikko kertoo kaiken. Tää hame on T Ä Y D E L L I N E N. Maailman kaunein ja täydellisin hame. Mietin tätä Rooman Zaralla pitkään, koska mulle 40€ hameesta on melko paljon. Onneksi kuitenkin ostin tämän, hetkeäkään en ole katunut. Tämä taipuu niin arkeen kuin juhlaan, ja voi että tunnen itseni satuprinsessaksi tässä hameessa. Kukapa ei tuntisi ;) 

Eilen halusin olla kokonaan valkoisissa, joten yhdistin hameeseen herkän off shoulder pitsipaidan. Siihen vielä hennon nudet asusteet, ja kokonaisuus oli valmis! Ja aivan lempparikokonaisuus pitkään aikaan, voi että tykkäsin asustani! 

 hame Zara / pitsipaita Gina Tricot / korkkarit Bianco / clutch kirppis/Asos

Viikonloppuna oon taas kokenut mielenkiintoisia hetkiä autoni kanssa. Täällä itärajalla on hyvin yleistä käydä tankkaamassa autoa rajanaapurimme puolella, sillä bensa on siellä huomattavasti halvempaa. Minulla ei ole viisumia, mutta isäni kävi tankkaamassa bemmin perjantaina. Illalla lähdin ajamaan sillä, ja kas kummaa, auto nyki oikein kunnolla! Lauantaina töihin lähtiessä auto sammui, ja nyki edelleen. Sama homma kotiin palatessa. Lisäksi bemmin huippunopeus kaasu kirjaimellisesti pohjassa oli huimat 100km/h, vaikka aiemmin samalla matkallakin kulki reippaasti kovempaa. Aloin olla lievästi sanottuna epätoivoinen.

No, sunnuntaina ennen mun töihin lähtöä saatiin sitten puhelu, joka selvensi kaiken. Bensa-asemalla säiliöön oli laitettu bensan joukkoon dieseliä, ja lähipiiristä alkoi löytyä lisää toimimattomia autoja. Voi miten ihanaa... Lauantaina siellä tankattu äitini auto oli alkanut myös oireilla tänä aamuna. Hiukkasen meinaa ärsyttää! Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Säikähdin jo pahemman kerran mikä nuppustani vaivaa! 

Tänään mulla onkin vapaapäivä, ja oon onnekseni ehtinyt tehdä mukavasti blogihommia ja muutakin kivaa. Luin eilen loppuun Jääkaksoset-kirjan, joka oli aivan mahtava! Suosittelen kyllä lukemaan, teos piti otteessaan alusta loppuun asti. Loppu oli melkoisen yllättävä, ja herätti ainakin lisää kysymyksiä.

Nyt lähden treffaamaan ystävääni, palataan! Mitä tykkäätte tästä ballerina-asusta?

25. elokuuta 2016

SPORTY VIBES

Hieman sporttisempaa asua tällä kertaa. Eräänä kesäisenä päivänä viihdyin mökillä tuossa varustuksessa, ja hyvin viihdyinkin! Rentoa ja mukavaa. Väritkin vielä sointuivat kivasti yhteen - harmaata ja valkoista ripauksella lohenpunaista. Illan tullen kietouduin vielä jättimäiseen neuleeseen, kun kokoonnuttiin nuotion ympärille paistamaan makkaraa ja grillijuustoa. Grillijuustolle iso sydän täältä, nam! 

Lisää sporttisia asuja olisi tulossa, sillä ostin loppukesästä muutaman ihanan Adidaksen jutun. Niiden kanssa oli tosin pieni ongelma, sillä mulle lähetettiin Asokselta väärä tuote. Lähetin heille sähköpostia asiasta, mutta en ikinä saanut ensimmäiseen vastausta. Eilen kuitenkin laitoin uudestaan viestiä, ja eiköhän oikea, haluamani tuote ollut loppunut. No jaa, katsotaan mitä keksin! Tuote olisi muuten aivan ihana, mutta raidat ovat väärän väriset. Tuon värisillä raidoilla varustettua tuotetta ei valikoimassa edes ollut, hassua. Eihän se muuten haittaisi, mutta tilasin saman sarjan yläosan, joten ainakin itselläni asia pomppaa silmille.

Mitä tykkäätte tästä sporttisemmasta kokonaisuudesta? 

