25. syyskuuta 2016

ELOSSA



Heippa Kuunnelkaapas yllä olevat biisit postauksen taustalla, ne on valtavan kauniita. Itkettävän kauniita. Ajattelin kirjoitella Joensuuhun paluusta ja fiiliksistä enemmän, nää kesäiset kuvat on otettu kylläkin hieman aiemmin Kuhmossa. Silloin, kun noissa vaatteissa vielä tarkeni :') Syksyisiäkin asuja on kuvailtu vaikka millä mitalla.

Mä istun sohvalla. Tuoksukynttilöitä sytytelty ympäri kotia, lasillinen viiniä ja pala juustoa edessäni, varpaat uudella pehmoisella matolla kipristellen, Birdyn ja Passengerin sulosoinnut korvissa humisten. Näin mä oon tän viikon elänyt, kivoja juttuja ympärilleni kasaamalla. Ja siten mä oon siitä myöskin selvinnyt.

Olen tämän viikon aikana tehnyt varmaankin enemmän kuin koko kesän aikana yhteensä. Kesällä olin vain töissä. Ja itkin, pakenin elämää. Kaikkea. Pakenen edelleen. Mutta nyt oon ollut jotenkin aivan eri tavalla elossa.

Kaverit tuli heti ekana iltana yllätysvisiitille, ja kuten jo aiemmin kerroin - se helpotti mun fiiliksiä tosi paljon. Kouluun paluu on hieman takunnut, aivot on vielä työ- ja lomamoodissa. Oon kuitenkin palannut Joensuun työhöni, jatkanut opintoja, ollut graduseminaarissa, käynyt ruotsin sivuaineopintoja ja huomenna aloitan vielä uuden sivuaineen. Oon käynyt kattomassa uusimman Bridget Jonesin ystävieni kanssa, nähnyt rakasta Roosaa ja päivittänyt ripset syyskuntoon, istunut iltaa rakkaiden tyttöjen kanssa katsellen Vain elämää -sarjan koskettavia tulkintoja, nauttinut ystävän kanssa Arnoldsin donitseja, kierrellyt kaupungilla rennosti syksyisiä juttuja ja lahjoja etsien, tehnyt kivoja löytöjä kirpparilta, asukuvaillut jalustan kanssa, käynyt tuttavan 30v-bileissä, pessyt kolme koneellista pyykkiä tänään, kokkaillut, herkutellut, sisustanut. Huh. Mä oon kyllä tosiaan tehnyt hurjasti kaikkea.

hame ja laukku Zara / pitsipaita GinaTricot / sandaalit kirppis / hattu ja korvikset H&M 

Tekeminen helpottaa. Ei jää niin paljoa aikaa ajatella. Mutta eihän tää niin yksinkertaisen helppoa ole, ei tietenkään. Mikäpä elämässä olisi. Äänet, tuoksut, sanat. Kasvovesi tuoksuu onnelta, syliin käpertymiseltä ja hymyiltä. Kodin ominaistuoksu muistoilta. Huuhteluaine keväältä, rakkaudelta. Jääkaapin oven magneetit haluaa kiertää kaukaa, olla katsomatta, mutta kuitenkaan voimatta poistaa niitä. Illalla kiertää kotiin pidemmän mutkan kautta, ihan vaan jotta voi vääntää musiikit täysille ja tuntea. Pyyhkiä kyyneleet ennen kuin saapuu pihaan. 

Höpöttelen ehkä liikaakin, en anna itselleni tai kenellekään mahdollisuutta tarttua mihinkään syvemmältä. En ainakaan vielä.

Näin viime yönä unta Nellistä ja Nessusta, molemmat oli nuoria ja terveitä, kirmasivat onnellisina meidän pihassa. Mun rakkaat, mulla on teitä ikävä, valtava ikävä.

Onneksi menen torstaina Kuhmoon, pääsen rapsuttelemaan jäljellä olevia rakkaita. Siskon viesteistä päätellen meidän Nasu jo kaipaakin mua. Ja niin minäkin sitä

14 kommenttia :

  1. Oijoi Jenni, kaunis asu. Tuo hame on taas juttu minkä voisin itsekin kotiuttaa ja kas kummaa se on Zarasta, mun on päästää Zaraan!!:D
    Mahtava kuula että sulla on siellä tekemistä riittänyt, arkisista jutuista tosiaan kumpuaa muistot ja tilanteet mieleen mä voin niin samaistua, mutta se varmasti tai toivonmukaan helpottaa pian. Onneksi oot sentään elänyt menevästi etkä jäänyt kotiin yksinään kelailemaan kaikkea. Se on merkki että elät eteenpäin.:) ehkäpä vielä joku päivä kaikki tuntuu paremmalta, pystyt katsomaan niitä magneetteja jääkaapin ovessa ja vaikkapa poistamaan ne hymyillen.:) ♥ Halit sinne upea nainen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :') Joo hei Zara on ollut tän kesän aikana mulle hameiden taivas.. :D Lompakolle ei niinkään!

