11. lokakuuta 2016

HALLINNAN TARVE

Jokainen meistä haluaa varmasti pitää elämänsä hallinnassaan, narut käsissään ja asiat järjestyksessä. On helpottavaa, kun elämässä on tiettyjä rutiineja, ja itse tietää olevansa "oman elämänsä herra". Näin karkeasti sanottuna. Toki pieni yllätyksellisyys kuuluu elämään ja on aina hyvästä, mutta ainakin mä kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka haluaa asioiden olevan hallinnassa, niin että voi itse vaikuttaa tärkeisiin asioihin.

Mutta entäs sitten, kun se hallinnan tunne järkkyy?

 Lähestyn aihetta kenties hieman mielenkiintoisesta lähtökohdasta, mutta tämä tuntui mulle kaikkein luontevimmalta. Viime yönä ajatus tähän postaukseen syntyi oikein kunnolla, ja yön unettomina tunteina teki mieli tulla kirjoittamaan postaus heti valmiiksi.

Minä itse koen, että mun hallinta omaan elämääni on ollut viime kuukausien aikana koetuksella. En oo itse voinut vaikuttaa kaikkiin tapahtumiin, ja oon joutunut kohtaamaan vähän liiankin vaikeita asioita, vähän liian monetta kertaa. Kaikki mun elämässä on ollut sekaisin, kaikkein eniten minä itse. Jokainen asia on joutunut uudistaan punnittavaksi, ja suunta elämälle on ollut kadoksissa. Ja yhtäkkiä viereltä on puuttunut se kaikkein tärkein. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun jollekin ystävälle näitä jopa traumaattisia tapahtumia kunnolla avasin. Ja itkin. Jotenkin puhdistavaa, ja olo oli hetken hieman keveämpi.

Mä kuitenkin tarvitsen sen hallinnan tunteen jostakin, että pysyn jotenkin järjissäni. Haluan voida vaikuttaa elämääni, hallita edes jotain osa-aluetta, nähdä seuraukset. Mulle keino saada hallinnan tarvetta tyydytettyä on tämä blogi, pukeutuminen ja tyyli, sisustus ja ylipäätään kaikki kaunis ja visuaalinen. Samoin kävi muutama vuosi sitten kohdatessani vaikeita juttuja, mutta nyt alan ymmärtää tätä kaikkea hieman laajemmin. 

Moni mieltää kaiken maailman muotihömpötykset ja tyyliin liittyvät asiat pinnallisiksi - ja niitähän ne ovatkin, en sitä kiellä. Mutta viime kuukausien aikana ne ovat olleet mulle paljon muutakin. Saan toteuttaa itseäni, luoda kokonaisuuksia joiden lopputulokseen olen tyytyväinen. Unohtaa ne raskaat ja vaikeat asiat, ja keskittyä johonkin keveään ja ihan totta, pinnalliseen. Kun mä saan kuvattua jonkun kivan asun, hihkun sisäistä riemua. Tai kun keksin jonkun kivan asukokonaisuuden, tai saan yhtäkkisen sisustusinspiraation tai luon kauniin asetelman. Mä hallitsen tilannetta, mä luon jotain, mä onnistun ja elän. Siltä se tuntuu. 

Ja niin kauan, kuin elämäni tuntuu olevan hieman tuuliajolla, mä keskityn mielelläni niihin juttuihin, jotka tuottaa mulle hyvää oloa vaikka sitten edellä kuvatuilla tavoilla. Ehkä tää on mun tapa käsitellä niitä vaikeita juttuja.

 Ja tiedättekö, niin hassua kuin se onkin - pinnalliseen hömppään uppoutuminen voi tuntua myös turvalliselta. Tuo vaatekappale tuossa ei varmasti satuta mua, ja näiden juttujen suhteen suurin elämää mullistava asia on mahdollinen tahra tai reikä lempparivaatteessa. Hui, kuinka dramaattista.

hame ja korkkarit Zara
neule kirppis / H&M

Tätä kaikkea oli hirmuisen vaikea selittää, enkä ole varma sainko ajatukseni edes suurin piirtein ilmaistua ilman väärinkäsityksiä. Kysykää, jos jokin jäi mietityttämään! Löytyykö kohtalotovereita, jakaako kukaan edes hieman samankaltaisia ajatuksia? Jakakaa kokemuksianne, olisi mielenkiintoista kuulla!

Ja hei.. Saatte nyt mahdollisuuden vaikuttaa seuraavan postauksen sisältöön ;) Haluaisitko lukea seuraavaksi mieluiten mun kosmetiikkasuosikeista, kenkäkokoelmani suosikeista vai päivän meikistä? Eniten kannatusta saanut aihe pääseekin seuraavaan postaukseen!

20 kommenttia :

  1. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat tuolla hallinnan tarpeella. Kai sitä vaan vaikeinakin hetkinä mieli yrittää väkisin suojata itseään ja keksiä niitä pinnallisempia juttuja, ja miun mielestä se on ihan hyvä juttu :) Itsellenikin juuri shoppailu, sarjojen katsominen ja kaikki mielekäs tekeminen auttaa purkamaan stressiä/pahaa mieltä.
    Ihanaa, että sait kunnolla purettua tunteitasi ystävällesi, se varmasti helpotti oloa ♥ Ja nämä kuvat, en tiedä edes millä sanalla näitä kuvailisin, sillä olet taas onnistunut luomaan niin huikean asukokonaisuuden ja olet itsekin jälleen niin kauniina! :-* Ihanan värinen tuo huulimeikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pointti välittyi tän sekavahkon tekstin kautta! Jep, mä luulen kans että se on osittain sitä itsensä alitajuntaista suojelua.. Hmm. Sarjojen katsominen on kans siihen loistava keino!

