17. lokakuuta 2017

HUHTI-LOKAKUUN JULKAISEMATTOMAT ASUT

Huomasin tänään kuvakansioita selaillessani, että mullahan on asuja vaikka ja kuinka julkaisematta. Asuja, joista tuskin kokonaista postausta saisin aikaan. Asuja, jotka eivät jostain syystä ole päässeet näytille. Näitä asuja oli melko paljon, ja yhteistä näille kaikille oli että jotakin oli pielessä. Joko ihan vain asu itsessään ei ollutkaan kuvissa niin kiva kuin päällä, hiukset ja/tai kasvot eivät halunneet asettua, kuvausolosuhteet olivat huonot, asetukset pyllyllään tai kuvat eivät muuten vaan onnistuneet.

Mutta harmittaahan se jättää ne kokonaan julkaisematta, vai mitä? Siispä tässä näitä nyt olisi pläjäys pienten kollaasien muodossa! Nämä ei tosiaan ole niitä kuvien parhaimmistoa, mutta menkööt. 

1. Kietaisupaita ja verkkosukkikset

kietaisupaita Zara
hame BikBok
sukkikset Nelly
nilkkurit H&M

2. Hempeää valkoista

paita kirppis
hame H&M
korkkarit Anna Field
laukku Furla

3. Olkihattu-look Maltalla

laukku Furla
mekko, slip onit, hattu H&M

4. Kauluspaitamekko

mekko Stradivarius
takki Zara
laukku Furla
kaulakoru Bershka
slip onit H&M

 5. Pom pom - tennarit Göteborgin kaduilla

paita Zara
hame H&M
kello Cluse / saatu
tennarit Bianco

6. Mintunvihreää Tallinnassa

farkkutakki Zara
hame ja slip onit H&M
toppi BikBok

7. Tekonahkamekko ja nyörisandaalit

mekko Bershka
sandaalit ja korvikset H&M

8. Syksyn vivahteita

ylipolvensaappaat ja takki Zara
mekko BikBok
hattu H&M
laukku River Island

Kirjoittelin näihin tiedot mistä mikäkin on ostettu, jos joku haluaa tarkemmin tsekkailla (näistä kun ei oo aiempia postauksia olemassa tietoineen). Suurin osa asujen osasista on kyllä oikeesti todella vanhoja juttuja kaapin perukoilta, mutta muutama hieman uudempikin juttu on mukana! 

Mun lemppareita oli 2 ja 7, mitkä sun?

11. lokakuuta 2017

OPEHOMMIA JA MUITA KUULUMISIA

Niin on reilu viikko taas varkain vierähtänyt edellisestä postauksesta. Mulla oli vakaat aikomukset kiristää postaustahtia, ja julkaista heti lokakuun alkuun lisää kivoja postauksia eri aiheista. No, tapahtui hieman yllättäviä käänteitä, ja postailu on jäänyt muiden juttujen jalkoihin.

Mä olin tosiaan vajaa 2 viikkoa sitten viikonloppuna töissä pidennetyn viikonlopun eli toisin sanoen neljä päivää, ja maanantaina tauolla ollessani sain puhelun. Mua pyydettiin sijaiseksi kuluvalle sekä seuraavalle viikolle Joensuun lähikuntaan! Voi että mä olin innoissani, hypin ja pompin ja hymyilin niin ettei mitään rajaa. Olin saanut vielä tuolloin päiväksi mukaani uuden työntekijän perehdytettäväksi kassalle, ja mahtoi raukka katsoa tauolla että mikä tuolle tuli :'D En oo tosiaan tehnyt opettajan sijaisuuksia vielä yhtään, oon ollut niin kiinni muissa hommissa opintojeni aikana. Ja niitä hommia edelleen mielelläni teen, mutta oman alan kokemus on aina eteenpäin. On myös eduksi saada jalkaa edes hieman oven väliin jonnekin, ja oikeasti kohdata erilaisia oppilaita ja luokkia. 

Sain siis opetettavakseni 2.luokan, joka on mulle oikein ideaali alkukasvatuksen sivuaineopintojeni takia. Muutenkin sovellun mielestäni parhaiten ihan pikkuoppilaiden pariin, ja heidän kanssaan mieluiten toiminkin. Onhan 1.-6.-luokkien välillä aivan huima ero oppilaissa! Hyvät puolensa toki kaikissa, ja eri luokka-asteista hankinkin mielelläni kokemusta. Alkuopetus taitaa silti olla se mun juttuni, mutta en koskaan sano ei koskaan. Koen, että opettajan hommissa ei voi olla koskaan valmis. Ei toki missään muissakaan hommissa, jokaisella alalla voi aina kehittyä. Mutta ajattelen jotenkin, että vaikkapa kassan toiminnanhan oppii aika kattavasti, ja harvoin tulee tilanteita joita ei osaa ratkaista. Toki asiakkaat on erilaisia, päivät on erilaisia, tilanteet muuttuu. Mutta opettajana sulla on ne omat haasteet jokaisen oppilaan kanssa, ja tilanteet voi olla hyvinkin yllättäviä ja muuttua nopealla syklillä. Tunnin ohjelma voi mennä aivan uusiksi jonkin yllättävän tapauksen johdosta, tai voit huomata ettei jokin opetusmenetelmä vain toimi alkuunkaan. Opettajana kehittyy varmasti kokemuksenkin kautta läpi vuosien, menetelmäpankki kasvaa ja oppilaista oppii huomaamaan erityisen tuen tarpeita erityisellä herkkyydellä. 