24. elokuuta 2016

TESTISSÄ: THE INCREDIBLE FACE MASK

Ihoni on aina ollut tyypillinen sekaiho: T-alue rasvoittuu herkästi, mutta muilla alueilla voi esiintyä hetkittäin kuivuutta. Finnejäkin tupsahtelee säännöllisen epäsäännöllisesti kasvojani koristamaan, ja keväällä sain nauttia hieman haastavammasta ongelmasta nimeltä märkärupi. Kaksikin kertaa. Viime viikkoina ihoni on taas ollut erityisen haasteellinen, sillä näppyjä ja muita epäpuhtauksia on ilmestynyt pienen kylän edestä. Kun MayBeautylta lähestyttiin minua yhteistyöehdotuksen merkeissä, suostuinkin kokeilemaan The Incredible Face Maskia enemmän kuin mielelläni! Halusin innolla selvittää, olisiko tuotteesta apua epäpuhtauksien koristamalle iholleni.

 Mistä tässä useissa blogeissakin esillä olleesta naamiossa on oikein kyse? The Incredible Face Mask lupaa imeä talia iholta ja tehdä ihohuokosista selvästi pienemmät jopa yhden hoitokerran jälkeen. Lisäksi naamio ehkäisee aknea, poistaa mustapäitä ja ylimääräistä rasvaa iholta, puhdistaa kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia sekä jättää ihon kirkkaaksi ja raikkaaksi. Naamio on myös hyvä keino tehostaa rusketusta ennen auringonottoa, sillä kuolleen ihosolukon ja muiden epäpuhtauksien puhdistamisen jälkeen rusketus säilyy iholla kauniimpana ja pitkäkestoisempana.
Aikamoisia lupauksia siis! Itse toivoin saavani apua erityisesti nenänpäässä oleviin mustapäihin, epäpuhtauksien ja kuolleen ihosolukon poistamiseen. Olen laiska naamioiden suhteen, joten tämä tuli enemmän kuin tarpeeseen! Haaveilin myös kesäihon syväpuhdistamisesta raikkaaksi syksyä varten.

 Tässä lähtötilanne kasvoistani. Epäpuhtaudet näkyvät kuvassa huonosti, mutta lähemmässä tarkastelussa ne näkee selvästi. Kuvanottohetkellä kasvoni olivat muutenkin suhteellisen hyvässä kunnossa, ennen sitä iho-ongelmat olivat vahvemmin läsnä. Otsa on rasvoittunut ja kerännyt näppylöitä, ja toinen ongelma-alue on leuka. Kuvastakin huomaa, että leuassa on punoittava kohta, johon ilmestyy jatkuvasti finni tai mustapää. En tietenkään osaa olla räpläämättä sitä, mutta sen katsominen on valtavan raivostuttavaa! Ihoni ei ole todellakaan pahimmasta mahdollisesta päästä, mutta varsinkin teini-iässä sain nauttia ajoittaisesta aknesta kasvojen ja selän alueella.

 Yllä olevissa kuvissa näette naamion kasvoillani levityksen jälkeen. Mukana tuli näppärä sivellin, jonka avulla naamion levittäminen kävi käden käänteessä. Levittäminen oli todella helppoa, ja vei aikaa vain pari minuuttia. Vaikutusaika naamiolla on 30-45 minuuttia, ja testasinkin naamiota kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla pidin naamiota 30 minuuttia, ja koska en ollut täysin vakuuttunut tuotteen tehosta kokeilin sitä toisen kerran, jolloin annoin maskin vaikuttaa maksimipituuden eli 45 minuuttia.

 Kuinka tämä ihmemaski sitten vaikutti ihooni? Kuten aiemmin totesin, ensimmäisellä kokeilukerralla en ollut täysin vakuuttunut. Siitä syystä testasin tuotetta uudestaan, sillä en halua kirjoittaa mistään minkä takana en voi seisoa. Toinen kokeilukerta olikin huomattavasti positiivisempi, ja naamiosta jäi hyvin myönteinen kuva!

