23. helmikuuta 2017

SUNLIGHT

Hei murut  

Tiiättekö mitä? Mitä pidempään on kirjoittamatta, sitä korkeammaksi kynnys blogin avaamiseen muuttuu. Mutta nyt mä hajotan kynnykset ja muut esteet, ja palaan höpisemään hieman kuulumisia. Oon parin viikon aikana pohtinut valtavasti tätä mun ensimmäistä kertaa neljään (!!) vuoteen tapahtunutta bloggausinnon lopahtamista, ja pari pääsyytä oonkin asialle löytänyt. Ensinnäkin uusi tietokone on hankintalistalla ihan ensimmäisenä, tämä nykyinen rotisko on mennyt niin hitaaksi ettei meinaa hermot kestää. Varsinkin kuvanmuokkaus on tuskaa, sillä eihän tämä jaksa Photaria pyörittää juuri ollenkaan. Eikä mulla yksinkertaisesti ole aikaa laitettavaksi montaa tuntia kuvien kanssa taisteluun, kun jo pelkkään tallentamiseen kuluu aikaa aivan tuhottoman paljon.

Muuten tänne kuuluu hyvinkin tavallista; stressiä, kiirettä ja väsymystä. Tällä viikolla alkoi kaiken hyvän lisäksi harjoittelu norssilla, ja tiistainakin mun olisi pitänyt olla parhaillaan kolmessa paikassa samaan aikaan. Mulla on siis menossa kaksi sivuainetta, pääaineopinnot, harjoittelu, työt Joensuussa ja Kuhmossa. Phuuuuh, alkaa ihan hieman uuvuttaa. Onneksi sain sumplittua mun vastuuopetusviikot huhtikuun lopulle, joten ihan kaikkea ei tarvitse nyt väkisin pakertaa. Tosin ei mulla olisikaan ollut mitään jakoja olla reilua viikkoa putkeen opettamassa norssilla nyt, kalenteri on aivan täynnä jo muutenkin. Toki harjoittelu teettää hommia jo nyt, kun on kaikenlaista suunnittelua ja oppituntien seurantaa. Mutta hiljalleen edetään tässäkin, jospa mä jotenkin selviän keväästä (vaikka ei kovin vahvasti siltä aina tunnu..). 

Viime viikon ja viikonlopun mä olin kipeänä, ja sekin verotti voimia kovasti. En jaksanut tehdä juuri mitään, ja olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Urhoollisesti mä raahasin itseni perjantaina opeopiskelijoiden vuosittaiseen kohokohtaan, Talvipäiville, jotka järjestettiin tänä vuonna Savonlinnassa. Vietin siis hurjan hauskan viikonlopun mun rakkaimpien kanssa juhlien, nauraen ja hauskaa pitäen. Vaikka unta ei liikaa viikonlopun aikana tullutkaan, en vaihtaisi hetkeäkään pois! Sai viettää kunnolla laatuaikaa rakkaiden ystävien kanssa, puhua ihan kaikesta ja pitää hauskaa ihan täysillä. Niin parasta. Voi kun tuollaista aikaa saisi järjestettyä useamminkin, mutta valitettavan usein aikataulut menevät ihan ristiin.

hame H&M

pörrötakki Gina Tricot

toppi BikBok

nilkkurit Seppälä

Mitäs muuta tähän reiluun blogittomaan viikkoon on mahtunut? No, ystävänpäivä meni hujauksessa sitsaillessa talvipäiväfiiliksissä. Lisäksi sain pitkästä aikaa kukkia Oon ehtinyt tehdä hieman kotihommia, siivoilla ja sen sellaista. Näin kevään tullen olisi taas valtava inspis sisustamista kohtaan, jotain pientä vaihtelua kaipaan nyt kovasti kotiinkin. Huomenna mä suuntaan taas hetkeksi Kuhmoon, luvassa olisi nimittäin työviikonloppu. 