Mutta siis, älkää käsittäkö väärin - jokaisella alalla on ne omat haasteensa, eikä missään ammatissa voi olla koskaan täysin valmis. Aina voi ja kannattaa kehittää itseään sekä omaa osaamistaan. 

Mulla alkaa olla kohta koko vajaan kahden viikon sijaisuus paketissa, ja päivät on menneet ihan tosi kivasti. Ekana päivänä olin kyllä hieman jännät housuissa, kun kuulin pääseväni opettamaan musiikkia eräälle toiselle luokalle ilman mitään ohjeita. Mä olen musiikillisesti, no, lahjaton. Hyvin lyhyesti. Mulla on toki kaikki musiikkiin liittyvät opinnot suoritettuina ja pedagogista osaamista ja hyviä harjoituksia löytyy kyllä. Mutta se toteutus on sitten ihan eri juttu, ja koen musiikin mulle suurena haasteena. Uskallan kyllä laulaa, mutta soittotaito on melkoisen olematon. Mutta niin vain selvisin kyseisestä oppitunnista sekä ja "oman luokkani" musiikista tällä viikolla. Usein riittää, kun tekee vain parhaansa. 

Oon ihan rakastunut opehommiin, ja onhan nämä päivät olleet aivan erilaisia kuin vaikka harjoitteluissa. Kukaan ei ole ohjeistamassa mua tai pyydä tekemään mitään toisella tavalla, saat itse huomata mikä toimii ja mikä ei. Se on jotenkin vapauttavaa, ja samalla tosi opettavaistakin. Mun luokka on ollut aivan ihana, mutta haastetta riittää myös rutkasti. Oon viihtynyt todella hyvin ja koko kouluyhteisöön sopeutuminen on mennyt kivasti. Oon saanut apua aina pyytäessäni, ja vaikka aina sijaisuuden alussa sut heitetään tietyllä tapaa kylmään veteen, oon saanut koulun rutiineista ja ihan yleisesti oppisisällöistä hyvin kiinni. Aiemmin ajattelin kammoavani tuollaisia tilanteita ja tietämättömyyttä, mä kun kuulun niihin ihmisiin jotka mielellään suunnittelevat asiat mahdollisimman hyvin etukäteen. Mutta yllättävän hyvin tämä on sopinut mulle, ja oon ollut nämä kaksi viikkoa aivan innoissani! Ah. Toki positiivinen palaute muilta sekä ihanat pikkuyllätykset (mm. vaahteran lehdet) lapsilta ovat kannustaneet extrapaljon! 

Tänään kohtasin toisen oman haasteeni yläkoulun oppitunnin muodossa. Pidin seiskoille maantietoa, ja mullahan ei siihen tule mitään varsinaista pätevyyttä. Minusta tulee luokanopettaja ruotsin kielen pätevyydellä, eli ruotsin kieli menee yläkoulussakin. En ole koskaan yläkouluikäisiä opettanut missään harjoittelussakaan, joten uusia asioita silläkin saralla. Tunti oli melkoista hälinää ja kommelluksia täynnä, nimittäin en ollut päässyt käsiksi kaikkiin matskuihin enkä päässyt sijaisen tunnuksillani koneelle. No, näistäkin kokemuksista oppii, ja itse asiassa ehkä parhaiten oppiikin :D Joutuu tekemään päätöksiä tilanteen mukaan, ja keksimään vaihtoehtoisia toimintasuunnitelmia lennossa. Ihan kivasti se tunti kuitenkin lopulta meni. 

Mitäs muuta tänne sitten kuuluu? No, unirytmiä oon korjannut oikein urakalla. Siitä voisin itse asiassa tehdä ihan oman postauksensa, mikäli vain juttua tarpeeksi riittää.

Oon hurahtanut joulujuttuihin aivan täysillä, ja äskenkin syötiin avomieheni kanssa joulutorttuja glögimukien äärellä  Ostin viime viikolla meille suklaajoulukalenterit, sekä vetelin rasiallisen joulusuklaata napaani. Mies ei joulusuklaasta välitä, eli more to me ;) Hih. Joululahjojakin oon ostanut jo aikamoisen kasan, ja tosiaan ensimmäisen lahjan ostin tuolle paremmalle puoliskolleni jo toukokuussa. Ja kyllä, kyseessä on sentään oma ennätykseni joululahjojen ostamisen aloittamisessa.. Ai miten niin jouluhöperö?

Oon sijaisuudesta huolimatta ehtinyt tehdä paljon muutakin, ja oikeastaan unirytmin korjaamisen myötä jaksanut paljon paremmin arjessa. Viime viikolla ehdin käydä moikkaamassa rakasta Roosaa ja maailman ihaninta pientä miestä!! ♥ Voi apua sitä ihanaa vauvan tuoksua, niitä pieniä sormia ja varpaita.. Toinenkin ystäväni saa vauvan ensi vuoden puolella, en malta odottaa!! On perheenlisäys vain niin valtavan ihana ja kaunis asia, ja oon rakkaiden ystävieni puolesta sanoinkuvaamattoman onnellinen.