Naamio vaikutti juuri niihin ihoni ongelmiin, joihin toivoinkin sen pureutuvan. Katsoin naamiota irrottamisen jälkeen, ja siihen oli kuin olikin jäänyt kiinni ihon epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa, jonka juuri ja juuri silmällä erotti. Valitettavasti tästä vaiheesta en saanut kuvaa otettua. Iho vaikutti naamion jälkeen huomattavasti kirkkaammalta ja raikkaammalta. Kasvoja hieman ”tikusteli”, aivan kuten kunnon kasvohoidon jälkeen. Tämä tosin saattoi johtua myös siitä, että naamion irrottaminen teki hieman kipeää. Kauneuden eteen joutuu välillä hieman kärsimään, you know girls ;) Naamio itsessään kuitenkin tuntui todella miellyttävältä kasvoilla, eikä kiristänyt liikaa.  Kasvot kuitenkin tuntuivat ihanan raikkailta, ja olo oli kuin uudestisyntyneellä! Naamion jälkeen laitoin kasvoille vielä paksun kerroksen kosteusvoidetta, ja aamulla iho olikin ihanan pehmoinen.

Kaikkiaan tuote oli todella tehokas ja mielenkiintoinen testattava, josta oli selvästi apua ihoni ongelmissa! Muutama päivä käytön jälkeen epäpuhtaudet olivat edelleen pysyneet poissa, ja iho tuntui hyvinvoivalta ja terveeltä. Jos joku teistä innostui testaamaan kyseistä tuotetta, saatte nyt MayBeautyn verkkokaupasta 30% alennuksen koodilla sademask. Klikkaamalla linkkiä(klik) ohjaudut suoraan verkkokauppaan, jossa alennus aktivoituu automaattisesti ostoksesi yhteydessä. Rentouttavia hetkiä naamion parissa! :)

*Naamiot saatu blogiyhteistyönä

22. elokuuta 2016

SLIP DRESS

Hellouu! Tänään luvassa asua muutaman viikon takaa. Viime aikoina on tullut kuvailtua paljon syksyisempiä asuja, ja haluaisin niin kovasti julkaista niitä jo täälläkin. Olisi kuitenkin hassua julkaista ensin syksyasuja ja sitten lätkäistä näitä hempeän kesäisiä rytkyjä näytille, joten ehkä suosiolla annan syyskuvien odotella kansioiden syövereissä vielä hetken.

Asussa kuitenkin inspiroitumista slip dress -trendistä, eli siis yöpaitamaisista mekoista. Aluksi naureskelin tälle idealle, mutta hetken päästä aloinkin harkita tätä tosissani. Hassuahan se on liikkua julkisesti yöpaidan näköisessä koltussa, mutta oikein yhdistettynä lopputulos voi olla myös todella kiva! Ja toisaalta, oonko mä ennenkään välittänyt mitä mun pukeutumisesta ajatellaan? Välillä tulee joissakin asioissa ajateltua muiden mielipiteitä ihan liikaa, mutta pukeutumisen saralla mua ei pätkääkään kiinnosta. Pukeudun niinkuin haluan, sanoi muut mitä sanoi.

Yhdistin oman "yömekkoni" rentoon oversize-neuleeseen, sekä samansävyisiin korkoihin ja beigeen pikkulaukkuun. Joku saattaakin muistaa kengät viime kesältä, ja on ne vaan ihan älyttömän hyvät jalassa. Omaan silmään ainakin tästä asusta tuli tosi kiva!

neule ja mekko Mango / laukku Zara / korkkarit New Look / korvikset kirppis

Kuvat on siis otettu Joensuussa kesäkuun lopussa. Tuo päivä oli ihana, lämmin ja aurinkoinen. Mä hymyilin, paljon. Käytiin tulomatkalla Kolilla nauttimassa maisemista. Räpsittiin paljon kuvia, musta on kuva, josta tulee mieleen kuin koko maailma olisi avoinna. Siltä musta tuntuikin. Mä hehkuin, höpöttelin, nauroin. Se kuva ja paljon muita reissun kuvia oli tulossa julkaisuun heti silloin, mutta yhtäkkiä elämä heitti häränpyllyä ja poistin kuvat julkaistavien kansiosta. Ne kuvat oli kauniita.

Mitä tykkäätte asusta ja yömekkotrendistä?

21. elokuuta 2016

FACE OF THE DAY

Mulla oli tänään extrapaljon aikaa, joten päätin meikkailla rauhassa ja räpsiä asukuvia. Nautin meikkaamisesta valtavasti, kun ei ole aikarajaa tai kiirettä minnekään. Päätinkin kokeilla hieman erilaista silmämeikkiä, useimmiten kun tulee pitäydyttyä ruskean tai harmaan eri sävyissä. Hassua kyllä, käytin muutama vuosi takaperin paljon enemmän räikeitä, varsinkin juuri turkoosia luomiväriä! Useimmiten arkena töihin mennessä meikkaamiseen kuluu aikaa noin 10min, useimmiten alle. Ja kouluun lähtiessä vielä vähemmän, musta on tullut valtavan laiska.. :D En vaan normipäivinä jaksa juurikaan panostaa, ja outoahan se olisi jos istuisin vaikkapa kassalla täydessä tällingissä. 

