28. lokakuuta 2016

MINÄ MEIKKAAJANA

Meikkikuvat hetken takaa, kun iho vielä näytti ihan hyvältä ;) Sain tosiaan eilen märkäruven diagnoosiksi jälleen, joten antibioottikuurilla ollaan taas. Kasvot on ihan suhteellisen fine muutamaa rupea lukuunottamatta, jalat onkin sitten jotain aivan muuta.

Naurahdin tänään The Body Shopin bloggaajaillassa erään bloggaajakollegani sanoille siitä, miten monipuolisesti mä pukeudun/laittaudun. Tänään oli ensimmäinen päivä tällä viikolla kun viitsin yhtään panostaa ulkonäkööni, tai ylipäätään meikata. Ja sekin vain siksi, että oli tuo tapahtuma. Oon antanut ihon rauhassa hengittää, ja vähät välittänyt siitä mitä muut ajattelevat ruvista. Oon vetäissyt niskaan lämpimiä neulemekkoja ja kiskaissut pipon päähän, sekä hautautunut lämpimän takin uumeniin. Jep, myös sisätiloissa mm. koulussa. Oon palellut koko viikon, ja siitäkin syystä tehnyt oloni mahdollisimman mukavaksi ja lämpimäksi! Oon ollut koko viikon paraskin ryönäpirjo, joten tämän päivän laittautuminen tuntui ihanalta. Pääsin myös testaamaan uutta kampauspöytääni viimein kunnolla!

Tiiättekö, mä oon sellainen tyyppi joka viihtyy hyvin luonnollisessa lookissa. Mulle on ihan fine mennä meikittä lähes minne vaan, ja kiireisinä arkiaamuina nakkaan niskaan mukavimmat, pehmoisimmat ja ensimmäisenä vastaantulevat vaatteet. Ne rytkyt, joissa on mahdollisimman mukava istua pitkiä aikoja koulussa. Toisaalta mussa on myös se toinen puoli, joka rakastaa laittautumista. Hiusten kihartamista, uusien meikkien kokeilua, huulten punaamista ja asujen mallailua. Silti noita kunnollisia laittautumispäiviä mahtuu ehkä yksi kappale viikkoon tai kahteen. Lisäksi tuntisin oloni ainoastaan tyhmäksi mennessäni täydessä tällingissä vain jollekin maailman tylsimmälle luennolle. Ja fakta on se, että kiireisinä arkiaamuina valitsen sata kertaa mieluummin vartin ylimääräiset unet kuin punatut huulet ja kissarajaukset. Normiarkena yritän meikata hieman, useimmiten laitan kulmat ja meikkipohjan ojennukseen. Tai sitten olen laittamatta, who cares. Jonakin päivänä pynttäydyn kunnolla kun mieli tekee, ja sekin on varmasti aivan yhtä hyväksyttävää kuin meikittömänä paikasta toiseen raahustaminen. 

Millainen laittautuja sä olet, kuinka paljon jaksat panostaa meikkiin ja ulkonäköösi tavallisina arkipäivinä?

22 kommenttia :

  1. Mä oon niiiiiin saman henkinen ihminen! Rakastan myös laittautua ja puunata, mutta en todellakaan aina. Nytkin on hujahtanut koko arkiviikko ihan ilman meikkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva että joku on näissä jutuissa samaa maata ;) Jotenkin meikkaaminen on muutaman päivän meikittömyyden jälkeen aivan erityisen kivaa! Muutaman päivän putkeen meikkaaminen taas puuduttaa hetkittäin :D

      Poista
  2. Ihanan mielenkiintoinen postaus! Mä olin vuosi sitten se joka aina, mihin tahansa meni, laittautui ja tälläytyi. Rakastastan sitä toki vieläkin mutta nyt musta on viime kesänä tullut vähän rennompi sen suteen. Aina ennen luomiväriä ja meikkileikkejä pajon, nykyään kiireisinä ja erittäin väsyneinä aamuina menen pelkällä ripsailla, rajauksella, kulmienlaitolla ja tietty meikkipohjalla. Olen tietty aina "huoliteltu" se on vaan mun juttu, siitä en muutu mihinkään, mutta esim meikkiä olen vähentänyt jos on ollut väsyneitä aamuja mitä nyt tänä syksynä on tuntunut olevan paljon:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata :) Ehkä ihan hyvä, että ottaa osaa rennommin meikkailujen suhteen, eikä stressaa vaikkei aina olisikaan paljoa meikkiä naamassa :) Joo varsinkin syksyt + aikaiset aamut + väsymys aiheuttaa sen ettei vaan oikeasti jaksa panostaa siihen miltä naamavärkki näyttää :'D