Lisäksi ehdin viime viikolla nähdä pitkästä aikaa Emmaa, ja meillä menikin hyvä tovi kuulumisia vaihtaessa teekupposten äärellä. Ystävät ovat kultaa, ja oon viime aikoina tajunnut entistä vahvemmin kuinka ihana tukiverkko ja upeita ihmisiä mun ympäriltä löytyykään. Perjantaina nappasin miehen kainaloon ja lähdettiin mun kavereiden ja heidän seuralaistensa kanssa katsomaan mm. Antti Tuiskua, joka veti aivan huikean shown! Perheen kanssa muisteltiinkin viikonloppuna, kuinka Antti Tuisku oli jossain vaiheessa ehdoton no no, ja siskon kanssa valitettiin kun Antti oli laivalla joskus esiintymässä :D Ja nyt Antti on taas yksi ehdottomista lemppareista, jonka tahtiin moni muukin tanssii mielellään. Jotenkin niin hassua. 

Lauantaina mä lähdin ihanien blogityttöjen luo Kuopioon viettämään rentoa päivää yhdessä. Treffattiin siis Millan, Katan, Viivin ja Marian kanssa ilmajoogan, asukuvailun ja rennon hengailun merkeissä, ja päivä olikin tosi kiva noiden tyttöjen kanssa. Oon niin onnellinen, että oon saanut blogin kautta elämääni ihania ja samanhenkisiä tyyppejä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja tehdä asioita joista nauttii erityisen paljon 

Ennen lähtöä mä vielä koukkasin Ikean kautta hakemassa meille kotiin hieman juttuja. Ikeasta ajoinkin sitten suoraan Kuhmoon yhden yön ajaksi hakemaan hieman voimia. Viime viikko oli kaikessa ihanuudessaan myös henkisesti valtavan rankka, meidän taloudessa tuon paremman puoliskon taistelu nikotiiniriippuvuutta vastaan on välillä kiristänyt välejä ihan tosi paljon, ja saanut mutkin pahoittamaan mieleni tai itkemään holtittomasti makkarin lattialla. Mun nikotiinivastaisuus on ollut kyllä huipussaan, ja lohduttaudun sillä että koko ajan tämä tilanne helpottaa. Oon saanut purkaa noita asioita ystävilleni ja perheelleni, ja toki ollaan poikaystävän kanssa puhuttu nuo tilanteet läpi ja muistettu rakastaa. Olla lähellä. Mutta ei tosiaan ole aina helppoa, ja minäkin herkän mieleni kanssa otan jotkin asiat itseeni liiankin helposti. Toki kyllä toinenkin on ollut ihan selkeästi todella kireänä, eikä aina ollenkaan oma ihana itsensä. Mutta se on elämää, näissä jutuissa tuetaan ja eletään yhdessä, ja vietetään myös ihania hetkiä kynttilän valossa viinilasilliset kädessä. 

housut Zara
neule BikBok
korvikset H&M

Psst! Kuvituksena vuoden takaisia, ennen julkaisemattomia asukuvia ;)

Tää viikko sitä vastoin on ollut aivan ihana, jotenkin jopa ihan taianomainen. Oon nukahtanut joka ilta turvalliseen kainaloon, ja oon tosiaan nukahtanut ihan sekunnissa. Toinen on aina naureskellut, kuinka voinkin simahtaa noin nopeasti. Yleensä saatan valvoa ja heräillä yön aikana, ja painajaiset on olleet säännöllisen epäsäännöllisesti läsnä mun elämässä. Jo viime viikolla parin vaikean illan jälkeen näin kamalaa painajaista vanhoilla tutuilla, ja samalla niin inhottavilla teemoilla. Nyt oon sen sijaan nähnyt kivoja unia, nukkunut yöni heräilemättä ja herännyt aamulla hymy huulilla pusuja vaihtaen. 

Kyllä se vaan niin on, että arkiset asiat tekee mut kaikkein onnellisimmaksi. Ne hauskat kauppareissut, kun muut katsoo teidän naureskelua kummaksuen. Ne illat, kun saa toisen sylissä katsoa leffaa. Yhteiset lenkit syksyn sateessa meidän koko pienen perheen voimin. Rakkaan rasavillin karvakuonon aamuiset pusut. Ne illat, kun ehditään kunnolla laittaa ruokaa yhdessä. Ystävän halaus tai teehetki kiireen keskellä. Oppilaan hymy ja heippojen sanominen koulupäivän jälkeen. Elämä on kaikessa arkisuudessaan ja tavallisuudessaan niin valtavan kaunista ja arvokasta. Muistakaa nauttia siitä.

2. lokakuuta 2017

KULUNEEN VIIKON KUULUMISET

Nyt olisi luvassa ihan vain kuulumis- ja höpinäpostausta menneestä viikosta, jotta päästään aloittamaan uusi viikko "puhtaalta pöydältä" ja höpöttelemään tuoreemmista jutuista toivottavasti hieman reaaliaikaisemmin :) Viikko on mennyt hujauksessa, ja ollut huomattavasti edeltäjiään parempi.