Olisiko teistä kiva lukea enemmän meikkijuttuja (tutoriaaleja, kosmetiikkasuosikkeja tms) täällä?

20. elokuuta 2016

SURU TARTTUU?

Heräät hikisenä ja ahdistuneena. Avaat silmät. Koti. Sänky. Se oli vain unta. Hetken päästä muistat kaiken. Se tapahtui taas. Kuten edellisenä yönä, ja sitä edellisenä yönä. Painajainen. Helpotus ei kuitenkaan tule, muistat ettei se olekaan painajaista. Sehän tapahtui oikeasti. Ja tapahtuu kerta toisensa jälkeen, aina uudelleen ja uudelleen.

Selviydyt. Puret hammasta, puet vaatteet ja saat itsesi liikkeelle. Menet töihin, hymyilet. Hymyilet, hymyilet, hymyilet. Lähdet kotiin, kuuntelet saman surullisen biisin kuin töihin tullessasi. Saman biisin kuin eilen, ja sitä edellisenä päivänä. Ja sitä edellisenä päivänä. Menet kotiin, kasaat itsesi. Kirjoitat blogia, luet, katsot sarjaa. Otat lasin viiniä. Menet nukkumaan, toivot että kaikki olisi ollut vain unta. Ettei painajaisia olisi ensi yönä. 

Turhaan.

Siinäpä mun elämän sisältö lyhykäisyydessään.

 Oon miettinyt tätä postausta valtavan kauan. Viikkoja, uskaltamatta julkaista tätä. Pohdin pitkään, haluanko edes. Miksi kirjoitan näin julkisesti pahasta olostani blogiin? Ensinnäkin, blogista on tullut mulle ystävä. Se ystävä, joka on rinnalla vaikkei ketään muuta olisi. Se ystävä, joka on paikalla aina kun tarvitsen. Se ystävä, joka kuuntelee ja ymmärtää. Se ystävä, joka ei kyseenalaista tai arvostele. Se ystävä, joka ei käske jatkamaan matkaa ja etsimään jotain parempaa.

Aloitin blogin kirjoittamisen 3,5 vuotta sitten, kun mulla oli vaikeaa. Oon jakanut tänne niin ilot kuin surutkin. Tosin surut ovat näyttäytyneet aiemmin pienemmässä mittakaavassa, sillä en ole halunnut tuoda kaikkia yksityisasioitani tänne julkisesti kaikkien nähtäville. Usein yhä vieläkin unohdan kirjoittavani tätä julkisesti. Kuka tahansa pääsee mun pään sisään tätä kautta. Se on kammottavaa, pelottavaa. Tekstejä kirjoittaessani en kuitenkaan ajattele sitä. Tuntuu kuin kirjoittaisin itselleni, ja hyville ystävilleni. Koska niitä olen blogin kautta saanut monia. Ihania ihmisiä, jotka elävät kanssani niin blogin puolella kuin muuallakin elämässä. Suruissa ja iloissa. Kuitenkaan en haluaisi esimerkiksi monien puolituttujen tai tuntemattomien lukevan ajatuksiani. En vain osaa olla kirjoittamattakaan. Enkä halua. Minun blogini, minun sääntöni. Parisuhde kulki blogissa tiiviisti mukana viimeiset puoli vuotta ihan molempien yhteisestä toiveesta (tai varsinkin toisen osapuolen vielä suuremmasta toiveesta..), joten miksipä tätäkään puolta salailemaan. Oon muutenkin ihmisenä aika avoin, vaikka kantapään kautta olen oppinut ettei kannattaisi. Puukkoa on tullut niskaan liian monesti, niin läheltä kuin kauempaakin.