      Rohkenen epäillä tuota helpottamista, mutta toivotaan. On ollut kyllä hyvä saada muuta ajateltavaa ja tehtävää, tulisin muuten hulluksi ja seinät kaatuiisi päälle. Halit sinne takaisin ♥

      Poista
  2. Voimaannuttavaa tekstiä!♡ Osaat kyllä kirjoittaa niin ihanalla tavalla ja sun tunteet on niin aistittavissa näistä teksteistä..:) Ihana kuulla että kaiken hämmennyksen keskellä osaat löytää hyviä asioita ympärillesi☆ Tosi ihanat kuvat jälleen!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, tosi ihana saada tuollaista palautetta ja kuulla, että saan välitettyä nää fiilikset tekstinkin välityksellä lukijoille. Kiitos, olet ihana ♥

      Poista
  3. Voi Jenni, sä olet ihan supernainen ♥ Kiva, että tekemistä siellä on riittänyt ja oot viihtynyt ihan hyvin :) Tää teksti oli tosi kaunis ja tästä huomaa, että oot ihan super vahva! Helpottaa varmasti kun saa muuta ajateltavaa :) Tää asu on muuten ihan super ihana, rakastuin tuohon hameeseen ihan täysin ♥ Zara on kyllä paikka mistä voisin kotiuttaa jokaisen hameen, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pus, niin oot säkin ♥ En mä tiiä siitä vahvuudesta, kaikki tuntuu välillä vaan sinnittelyltä ja selviytymiseltä. Täällä kyllä onneksi saa muuta ajateltavaa kans kivasti. Ja kiitos, kiva että tykkäsit asusta ♥ Siellä on kyllä aivan upeita hameita myynnissä! :')

      Poista
  4. Ihana kuulla että siellä on saatu hieman muuta ajateltavaa kaikenlaisen tekemisen muodossa :) Osaat kyllä pukea tunteesi todella hyvin sanoiksi, tämäkin postaus oli niin kauniisti kirjoitettu ♥ Ihania kuvia myös kaunokainen! :-* Tsemppiä sinne, ja tee paljon asioita joista nautit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli kauniista sanoistasi ♥ Yritetään tehdä juu! :')

      Poista
  5. Mulla tuli tosi hyvä olo tästä tekstistä, vaikka osittain tää olikin tosi haikea.. Sä oot muru ihan hirmusen vahva, niinkun oon sata kertaa sanonut .. <3 Ja tehokaskin vielä! Oot tosissaan tehny ihan hulluna kaikkea, voi vitsi mäkin haluan päästä sisustaan, kokkaan ja herkutteleen :') Ihanaa et on syksy ja voi vaan juoda viiniä kynttilöiden valossa <3
    Musta tuntuu, että oon about 85% viikosta töissä ja sen takia juoksuhousut ja urheiluvaatteet päällä.Hitsi mäkin haluan asukuvaileen (ja iskä osti mulle jalustankin??!!)! Tää on ihan mielettömän nättí asu, sää oot niin kaunokainen<3 Googlaan täällä just matkoja budapestiin ;) haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää aiheutti hyviä fiiliksiä :) Pitää välillä olla tehokaskin, vaikka tekis vaan mieli hautautua peiton alle :D Joo syksyssä on kyllä tuo just niin parasta! Ja moni muukin juttu ♥ Kuule hei ne urheiluvaatteet on just kaikkein mukavimmat päällä ;) Toivottavasti päästään pian kuvailee yhdessä, ja vaikka joihinkin kauniisiin maisemiin hehehe ;))

      Poista
  6. Ihan mielettömän upeita kuvia! Mää olen seuraillut sun blogia enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo aika pitkään, mutta jestas kerta toisensa jälkeen sää onnistut yllättämään olemalla aina vaan upeampi! Miten voitkin näyttää noin upealle? Nää tällaiset eteeriset, romanttiset, vaaleat asut on tosiaan kuin sulle luotuja ja nostan hattuani sun taidoille yhdistellä näitä osasia. Tässäkin tapahtuu paljon, muttei yhtään liikaa.

    Ja oon hurjan pahoillani, että sulla on rankkaa. Toivon kovasti, että päivä päivältä asiat tuntuisivat edes aina pikkaisen helpommille. Kaikkea hyvää <3

    ps. Kirjoitat tosi kauniisti :)

    VastaaPoista
  7. Ääää siis voi apua mikä kommentti, kiitos kiitos kiitos! ♥ Oon aivan yhtä hymyä.

    Olitpa kauniisti analysoinut asua ja mun tyyliä, tuollainen lämmittää hurjasti mieltä ♥ Itse kun sokeutuu näille jutuille aina välillä, ja kaikki alkaa näyttää samalta! Kiitos kauniista kommentista ja tsempeistä, tuli tarpeeseen ♥

    VastaaPoista
  8. Siis vauu mikä asu! <3 Ihanan hempeä, tyttömäinen ja kaunis! Myös tuo laukku on tosi kiva :)Mun pitää varmaa joskus käydä Zarassa, kun sieltä löytää noin kivoja vaatteita kun sulla! Oon kyllä siis joskus käynyt, mutta en oo ostanut mitään.

    Ihana lukea, että sulla on ollut paljon tekemistä, se on hyvä asia :) Tietenkin pitää jättää aikaa myös itselleen, mutta tuollainen tekeminen on kyllä hyvä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos murunen ♥ Kannattaa kyllä piipahtaa ehdottomasti! Mäkin oon eniten tehnyt löytöjä nettikaupan puolelta, mutta varmasti myös kivijalkaliikkeessä on kaikkea kivaa :) Ja joo, on kyllä tosiaan hyvä että on tekemistä ja saa ajatuksiaan hieman muualle..

      Poista

Blog Design by Get Polished