No, edelliseen viikkoon tämä taitaa vielä kuulua, mutta viikko sitten sunnuntaina mielen päällä oli huoli vanhemmillani asustavasta karvakorvasta, Nemosta. Nemo on suhteellisen kookas sekarotuinen koira, isän metsästyskaveri. Ja metsällä he olivat sunnuntaina aamulla olleetkin, kun säikähdin herätessäni siskoni itkuun. Joku/jokin oli raapaissut Nemoa metsässä, ja haavat vuosivat verta. Eläinlääkäriin pääsy oli pieni mahdottomuus, sillä äiti soitti eläinlääkäriin heti puolen päivän jälkeen, ja lopulta heidät kutsuttiin Kuhmosta Kajaaniin asti eläinlääkäriin illalla klo 18-19 välillä. Ja siitä vielä meni odottaessa aikaa, ennen kuin Nemo pääsi tikattavaksi. Jäljistä eläinlääkäri teki päätelmän, että todennäköisesti ilves on ehtinyt raapaista koiraa. Aivan kamalaa, kun omia rakkaita lemmikkejä ei enää uskalla päästää mielipuuhaansa metsälle! Olin vain kiitollinen ja onnellinen, että Nemo säästyi suhteellisen vähällä, ja haavat ovat viikossa parantuneet hienosti. Sekä siitä, että isällä ei ollut mukana meidän paljon pikkuruisempi kaveri Nasu, joka ei ehkä olisi siltä matkalta palannut. Nellin kuolemasta oli tuolloin hyvin tarkalleen vuosi, ja päivä nosti pintaan monenlaisia muistoja.

Maanantai sen sijaan sisälsi yllätyksiä ja hymyjä, perhosten kipristelyä mahan pohjassa. Meillä tuli poikaystäväni kanssa ns. virallista seurustelua puoli vuotta täyteen (vaikka toki pidempään ollaan hyvin tiiviisti hengailtu), ja tuo ihana oli päättänyt yllättää mut oikein kunnolla. Pyysi pakkaamaan tavarat valmiiksi, että hänen töistä päästyään lähdetään jonnekin. Kuulin vasta hieman ennen lähtöä, että suuntana on Koli sekä ihana Relax Spa! Mitään tuollaista en todellakaan osannut odottaa, vaikka tiesinkin että hän on jotain suunnitellut. Tyyppi oli kuitenkin varannut meille (siis myös Lumille ) hotelliyön, kylpyläliput sekä tilannut huoneeseen skumpat valmiiksi. Niinpä me vietettiin ilta toisiamme kylpylässä halaillen ja viiniä nauttien, jonka jälkeen mut vietiin aivan taivaalliselle kolmen ruokalajin illalliselle. En osaa sanoin kuvailla tuon päivän taikaa, sitä kuplivaa ilon ja onnen tunnetta. Yllätys meni todellakin perille, ja tuli meille molemmille arjen ja hetkittäisen stressin keskelle hyvin tarpeeseen. 

Mua on jotenkin suuresti naurattanut, kun oon huomannut natseilevani jostain avoimista kaapin ovista tai astioista, jotka ei vaan löydä tiskikoneeseen. Mä oonkin todennut useampaan otteeseen että musta on tullut kunnon siivoaja, mutta kerran tyyppi laittoi mulle oikein kunnolla jauhot suuhun. Olin tuolloin hyvin tyypilliseen tapaan todennut etten ehdi tehdä muuta kuin kävellä perässä ja siivota, kun toinen jättää kaiken ympäri kämppää lojumaan. Sieltä tulikin nopeasti vastaus: "Paitsi sinut. Sinut minä kuljetan aina mukana. Koko elämän." Awws! 

Mutta ei, en mä siis oikeasti mikään kovinkaan valittava akka koe olevani. Yleensä sanon noista asioista puolivitsillä, ja hymyillen vien joka aamu oven päälle illalla jätetyn pyyhkeen kylppärin naulakkoon. Siitä on tullut sellainen hassu pieni rutiini, joka hieman huvittaa molempia. Esko jättää pyyhkeen johonkin, minä vien sen. Toki väsyneenä saattaa ärähtää jostain aivan turhasta (kuten poikaystävä perjantaina kun en ollut edeltä Kuhmoon töihin lähtiessäni vienyt biojätettä, oh my :DDD), mutta oon valtavan onnellinen, että mulla on rinnallani tuo tyyppi, joka jättää niitä pyyhkeitä minne sattuu ja jonka jäljessä kaappien ovetkaan eivät aina muista sulkeutua. 


Mä puolestani annoin Eskolle puolivuotispäivän kunniaksi mm. korvatulppia, hän kun on useasti valittanut mun korkealle ja kimeäksi kohoavaa ääntäni. Sukuvika, sanon mä. Voi miten tuo "lahja" sai toisen ilahtumaan :'D Oltiin yksi ilta rupeamassa nukkumaan, ja jankkasin siinä aikani kuluksi jotain turhaa samalla, kun katsottiin Jälkiä jättämättä. Poikaystävä totesi että unohti jotain keittiöön, ja palattuaan huomasin hänen laittaneen korvatulpat korviinsa ja toteavan hymyillen että "no niin muru, jatka vaan" :D Aivan totaalinen repeäminen. 