Kuitenkin, kirjoittaminen auttaa. Se auttaa mua jäsentämään ajatuksiani ja tuntemuksiani. Se auttaa mua saamaan ajatuksia muualle. Se helpottaa, puhdistaa. Siinä missä jollekin keino selviytyä on lenkkeily, mulle yksi niistä keinoista on blogi. En kaipaa sääliä, en todellakaan. Kenenkään ei tarvitse sääliä tyttörukkaa, jonka elämä romahtaa niskaan. Mä vain tarvitsen tätä, ja kirjoitan tätä itseni takia. Sekä mahdollisesti jonkun muun, joka ehkä käy läpi edes hieman samaa kuin minä.

 Oon ihmetellyt suuresti, luulevatko ihmiset surun tarttuvan. Vai mistä hitosta oikein on kysymys. Monet sellaiset ihmiset joiden kanssa normaalisti olen pitänyt tiiviisti yhteyttä, eivät ole juurikaan kiinnostuneita siitä miten minulla menee. Ei kysymyksiä, ei ehdotusta näkemisestä tai mistään. Toisaalta, mikään ei kysymisellä miksikään muutu. Voin varmasti tänään aivan samalla tavalla kuin viikonkin päästä. Ymmärrän kyllä hyvin etääntyneeni hieman muista elettyäni tiiviisti parisuhteessa. Mutta kuitenkin, monien kanssa kanssakäyminen on vähentynyt juuri sen viimeisen kuukauden aikana. Olen vain töissä ja kotona, en tee mitään tai en näe töiden ulkopuolella ketään muita kuin perheenjäseniäni. Eikä mulla ole suurta tarvetta vaivatakaan ketään. Kyllä sen vaikeissa tilanteissa huomaa ketkä seisovat rinnalla. Tai paremminkin eivät seiso. Harvoin oon tuntenut itseni niin yksinäiseksi kuin viime aikoina. Toki voisin itsekin ehdottaa kenelle tahansa kahville menoa tai leffan katsomista, mutta en vain jaksa. Oon niin väsynyt, rikki.. En jaksa mitään.

Ja sitten Joensuuhun paluu. En yksinkertaisesti halua. En kuitenkaan usko, että voin tarpeeksi hyvin lähteäkseni jonnekin toiselle puolen maailmaa. Entä jos romahtaisin täysin? Koen olevani turvassa ainoastaan kotikotona ja mökillä. Paikoissa joissa mikään ulkopuolelta tuleva ei voi nostaa muistoja pintaan. Tai no, voipas. Esimerkiksi mainokset tai aivan mikä vaan. Muualla riski on vain suurempi, ärsykkeitä tulee joka puolelta. Silloin sattuu, ja kipua on vaikea kestää. Niin, ja työpaikka! Siellä mulla on hyvä olla. Saan varmasti aina muuta ajateltavaa, koen valtavasti onnistumisen kokemuksia ja tunnen itseni voittajaksi selviydyttyäni taas yhdestä päivästä. Ja työkaverit. Mulla on maailman parhaimmat työkaverit, aivan liioittelematta. Oon saanut sieltä tukea ja kuuntelevia olkapäitä. Kun itkin hysteerisesti ja romahdin töissä, töistä päässeet henkilöt jäivät vielä kuuntelemaan ja halaamaan minua, ettei minun vain tarvitsisi olla yksin. Se jos mikä merkitsi paljon.

 Toisaalta, turhaudun valtavan helposti moniin "tukeviin" kommentteihin. Oon kuullut aiemminkin samoja juttuja, tiedän miten tää kaava menee. Mun elämä ei ole ollut aiemminkaan kovin helppoa, vaikka moni niin ilmeisesti luuleekin. Oon kokenut liikaa juttuja, ja kuluttanut aivan liian kauan elämästäni surullisena tai masentuneena olemiseen. Ulkoapäinhän kaikki on hyvin; sain lukion jälkeen haluamani koulupaikan yliopistosta, suoriudun hyvin opinnoistani, mulla on paljon kavereita, välittävä perhe, työpaikka. No, se ei valitettavasti ole koko totuus. 