      Poista
  3. Tosi kaunis meikki ja muutenkin ihania kuvia! ♥ Itsekään en jaksa arkipäivinä niin panostaa meikkaamiseen, ja ripsienpidennykset ovatkin helpottaneet huomattavasti sitä tälläytymistä, mutta juuri meikkipohjan ja kulmat teen edelleen joka päivä :) Tykkään itsekin laittautumisesta ja uusien meikkien kokeilemisesta, mutta varsinkaan hiuksia en jaksa laittaa lähes koskaan mitenkään kivasti - enkä edes osaa! :D Eri asia sitten jos on lähdössä johonkin, mutta arkena kuljen usein hiukset ponnarilla sen kummempia mietimättä! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti <3 Ripsipidennykset on kyllä tosiaan meikkaamista kovasti helpottava tekijä! Siihen ei rinnalle edes kaipaakaan niin paljon meikkiä. Mä oon myös hiusten kans aivan valtavan laiska, en jaksa arkena alkaa mitään ihmeempiä väkertämään. Ei sillä, en kyllä osaisikaan :DD

      Poista
  4. Onpas upeat kuvat Jenni, ihana meikki! ♥ Täälläkään ei tule arkipäivinä niin satsattua meikkiin ja harvoin viikonloppuisinkaan mitään kunnon tällinkiä saan naamaan ( johtuu tosin ehkä mun surkeista meikkitaidoista :D ). Arkena sitä laittaa perus meikkipohjan, kulmat, ripset ja rajaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks tänks ♥ Hei äläs nyt, sähän meikkaat tosi kivasti aina!! ♥ Mulla noi on kans aika perus, mutta aina en jaksa laittaa noitakaan. :)

      Poista
  5. Voi Jenni, mie en ees muistanu, miltä näytät ilman meikkiä, ennen kun kvantissa olit ilman :D Aina kun nään siut, oot niin laittautunu, et ittensä tuntee vähän homssuseks, kun on vaan kammannu tukan :D

    Mutta kaunis oot kyllä meikillä ja ilman! <3 ja miusta on ihan ok olla välillä meikittä ja laittaa vaan höntsyt jalkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha mepä ei ollakaan viime aikoina nähty kovin usein, siitä se vaan johtuu :'DD On vissiin törmätty vaan niinä meikkipäivinä! Ja susta ei kyllä homssuista saa tekemälläkään! ♥

      Kiitos Emma ♥ Jep, se on kyllä oikein suotavaa! ;)

      Poista
  6. Kuulostaa aika tutulta :D Useimmiten haluan vain nukkua mahdollisimman pitkään, joten en jaksa kauheasti panostaa luennoille tai töihin: hiukset vain poninhännälle ja meikiksi riittää ripsari ja meikkivoide (kulmissa mulla on kestoväri). Sitten taas välillä on niitä päiviä, kun on kiva laittaa huulipunaa, suoristaa hiukset ja miettiä asua tarkemmin. Oon huomannut, että varsinkin nyt kylmällä säällä mukavuus menee ulkonäön edelle :D Lämpimällä säällä taas on kivempi miettiä asuja paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin samat käytännöt täälläkin! Tuntuu niin turhalta herätä aikaisin aamulla meikkaamaan vain esimerkiksi paria luentoa varten. Mä valitsen nukkumisen mieluummin, voittaa 100-0 :D Toki välillä on ihana laittautua kunnolla kun on aikaa! :) Mä oon kans huomannut saman, nimittäin kesällä on paljon kivempi laittautua! Toki silloin meikit välillä sulaa kasvoilta.. :D