Viikko oli myös muuten tosi ihana, sillä ehdin nähdä paljon myös ystäviäni. Oon kaivannut heitä varsinkin viettäessäni kesän Kuhmossa, ja toki parisuhde ja muuttohommat on myös osaltaan vieneet mun aikaa ja energiaa (positiivisesti, toki). Keskiviikkona näin ensin asukuvailun ja kahvittelun merkeissä Millaa ja Saaraa, ja meillä oli hurjan hauskaa! ♥ On ihanaa, kun on tuollaisia bloggaavia ystäviä, joiden kanssa höpötellä niin blogimaailman ilmiöistä kuin maailman menosta ja omista kuulumisista. Blogitreffien jälkeen koukkasin opiskelukavereitani (okei, kuulostaa laimealta.. Joensuun perhe on parempi ) kyytiin, ja lähdettiin meille. Iltaan kuului ihan vaan rentoa höpöttelyä ja hengailua, kuulumisten vaihtoa ja herkuttelua. Mikä ihana ilta, näitä on kaivattu! En oo täällä blogin puolellakaan ennättänyt kertoa, että tosiaan varattiin ystävieni kanssa 10 päivän valmistujaismatka Espanjaan toukokuun loppuun! Siis kuinka siistiä voi olla, että viimein päästään tuon niin rakkaan ja kahelin 10 tyypin jengin kanssa ulkomaille, ja vieläpä valmistumisen kunniaksi?!?! Tästä on niin haaveiltu, ja viimein se toteutuu. Ootan niin innolla, sekä kanssamatkustajien puolesta kauhulla ;) Ollaan kyllä semmonen porukka, että varmasti saisi oman tosi-tv-ohjelman tuosta reissusta kasaan..

trenssi ja farkut BikBok
mekko Adidas / Junkyard
lenkkarit Nike

Ja loppuun vielä sananen tämän postauksen kuvituksena olleista kuvista, jotka on napsaistu viime maanantaina Kolille lähtiessämme. Ovat siis suhteellisen tuoreita, ja niissä näkyy samalla pieni hiuksiini kohdistunut muutos. Sen on huomannut kahden viikon aikana oma-aloitteisesti tasan 3 ihmistä, ja kaikki eivät siitä kerrottuanikaan ole huomanneet eroa entiseen. Mähän oon värjännyt hiuksia, ja tarkemmin sanottuna tyven tummaksi! Mulla ei oo koskaan tyvikasvuna puskevaa omaa väriä lukuunottamatta ollut tummaa tyveä, enkä omaa luonnollista hiusväriänikään kovin tummaksi miellä - vaikka se yllättävän tummana kasvaakin takaisin. Ajattelin, että värjätään se liukuen asteen omaa tyveäni tummemmaksi, niin hiusten kasvaessa ei synny niin tökeröä rajaa oman ja värjätyn hiuksen välille.

Yllättävän paljon oon tästä tykännyt! Lisäksi vaalennettiin mahdollisimman hellävaraisilla aineilla ihan vain hieman pituuksia, jotta saatiin keltaisuus pois. Unelma olisi aivan valkoinen tukka, mutta silloin tippuisi varmaan viimeisetkin haituvat päästä.

Kuvissa näkyy myös mun uusi Addun mekko, jossa oon kirjaimellisesti asunut viime viikot. Pidän sitä kotona, töihin mennessä, kaupungilla.. Oikeastaan aivan joka paikassa. Usein se yhdistyy treenitrikoisiin, mutta siitä saa luotua helposti skarpimmankin asukokonaisuuden vaikkapa juuri yhdistämällä trenssiin ja farkkuihin. Tässä asussa liikutaan kyllä vielä vahvasti kesän väreissä.

Millä fiiliksillä sä suuntaat lokakuuhun? Entä mitä tykkäät asusta?

29. syyskuuta 2017

BIKBOK NEVER DENIM DRESS

mekko BikBok Never Denim
nyörisandaalit Nelly
vyö H&M
kello Daniel Wellington

Tuntuu jotenkin väärältä julkaista vielä kesäkuvia, mutta vielä enemmän väärältä tuntuisi jättää kivat kuvat julkaisematta. Eihän näissä tamineissa enää ulkona pärjää - ei, vaikka takin heittäisi niskaan. Pari syksyisempää asuakin on jo kuvattu, mutta antaa niiden odottaa vielä hetken aikaansa. Mun mielenrauha pysyy parempana, kun saan nämä kesäisemmät kuvat alta pois ;) Voi reaaliaikainen bloggaus, ikuinen saavuttamaton haaveeni.

No okei, sen verran täytyy myöntää, että seuraavaan postaukseen ajattelin tämän viikon kuulumisten lisäksi laittaa kuvia tällä viikolla kuvatusta asusta. Sitä en miellä varsinaiseksi "syksyasuksi", vaikka se olikin näille keleille oikein sopiva. Värimaailma oli kuitenkin siinäkin asussa pitkälti valko-vaaleanpunainen, ja syksyasut koostuu mun mielessä pitkälti tummemmista ja/tai murretuista sävyistä.

Ostin kesällä tuon ihanan Bikbokin Never Denim -malliston hörselömekon Göteborgista reippaalla alennuksella varustettuna, ja jostain mielenhäiriöstä johtuen pohdin sitä pitkään, ja luulin vielä Suomessakin tehneeni turhan heräteostoksen. Mutta tuohan on maailman ihanin! Ei varmaan mekko voisi enempää minun näköiseni olla. Malli on kivan rento, ei purista eikä kiristä mistään. Vyöllä kokonaisuudesta saa hieman skarpimman, ja vyötäröä korostettua. Todellinen unelmieni kesämekko.

Tulevina päivinä ja viikkoina blogissa on luvassa mm. tämän viikon kuulumisia, meidän pikkuisen bolo-neidin kuulumisia, viimeisiä Maltan kuvia, kesäisiä ja hieman syksyisempiäkin asuja sekä varmasti myöhemmällä syksyllä myös sisustusjuttuja meidän uudesta kodista! Kannattaa siis pysyä kuulolla, mikäli tulevat aiheet kiinnostavat :-) 

Iloa loppuviikkoon, toverit! 