Tiedän kyllä kaiken, mitä mulle voidaan sanoa. Matka jatkuu, elämä jatkuu. Ansaitsen parempaa. Se ei ollut sun arvoisesi. Löydät vielä jonkun arvoisesi. Kaikki tapahtuu syystä, kaikella on merkitys. Et saa jäädä kiinni suruun. Sun täytyy päästä kiinni arkeen. Aika parantaa haavat. Ei se voinut tarkoittaa kaikkea sanomaansa. Onkohan tuossa taustalla kuitenkin jotain muuta. Jokaisen tuollaisen kommentin kohdalla mun tekee mieli huutaa. Kyllähän mä ymmärrän miltä tämä kaikki muista vaikuttaa, mutta tuollaisiin kommentteihin olen usein vastannut laittamalla muutaman screenshotin, jotka näyttää edes palan kaikesta siitä valtavan kauniista, joka vielä hetki sitten oli. Mun tekee mieli saada ihmiset ymmärtämään, että kyseessä oli jotain paljon suurempaa. Eihän kukaan nyt hitto soikoon kihloista puhu turhaan! Ja minähän ne hetket olen elänyt, minä tiedän. Minä tunnen. Mutta munhan täytyy vain jatkaa elämää, niinhän sä sanoit? Tänään on yksi niistä illoista, kun voin suoraan sanoa etten halua. En näillä ehdoilla, en näin. Tuntuu ettei monikaan ymmärrä mitä käyn läpi, miten voimakkaasti tämän kaiken tunnen. Moni ei ymmärrä miten paljon tämä merkitsee kaiken suhteen; mitä ajattelen itsestäni, elämästä, rakkaudesta. Kaikesta. Kaikki tarkoittavat varmasti hyvää, mutta oon aika herkillä kaikkeen hiemankin vähättelyyn viittaavaan. 

Kaikki vuoden alussa tapahtunut oli se, joka antoi aiemmille vaikeuksille merkityksen. Se syy, miksi kaikki aiempi tapahtui. Ja ei, en ole näitä asioita aivan yksinäni kuitenkaan pyöritellyt. Olen viime vuoden lopusta asti käynyt säännöllisesti juttelemassa vaikeuksista, joita olen elämäni aikana kohdannut. Kaikesta, mikä muhun on vaikuttanut. Itsestäni. Terapiassa. Sana kuulostaa kauhealta, mutta ei se sitä ole. Yllätyn jatkuvasti, kuinka moni lopulta tarvitsee ammattiapua asioiden käsittelyyn. Eikä se ole heikkoutta, se on valtavaa vahvuutta. On vahvuutta myöntää tarvitsevansa apua, ja uskaltaa hakea sitä. En uskonut ikinä kirjoittavani tätä blogiin, sillä harvat mun läheisistäkään asiasta tietää (tai no Joensuussa varmaan kaikki, Kuhmossa ei juuri kukaan). Mutta miksipäs ei, ei se ole mikään häpeä. Ja jos tämän avulla saan yhdenkin ihmisen kannustettua hakemaan apua, niin olen enemmän kuin onnellinen. 

Kenelle mä nyt soitan, tai ilmoitan maailman typerimmästä jennimäisestä pikkujutusta? Mä vain kaipaan sitä, miten voin huolettomasti jutella arkipäiväisistä asioista. Kaipaan sitä huoletonta onnellisuutta, jota sain kevään elää. Jotain niin uutta ja erilaista, jotain niin.. Suurta. Kaipaan sitä, miten voin kertoa saaneeni kipeän haavan jalkaani töissä. Kuinka voin kertoa säikähtäneeni suihkun ovea raapinutta Möykkiä ollessani yksin kotona. Kuinka voin kertoa saaneeni blogiin ihanan kommentin. Sanoa saaneeni asiakkaalta kivaa palautetta. Kertoa nähneeni ihan tyhmää painajaista, taas kerran. Kertoa jännän kirjan superjännä loppuratkaisu.

Olla se huoleton ja onnellinen Jenni, joka vielä reilu kuukausi sitten olin. Kaipaan sitä Jenniä.



No, ei tässä tekstissä ole kyllä päätä eikä häntää. Olen vain viime aikoina usein pohtinut, kuinka yksin tässä maailmassa lopulta onkaan. Kun kaikki hajoaa ympäriltä, ja pohdit mitä sulla ylipäätään on. Kyseenalaistan kaiken, kyseenalaistan kaikki. Juuri kun kuvittelen ettei mikään voi sattua enempää, niin varmasti sattuu. Itket työvuoron jälkeen kunnes nukahdat, ja lähdet aamulla takaisin hymyilemään. Oon vaan nyt niin väsynyt. Mulla olisi niin paljon sanottavaa, mutta ehkä seuraavassa postauksessa sitten joskus. Luultavasti unohdin puolet mitä aioin sanoa. Nyt mä suuntaan nukkumaan, hyvää yötä!

"Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always."

Blog Design by Get Polished