30. lokakuuta 2016

SUNDAY THOUGTS

mekko BikBok
poolo Stradivarius
sukkikset, huivi ja koru H&M
lenkkarit Nike

Ihanaa sunnuntaita tyypit! Mitä teidän viikonloppuun on mahtunut? Mä oon viettänyt viikonlopun tutuissa merkeissä töissä, viiniä siemaillen ja Orphan Blackia tuijotellen. Sain myös tosi kivaa palautetta työnantajaltani, ja se on hymyilyttänyt urakalla. Yön aikana maahan on tullut kaunis lumipeite, jossa kävinkin jo hieman tallustelemassa kisun kanssa. Suunnitelmissa olisi vielä tehdä joulutorttuja, laittaa sukkapuikot heilumaan ja katsoa kenties pari jaksoa tuota aiemmin mainittua uutta sarjalöytöä ennen Joensuuhun paluuta. Tiistain tentti ei vielä huoleta, vaikka kenties pitäisi. Asukuviakin olisi kova hinku päästä ottamaan, mutta ulkona on ollut viime päivät niin sateista ja kurjaa, että haaveiksi on asukuvatkin jääneet. Voihan pimeys ja pian alkava marraskuu, bloggaajan pahimmat haasteet. Onneksi vanhoja asukuvia on hieman jemmassa, joten voidaan niiden avulla muistella niitä hieman valoisampia syksyn hetkiä. Mitäs tykkäätte asusta?

Pikaisten viikonloppukuulumisten jälkeen palaillaan taas pian muiden juttujen parissa, rentoutukaahan viikonlopun vikat hetket kunnolla!

20 kommenttia :

  1. Ihana asu ja aivan upeita kuvia! Sun viikonloppu kuulostaa tosi kivalta! :)

    https://pitsisiivinkohtiunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tosi kiva ja rento se kyllä olikin!

      Poista
  2. Asukuvauksesta tulee kyllä kohta niin hankalaa! :D täytyy varmaan käydä äkkiä räpsimässä kortti täyteen, että on talvee varten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että se on nyt jo hankalaa, eikä hetkeen oo tullut uusia kuvia otettua :( Niin kai tässä täytyy kohta tehdä!

      Poista
  3. Kiva asu! Ihanan viikonlopun oot saanu viettää! Omani on kulunut kirjaa lukiessa, salilla käydessä, sisustaessa ja katsoessa kaikkea turhuutta Youtubesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kovasti! Kuulostaa ihanan rennolta kyllä sunkin viikonloppu :)

      Poista
  4. Ihanaa, mä ajattelin ensi viikonloppuna leipoa pipareta ja ehkä niitä torttujakin:DD Joulu ♥ Nyt kyllä alkaa tosiaan olla pahimmat haasteet, mä en oo saanut asukuvia viikkoon ja tuskin tulen saamaan kun vasta viikonloppuna kun on vapaalla kuten tuo mieskin:D Nykyään on jo niin pimeetä aikaisin niin ei tuu mitään! Upeita kuvia Jenni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mäkin haluun leipoa pipareita, namii! Joulu on parasta ♥ Mä en oo kans saanut asukuvia ikuisuuksiin, voi voi. Pimeä tulee kyllä tosi aikaisin jo!

      Poista
  5. Voi Jenni miten kauniita kuvia! ♥ Siun viikonloppu kuulostaa ihanan rennolta, ja hyvä palaute työnantajalta on varmasti täysin ansaittua :) Itse olin viikonlopun osittain töissä, mutta lauantaina käytiin syömässä ja illalla vähän juhlimassa, ja eilinen menikin sitten lähinnä sarjoja tuijotellen, heh :D Ihanaa viikkoa sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen ♥ Hih, kyllä tuo hyvä palaute lämmitti mieltä huimasti :) Sunkin viikonloppu kuulostaa ihan tosi kivalta, sopivasti velvollisuuksia ja kivoja juttuja! Ihanaa viikkoa sinnekin ♥

      Poista
  6. Vau mitkä kuvat jälleen!♥ Ihanan tyylikäs asu :)

    VastaaPoista
  7. Rakas, ihania kuvia<3 Ihastuin tohon neulemekkoon! Niin söpö :') Sun viikonloppukin kuulostaa oikein hyvälle <3 Positiivinen palaute piristää kyllä aina :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ♥ Se on kyllä mustakin kiva! Ja niin tosiaan piristää, hih!

      Poista
  8. Onpa kaunis kuvauspaikka! :) Löydät aina niin kivoja paikkoja missä ottaa kuvia! Myös tuo sun asu on ihana, juuri sopiva näihin keleihin <3 Ihana myös lukea, että sun viikonloppu on ollut noin mukava! Toivotaan, että tämä viikko on myös hyvä ja tentti menee/meni hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että oot tuota mieltä! :) Itsestä kun usein tuntuu että aina samat taustat kuvissa eikä enää omaa silmää miellytä :'D Tosin näiden kuvauspaikka oli tosi kiva ja valo varsinkin aivan ihana! Kiitos Niina ♥ Tentti tosin ei kauhean vahvasti mennyt.. :D

      Poista
  9. Ihan mielettömän ihania kuvia taas kerran! Miten voitkin saada itse näin kivoja napattua, hiuksetkin näyttää sille kuin tuulikone olis sun edessä antamassa täydellistä tuulta :) Toi mekko on myös superkiva! Mua houkuttaa nyt just hirveästi tollaiset vähän ryhdikkäämmät mekot, joiden alle voisi pukea erilaisia pitkähihaisia :)

    Täälläkin tuli viikonloppuna siemailtua viiniä ja sukkapuikot pitäisi laittaa kanssa heilumaan, että saisi muutaman vanhan projektin loppuun ja joululahjaprojekteja alkuun :) kiva, että sun viikonloppuun kuului hyvää palautetta töissä, niillä hyvillä palautteilla on kyllä ihmeen iso voima :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! :) ♥ Heheh, arvaa vaan kuinka paljon näiden kuvien joukossa oli epäonnistuneita otoksia, joissa hiukset sojotti joka ilmansuuntaan tai oli pitkin naamaa.. :'D Ihan vahingossa sain jalustan kanssa pari kivaa räpsyä, vaikka välillä meinasi usko loppua koko hommaan! Ja kiva että asukin miellytti sun silmää :)

      Itsetehdyt joululahjat on aina kyllä tosi ihania :) Ja joululahjaprojektit kuulostaa kans oikein ihanalta! ♥ Niillä on kyllä iso voima tosiaan, kannustavat mukavasti jatkamaan samaan malliin.

      Poista
  10. Ihana asu <3 Tuli jotenkin jouluvibat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti ♥ Varmaankin johtuu noista punaisista sukkiksista ;)

      Poista

Blog Design by Get Polished