27. syyskuuta 2017

TUNNELMALLISTA MAJOITUSTA VALLETTASSA | PALAZZO PRINCE D'ORANGE

Kuten aiemmin lupasin, tässä hieman lisää meidän toukokuisen Maltan reissun varsin kiehtovasta majoituksesta Vallettan sydämessä. Aiempia hotellin kattoterassilla auringonlaskussa otettuja kuvia pääset katsomaan  täältä

Kolmen yön pituisen majoittumisemme ajan meistä piti huolta  Palazzo Prince d'Orangen väki. Kyseessä on siis sviittihotelli Vallettan ytimessä, vain muutaman korttelin päässä keskuskaduista ja bussiasemalta. Käytännössähän me käveltiin hotellin ovista tunnelmallista pikkukujaa alaspäin muutamat portaat, ja seuraavasta kadunkulmasta ylös yhden korttelinvälin verran - ja niin me oltiinkin jo ihanien ravintoloiden, musiikin ja putiikkien parissa!

Yksi parhaista asioista tuossa muutenkin jo niin upeassa hotellissa oli ehdottomasti kattoterassi, jonne oli kaikilla hotellivierailla vapaa pääsy. Ja siitähän me otettiin kaikki ilo irti ;) Nautittiin siellä aamupalaa, otettiin aurinkoa, nautiskeltiin viiniä auringon laskiessa.. Ja noi maisemat ei voisi vaan yksinkertaisesti upeammat olla. Oli jotenkin äärimmäisen tunnelmallista ja jopa epätodellinen fiilis, kun näki auringon laskevan tuon kauniin kaupungin ylle. Jotain hyvin kliseisen ikimuistoista. 

Entäs sitten meidän hotellihuone? No, kyseessä ei ollut varsinaisesti huone, vaan kokonainen kolmen kerroksen huoneisto. Keskikerroksessa sijaitsi meidän makkari, yläkerrassa oleskelutila kauniine kadulle avautuvine ikkunoineen sekä alakerrassa keittiö ja kylppäri. Hotellista löytyy yhteensä viisi uniikkia huoneistoa. Koko hotelli oli kauniin antiikkisesti sisustettu, ja luolamaisessa huoneistossa oli sitä todellista vanhan ajan tunnelmaa. Vanhoissa kivitaloissa on vain sitä jotain! 

Ylemmässä kuvassa meidän keskikerroksessa sijainnut makkari, alemmassa oleskelutila.

Kahdessa alla olevassa kuvassa näette paloja hotellin aulasta. Itse ihastuin erityisesti noihin ylemmässä kuvassa pilkistäviin portaisiin, niin kauniit kaidetta myöten!

Kaikkiaan majoituksesta jäi todella positiivinen kuva - meidät otettiin sydämellisesti vastaan, ja saatiin neuvoja ja apua milloin mihinkin kysymykseemme. Aamupalaa ei varsinaisesti ollut tarjolla (keittiön kaapista sai toki ottaa mitä halusi), mutta ei sitä osattu kaivatakaan. Useimmiten lähdettiin etsimään joku kiva aamiaispaikka, ja samalla nauttimaan ihanista pikkukujista.

 St. Juliansin majoitukseemme verrattuna hotelli oli hyvin erilainen, enkä lähtisi näitä kahta muutenkaan vertaamaan. Aivan upeita, valtavan kauniita ja keskenään hyvin erilaista tunnelmaa henkiviä huoneistoja, joissa molemmissa oli sitä jotain. Riippuu aivan, mitä lomaltaan haluaa. Meillä oli lomallamme juuri sopivassa suhteessa kaupungin vilskettä ja vilinää St. Juliansissa, sekä rauhallisempaa menoa ja tunnelmaa Vallettassa. Täydellinen kombo mun makuuni. 

Kelpaa muistella tuota ihanaa viikkoa lämmössä näin syksyn tullen, viltin alla matkustelusta haaveillen.

postaus toteutettu yhteistyössä Palazzo Prince d'Orangen kanssa, majoitus saatu blogin kautta

18. syyskuuta 2017

"BAD DAYS HELP YOU TO APPRECIATE THE GOOD ONES" - BLOGGAAJAN TÄYDELLINEN ELÄMÄ


"Tsiisus, mitä imelää lässytystä", kommentoi anonyymi blogiini pari postausta takaperin.

Joo joo, onhan bloggaajien autuaallisen ihanat ja täydelliset elämät sitä imelää lässytystä pullollaan, eikä heille tapahdu koskaan mitään pahaa. Elämä on ruusuilla tanssimista, luksustuotteita ja hymyjä aamusta iltaan. Pelkkää onnea, jota halutaan hieroa muiden naamaan joka tuutista. Se on se absoluuttinen totuus, kyllähän bloggaaja toki kertoisi heti jos jotain ikävää tapahtuisikin! Heillähän on velvollisuus tehdä niin, right?

No, eipä vaan ole. Mua jotenkin hämmentää tämä kommentti vieläkin, ja varsinkin sen jatko "toivottavasti onni kantaa". No, toivottavasti oma asenteesi elämässä kantaa myös pitkälle.