      Poista
  7. Tavallisina arkipäivinä käytän tosi vähän meikkiä jos ei ole mitään erikoista tiedossa :) Näytät niiiin upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin teen mäkin! Ja voi kiitos ♥

      Poista
  8. Mä oon sellainen, että meikkaan joka päivä. Joskus pidän meikittömiä päiviä, mutta haluan aina että mulla on perus arkimeikki kun meen töihin, kouluun tai muuta vastaavaa :) Välillä jos on jotkut juhlat tai muuta niin meikkaan sitten enemmän. Tänään mulla on taas meikitön päivä, että iho saa hengittää vähän. Oot kyllä tosi taitava meikkamaan ja kaunis meikattuna sekä ilman meikkiä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en kyllä kotona oloa varten ikinä meikata, mutta useimmiten muualle lähtiessä on edes jotain naamassa :) Ihollekin on kyllä tosiaan hyväksi hengittää välillä. Kiitos Niina!! ♥

      Poista
  9. Ihana olet Jenni ♡ oon vähä samanlainen ku sinä, mutta normiarkena teen kyllä yleensä aina meikin, johon menee aikaa se 5-10min (meikkipohja ja kulmat), viikonloppusin viiletän menemään lähes aina ilman meikkiä ellei nyt oo jotain menoja, illanistujaisia tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oot kans ♥ Meikkipohjan ja kulmien tekeminen on onneksi nopea homma :) Viikonloput on kyllä hyvää aikaa antaa ihon hengittää!

      Poista
  10. Ihana meikki! :) Itse meikkaan vain harvoin, lukioaikana totesin että niin on paljon helpompaa :D Huulipunaa tykkään laittaa joskus vaikka en muuten meikkaisi. Illanistujaisiin saatan sitten meikata jos ehdin, se on silloin tällöin ihan mukavaa puuhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Helpompaa on kyllä tosiaan, eikä aina tarvitse jaksaa panostaa. Huulipuna luo kyllä itsessään jo heti ns. huolitellumman ilmeen, jos haluaa pienesti laittautua :)

      Poista
  11. Aika samanlainen meikkaaja olen minäkin :) mulla tuntuu olevan kaksi ääripäätä, totaalinen pulsulook suttunutturoineen ja näppyineen tai sitten oikein kunnolla panostettu täyslaidallinen meikkiä :D arjessa tapaan kanssa pyrkiä ainakin sipaisemaan kulmiin vahaa ja peittelemään pahimmat näpyt ja arvet naamasta :)

    Nyt oon viime viikkoina ollut ihan uuden edessä, kun säät on kylmenneet ja mun couperosa on mennyt pahemmaksi kuin koskaan ennen. Sitä punoitusta ja kuumotusta pahentaa merkittävästi mm. viima, ja meikkivoide suojaa ihoa, joten nyt oon koittanut laittaa meikkivoidetta poskiin (ja tietty suojautua huiveilla jne..) AINA kun poistun kotoa.. tuntuu ihan hirveän työläälle :D

    Sun meikki näissä kuvissa on kyllä tosi kaunis ja imartelee sun kasvoja! Silmien ja huulten muodot pääsee todellakin oikeuksiinsa :) Ja mun ikuinen murheen kryyni eli kulmien muotokin on sulla ihan täydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jaoit kunnolla kokemuksia ja ajatuksia meikkailusta :) Tiiätkö mulla on vähän sama, juuri tuollainen pulsulook joka sisältää pesemättömät räjähtäneet hiukset, ekana vastaan tulleet vaatteet ja meikkaamattoman naaman. Sitten taas vastavuoroisesti välillä naama on pakkeloitu aivan totaalisesti :D

      Voi ei, tosi vaikea varmasti tuo sun tilanne couperosan kanssa :/ Luo omat lisähaasteensa meikkaamiseen ja ihonhoitoon ylipäätään! Toivottavasti saat tilanteen hallintaan ja iho voi taas pian paremmin :)

      Kiitos kehuista, ne lämmittää aina mieltä ♥

      Poista

Blog Design by Get Polished