Ja hei, asu on hetken takaa eräältä upean aurinkoiselta päivältä, jolloin mä olin aivan totaalisen kevätfiiliksissä! Oon jo lopenkyllästynyt lumeen, auton puhdistamiseen ja ikkunoiden raaputteluun, kylmään ja pakkaseen. Oi kevät, tule pian En malta odottaa niitä ihanasti lämmittäviä auringonsäteitä, kivoja uusia aurinkolaseja, paljaita nilkkoja (jotka kyllä tänään jo testasin ja palellutin), kevyempiä vaatekerroksia ja keveämpiä askelia. Ballerinoja ja ihania korkkareita. Hymyjä ja kevään ekoja jätskejä. Oioioi. 

Palataan taas Ihanaa viikonloppua rakkaat!

11. helmikuuta 2017

PIKAMOIKAT

Hi there  

Mitä teille kuuluu? Mulla on nyt tän vuoden puolella ollut aika "pitkiä" taukoja bloggaamisessa, tai ainakin mun normaaliin postaustahtiin nähden pitkiä blogittomia kausia. Oon pohtinut paljon, että mistä tää johtuu. Kyllähän mulla materiaalia olisi jemmassa vaikka kuinka. Ehkä tämä uusi blogialusta vielä hieman opetteluttaa (onko toi ees sana..), oon ollut rehellisesti sanottuna valtavan kiireinen ja elämän mukanaan tuomat tuulet on olleet vähintäänkin arvaamattomia. Blogi ei ole valitettavasti ollut ykkösprioriteettina viime aikoina, vaikka päivittäin kaipaankin entistä otettani bloggaamiseen. 

Haluaisin luvata yrittäväni enemmän blogin suhteen, yrittäväni palauttaa postaustahdin ennalleen. Mutta en lupaa, sillä aion kuunnella itseäni ja kirjoittaa vain silloin, kun mun omat voimavarat sen sallivat. Silloin, kun oikeasti siltä tuntuu ja bloggaaminen ei ole pakkopullaa. Sitä tämä ei tosin ole neljään vuoteen ollut, joten senkin suhteen fiilikset ovat hieman hämmentäviä. Oikeastaan enemmänkin haluaisin luvata blogin postaustahdin entiselleen palauttamisen itselleni, en niinkään teille. Mutta we'll see!


hame ja paita H&M

laukku River Island

saappaat Zara

kello Daniel Wellington

Postauksen kuvituksena toimivat suhteellisen reaaliaikaiset asukuvat, napsittiin nämä nimittäin keskiviikkona maman ja Kaisun ollessa Joensuussa. Hieman kesäistä noille keleille, mutta autolla liikkuessa tarkenin vallan mainiosti. Päivä oli valtavan hulvaton, ja suututettiin äitin kanssa mm. kahvilan työntekijä ja parkkipirkko. Kohtaaminen parkkipirkon kanssa oli kyllä vähintäänkin ratkiriemukas :'D 

Asusta vielä sen verran, että rakastan valkoisen ja vaaleanpunaisen/dusty pinkin/beigen yhdistelmää. Kuolasin tuota hametta jo H&M:n liikkeessä, mutta viimeinen jäljellä oleva kappale oli väärää kokoa. Sain tän kuitenkin netistä metsästettyä itselleni, ja olin enemmän kuin mielissäni. Olisin halunnut yhdistää asuun vaaleammat ylipolvensaappaat, mutten valitettavasti omista sellaisia. Ja arvatkaa miksen? No koska viivyttelin täydellisten saappaiden tilaamista liian kauan, ja nyt monen viikon kyttäämisestä huolimatta mun kokoa ei ole tullut lisää :( Voihan surku. Mutta no worries, en aio menettää toivoani.