Elämään mahtuu niiiiiin paljon muutakin kuin nuo onnen ja rakkauden täyteiset hetket, materialismihulluus ja täydellisyyden tavoittelu. Jokaisen, siis JOKAISEN, elämässä on ne omat ylä- ja alamäkensä, ja mä olen sitä mieltä ettei kenenkään tulisi toisten elämää tai vastoinkäymisiä arvostella. Sinä et millään voi tietää toisesta kaikkea, et somen tai blogin tai minkään perusteella. Et voi olettaa tuntevasi bloggaajaa läpikotaisin, ja leimata häntä bloginsa perusteella. 

Vaikka mun postaukset on varmasti olleet sitä imelää lässytystä, niin kyllä kuulkaas tännekin päähän paljon muutakin kuuluu. On päiviä, jolloin oon hymyä aamusta iltaan. On päiviä, jolloin jokin saa hetkeksi pahalle mielelle. Ja on päiviä, jolloin jokainen asia itkettää ja tuntuu pahalta.

Mä oon ihan auttamaton herkkis, enkä varmasti muuksi muutu koskaan. Oon jopa miettinyt että mun pitäisi jollain tapaa karaistua, etten kokisi kaikkea niin perhanan voimakkaasti. Mutta minkä sitä itselleen mahtaa, ja tarvitseeko mahtaakaan? Ehkä mun täytyy kääntää tämä herkkyyteni voimavaraksi, ja opetella elämään sen kanssa entistäkin paremmin. Kohdella erityisherkkyyttä kuin rakasta ystävää, ei kuten vikaa tai taakkaa. Vaikka kyllä se välillä taakalta tuntuu, kun kaiken kokee niin voimakkaasti - hyvässä ja pahassa. 

Sitä välillä uupuu kaiken sen taakan ja tunteiden myllerryksen ja ympäriltä satavan informaation vuoksi. Informaation, jota vielä alituiseen tulkitsee valtavan tarkasti.

Nyt mä ajattelin kertoa teille hieman mun viime viikosta, joka oli kerrassaan kamala. Vähän vastapainoa sille imelälle lässytykselle, jotta säilyy mielenkiinto yllä eikä herätetä turhaa kateutta täydellisestä elämästä.

 Viime viikkoon sisältyi huolta läheisestä, traumaattisia muistoja yläkouluajoilta, jo pois nukkuneen rakkaan muistelua, riitoja perheen sekä poikaystävän kanssa.. Itkua, turhautumista, surua, pelkoa, huolta. Tää kaikki voi kuulostaa pieneltä, ja tietysti se monien muiden ongelmiin verrattuna voi ollakin. Mutta kukapa olisi oikeutettu laittamaan ihmisiä ja heidän vaikeuksiaan järjestykseen, ja kertomaan mitä toisella on oikeus tuntea. Tuo viikko oli mulle henkisesti valtavan raskas, ja olen vain onnellinen että se on takanapäin.

Tosiaan, keskiviikkona tuli 10 vuotta rakkaan ukkini kuolemasta. Olin silloin 7. luokalla, hyvin herkässä iässä ja muutosten tuulissa. Olin siirtynyt pienestä kyläkoulusta yläkouluun keskustaan, muutos oli suuri. Sen sinisilmäisen ja naiivin pikkutytön maailmassa kaikki olivat hyviä tyyppejä, ja jokaiseen uuteen tuttavuuteen tutustuttiin innolla. Mua surettaa tuon pienen tytön muistelu, sillä tasan 10 vuotta sitten sillä alkoi elämänsä vaikeimmat ja yksinäisimmät vuodet. Rakkaan läheisen kuoleman aiheuttama vuosiksi padottu ja käsittelemätön suru, kiusaaminen, yksinäisyys, masennus. Kun ukin kuolemasta tuli 10 vuotta, mietin näitä juttuja paljon. Mietin sitä ihmistä joka olin silloin, mietin sitä ihmistä joka olen nyt. Niitä päiviä, kun en uskaltanut kävellä koulun ruokalan toiseen päähän hakemaan kasvisruokaa ja tyydyin syömään leipää. Niitä päiviä, kun istuin koulun käytävällä kuulokkeet korvilla, toivoen vain että pääsen pois. Kaikesta. 

Oon myös miettinyt paljon, kuinka syvät arvet juuri nuo yläkouluvuodet on muhun jättäneet. Mun lapsuus on ollut maailman turvallisin ja rakkaudentäyteisin, ja luulen että monet mun turvattomuuden kokemukset ja muut vielä tänäkin päivänä terapiassa käsittelemäni asiat on peräisin noilta ajoilta. Mä oon aina ollut valtavan herkkä, ja tuollaiset kokemukset on jättäneet muhun syvät arvet. 

Lisäksi mulla oli viime viikolla siskoni kanssa todella paha riita, joka veti mielen apeaksi pitkäksi aikaa. Sisarusten väliset riidat on vain elämää, ja ainahan ne sovitaan ja jatketaan parhaina kavereina. Mutta olin jotenkin todella herkillä, ja sanat upposi syvälle. Poikaystävä on myös taistellut ahkerasti nikotiiniriippuvuuttaan vastaan, ja todella hienosti selviytynyt - en voisi ylpeämpi olla. Nikotiinista vierottautuminen on kuitenkin aiheuttanut kitkaa myös meidän välille, eikä meidänkään yhteiselo ole aina mitään ruusuilla tanssimista. Ei meillä mitään hätää ole, mutta kyllä jotkut päivät ovat olleet kaiken takia melkoisen vaikeita. 