      Se kyllä helpotti, ja siltä osin olo on hieman keveämpi. :') Kiitos Tuuli ♥♥

      Poista
  2. Ensinnäkin, wautsi murmeli mikä asu!<3 Sä oot niin asenne mimmi ja saat kyllä toteutettua ittees ja tuotua esiin, kaiken tän ulosannin avulla :-* Musta on tosi ihanaa, että sä oot tajunnut käsitteleväs asioita näin. Se on todellaki ensimmäinen askel eteenpäin<3
    Mä oon myös sellanen, et kaiken on oltava kontrollissa. Ja niinkun tiiät, mä rakastan suunnitella. Site kun kaikki ei meekkään niinku on suunnitellut, niin oon kyllä aivan helisemässä .. Oon kans huomannu, et saan jotain ihan järkyttävää tyydytystä kauniista valokuvista, asetelmista, visuaalisuudesta ylipäätään.. 8) On tää bloggaaminen vaan ihana harrastus<3
    Mutta tosiaan, mua kiinnostais näin kenkäfriikkinä ehottomasti kenkäkokoelma ;P Ihana idea postaukseen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitti ♥ Kiva jos säkin ymmärsit mitä mä meinasin :) Tää taitaa tosiaan olla yksi mun tavoista selvitä ja käsitellä asioita. Pieniä askelia.. :) Joo suunnittelu ylipäätään on mullekin tärkeetä, ja iskee kyllä ahdistus jos jokin ei sitten menekään niinkuin on kuvitellut! Huonoina päivinä pienikin juttu voi alkaa ärsyttää. Ja kiitti mielipiteestä, kenkäjuttuja tulossa tänään ;)

      Poista
  3. Hieno teksti, ja vielä upeammat kuvat wau <3

    VastaaPoista
  4. Olipa mielenkiintoinen postaus sulta jälleen Jenni! :) Mitä enemmän sattuu ikäviä asioita elämässä, sitä enemmän mä haluan myös kontroilloida kaikkea. Voin kertoa enemmän viestillä, mutta mulle itselle tuli pakkomielle katsoa aina hellat ja ovet kun menetin mun lemmikit. En pystynyt kontrolloimaan niiden kuolemia, mutta sitten pystyn kontrolloimaan ettei täällä tapahdu mitään esim. tulipaloa tai muuta..

    Jokaisella on oma tapansa käsitellä asioita ja sun tapasi on varmasti ihan yhtä oikein kuin mikä tahansa muukin tapa :) Sulla on todella kaunis tyyli ja blogi, joten pidä niistä kiinni <3 Ja keskity niihin asioihin jotka saavat just sut onnelliseksi! Tuo hame on vienyt ihan mun sydämen, se on tosi kaunis :) Ja sopii sulle juuri täydellisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru ♥ Mulla taitaa olla sama juttu, mä nimittäin huomaan että just vaikeiden aikojen tai menetysten tullessa mun kontrollin tarve kasvaa. Ja kerro ihmeessä, pitääkin laitella viestiä heti kun ehdin! Niitä kontrollin aiheita kyllä löytyy mistä vaan, ja se on jotenkin tosi jännää. En oo tätä kaikkea aiemmin jotenkin ajatellutkaan, mutta tällä viikolla nää jutut rupesi avautumaan.

      Jokaisella on oma, yhtä oikea kuin muidenkin, tapansa :) Kiitos Niina ihanista sanoistasi, olet kultaa ♥

      Poista
  5. Ja ainiin piti lisätä edelliseen kommenttiin, että kenkäpostaus kiinnostaisi ehkä eniten noista :) Kaikki on kyllä semmosia mistä itseäni kiinnostaisi lukea, mutta jos joku pitää valita niin tuo kenkäpostaus! <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei se saikin eniten kannatusta, joten höpisen aiheesta tänään ;) Kiitos mielipiteestä!

      Poista
  6. Mä niin ymmärsin sun pointin tässä tekstissä, jotenkin tosi ihana teksti ♥ Mun mielestä ei ole väliä vaikka "pahaa oloa" käsittelee pinnallisilla asioilla, kunhan niistä tulee itelle hyvä olo :) Ihana, että tuollaiset asiat saa sut hyvälle fiilikselle, niin sen pitääkin mennä :) Ja taas voisin hehkuttaa tätä asua niin paljon että huhuhuh! Oot kyllä aivan upea pukeutuja ihanuus! ♥ Ja voi kaikki postaukset haluan sulta nähä, mutta ehkä tuo kenkäpostaus vie voiton! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että ymmärsit :) ♥ Niinpä, ihan okeessa oot! Tosin lohtushoppailu on sitten asia erikseen, ja siitäkin mulla olisi sananen sanottavana.. :D Kiitos Viivi kehuista ja mielipiteestä, kenkäpostausta tulossa tänään ;)

      Poista
  7. Kirjotat kyllä ihan älyttömän hyvin aihesta, joka on muuten ihan totta, tai siis itsellä myös. Aivan älyttömän upeet kuvat, joista asenne tulee hyvin esille! :)

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, että sielläkin joku samaistuu näihin fiiliksiin enkä oo aivan yksin näiden juttujen kanssa. Kiitos Heidi! :)

      Poista
  8. hei ihan huisin ihana blogi sulla! Pakko jäädä kyllä seurailemaan :) kiva kun kommentoit mun blogiinn niin löysin taas uuden blogin lukulistalleni :)))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista ♥ Ja tervetuloa seuraamaan!! :)

      Poista

Blog Design by Get Polished