Keskiviikkona olin siis valtavan huolissani lääkäriin menevästä läheisestäni, muistelin ukkini kuolemaa ja yläasteaikoja sekä riitelin siskoni kanssa. Torstaina aamulla saatiin vielä poikaystäväni kanssa joku mitätön pikkukina aikaan, ja olin todella surkeana. Koin saaneeni osakseni paljon sanoja, joita en ansainnut. Kaikki jotenkin romahti siinä vaiheessa, kun töissä ilkeähkö asiakas sai minut itkemään. Oon kasvattanut nahkaani ja siedän nykyään paljon enemmän, mutta tuolloin kasailin itseäni pitkään. Kaikki romahti kerralla niskaan, ja tilanne jossa toimin täysin annettujen ohjeiden mukaan, kirvoitti ilkeitä sanoja. Koskaan ei oo käynyt vastaavaa, eikä tuo kokemus lämmitä mieltä vieläkään. Itsetunto oli kaiken tuon jälkeen hyvin nollissa, ja pieninä hetkinä muistin sen epävarman yläkoululaisen fiilikset, kun koko maailma pelotti ja tuntui olevan sua vastaan. 

Elämä vaan on välillä kaikessa ihanuudessaan todella takapuolesta. Ihan oikeasti. On niitä päiviä kun kaikki romahtaa, eikä jaksa mitään, ei vain kestä enempää. Onneksi noita päiviä on harvoin. 

Nyt kaikki on onneksi hyvin. Läheiseni sai lääkäristä suhteellisen hyviä uutisia, turhat riidat on selvitetty ja oon noiden päivien jälkeen saanut normaalin itseluottamukseni takaisin. Hymyilen ja nauran, vaikka se noina päivinä olikin lähes mahdotonta. Joskus vain pitää käydä pohjalla muistaakseen arvostaa niitä hyviä päiviä. Uskon myös, että jokainen vastoinkäyminen opettaa meille aina jotain arvokasta elämästä tai omasta toiminnastamme. Tässä postauksessa on paljon asioita, joita mun on aina ollut hyvin vaikea kertoa edes kaikkein lähimmille tyypeille. Kirjoittaminen on terapeuttista.

Tekstini oli sekava, pitkä ja vapaata ajatuksenvirtaa. Tuo anonyymin laittama kommentti on välillä pyörinyt mielessä, ja nyt spontaanisti yhdistin sen viime viikkooni liittyvään postaukseen. Jos jotain haluan tällä tekstillä sanoa, niin älkää KOSKAAN arvostelko toisten elämää, sen kohokohtia tai vastoinkäymisiä. Koska hyvin harvoin todella voit tietää, mitä toisen elämässä tapahtuu. JOKAISELLA on omat taistelunsa taisteltavana, oli kyse sitten opiskeluista tai sairaudesta, sydänsuruista tai työhuolista.

Valoa uuteen viikkoon 

30. elokuuta 2017

AT THE ROOFTOP

Koska Suomen kesä on ollut katastrofaalisen surkea ja kerrassaan sanoinkuvaamaton, palataan hetkeksi näihin Maltan tunnelmiin toukokuulta. Mulla on tuolta reissulta vielä muitakin kuvia julkaisematta, yritetäänpä laittaa nekin pian näytille! Mun vanhemmat on aina sanoneet, että Suomen kesä on niin kaunis ettei silloin kannata koskaan lähteä etelän lämpöön. Noh, tän kesän jälkeen ei kenenkään tarvii sellaista mulle sanoa.. En tainnut kertaakaan ottaa kunnolla aurinkoa, uida tai viettää päivää rannalla. Ihan käsittämättömän surkea kesä, ja uskallan väittää että kesä tuntuu menneen kokonaan ohi pitkälti noiden säiden takia. Lohduttaudun sillä, ettei ensi kesä voi mitenkään tämän huonommaksi mennä. Eihän?

Maltalla tosiaan vietettiin ensimmäiset neljä yötä St. Juliansin Jules Suites sviittihotellissa, josta siirryttiin Vallettan sydämeen kulttuurin ja kauniin arkkitehtuurin pariin. St. Julians on tunnetusti ranta- ja biletyskohde, joten pääkaupunki Valletta tasapainotti lomaa mukavasti rauhallisuudellaan. 

Vallettassa majoituttiin kauniissa Palazzo Prince d'Orangessa. Tuo huoneistohotelli oli aivan U P E A ! Yritän ehtiä laittaa sieltä vielä kuvia sisältäpäin, oli nimittäin huikean kaunis paikka. Meidän huoneisto oli kolmikerroksinen, luolamainen asunto. Kaikki yksityiskohdat oli mietitty viimeistä piirtoa myöten, ja hotellissa vallitsi kunnon vanhan ajan tunnelma. Ihan mieletön elämys tuo majoitus kokonaisuudessaan. Ja tiiättekö mitä? Nämä kuvat on otettu meidän hotlan kattoterassilla!! Me Emilian kans ehdittiin ottaa siellä aurinkoa sekä nautiskella upeasta kaupungin ylle laskevasta auringosta viinilasilliset kädessä. Ja mikä parasta, hotelli sijaitsi aivan kivenheiton päästä Vallettan keskustasta - pari korttelia, ja olit keskellä vilinää. 

Rakastuin Vallettaan sydänjuuriani myöten ♥ Palataan! 

postaus toteutettu yhteistyössä Palazzo Prince d'Orangen kanssa

Blog Design by Get Polished