Eilen tapahtui jotain, mitä kaikki ovat ennustelleet ja odottaneet jo lähes viisi vuotta. Joensuusta Kuhmoon tullessani sain nimittäin elämäni ensimmäiset ylinopeussakot. Olihan se hieman jännää, mutta yllätin itseni ja muut tyynellä suhtautumisellani. Kyllähän siitä ihan mukava pikavoitto napsahti, mutta poliisisedät olivat hyvin hellyttäviä ja juteltiin maijan takapenkillä vaikka mitä hauskaa. Ei ollut ollenkaan niin paha kokemus kuin muiden kertomusten perusteella kuvittelin :'D Lähinnä mua vaan nauratti koko homma. Onneksi sain pitää korttini, vaikka monet sanoivatkin että kyllä olisi kortti lähtenyt jos olisin ollut yksin liikkeellä. Mulla on kyllä ollut naurettavan hyvä tuuri sakkojen suhteen, mutta jossain vaiheessa sekin tuuri loppuu. Hmmph. Hieman meinasi karmia, kun tänään töiden jälkeen poliisit tulivat vastaan ja ylinopeutta taisi olla aikalailla saman verran kuin eilenkin.. Mutta hei, nyt täytyy oikeasti hillitä kaasujalkaa. Seriously. 

Mutta nyt katson Greyn anatomian jakson loppuun ja suuntaan nukkumaan, huomenna ois nimittäin taas työpäivä. Palataan (toivottavasti) taas pian! Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua

2. helmikuuta 2017

PIDÄ MUST, PIDÄ MUST, PIDÄ MUST KII TAI HUKUTAAN

Nyt on tämän tekstikentän avaamisesta sen verran aikaa, etten tiedä osaanko enää edes kirjoittaakaan. Viikkoon on mahtunut paljon, ihan liian paljon. Niin hyvää kuin huonoakin, ja mä oon pahemmin sekaisin kuin pitkään aikaan. Elämä sais mun makuun olla edes hiukkasen yksinkertaisempaa ja vähemmän yllätyksellistä. Oon saanut punnita asioita, joita en olisi uskonut enää edestäni löytäväni. 

En tiedä miten mä mistään enempää kertoisin, en oikeastaan saa, voi enkä haluakaan. Viikonloppu oli hämmentävä, yllätyksellinen, herättelevä ja koskettava. Havahduin elämän yllätyksellisyyteen ja arvaamattomuuteen, menettämisen pelkoni nosti päätään. Olisin voinut menettää, olisin voinut menettää yhden elämäni tärkeimmistä tyypeistä. Saavuin ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, pelkäsin, itkin pelon ja onnen kyyneleitä. Kuulin sanoja joita en enää uskonut kuulevani. Sain elämäni sekaisin paremmin kuin koskaan, sain pääni sekaisin paremmin kuin koskaan. Oon miettinyt sitä kuka mä olen, millainen mä olen. Tein asioita, joiden jälkeen kaikki kääntyi päälaelleen ja taas ympäri ja ympäri. 

Oon väsynyt ja kyllästynyt tähän arvaamattomuuteen, ailahteleviin ihmisiin ja mieliin ja vähän kaikkeen. Oon väsynyt, niin lopen uupunut. Oon tällä viikolla nukkunut enemmän kuin pitkään aikaan, ja peiton alta oon saanut sitä turvaa jota oon niin kovasti tän kaiken keskellä kaivannut. Ihan ykkösprioriteetti mun elämässä oon tällä hetkellä minä itse, mun on pakko olla järkevä ja ajateltava omaa hyvinvointiani. Ja niitä mulle tärkeitä juttuja, turvallisuutta ja vakautta joita nykyään epätoivoisen vahvasti tarviin. 

Oon itkenyt, kaivannut, surrut, iloinnut, halannut, hajonnut, etsinyt itseäni. Eilen kaikki kävi liian raskaaksi, laitoin vain puhelimen kiinni. Tänään kävin esittelemässä gradusuunnitelmani (jep, sain sen tehtyä!!) ja painuin takaisin sängyn uumeniin. Viikonlopustakaan ei tule sellainen kuin kuvittelin, ja tällä hetkellä erakoituminen tuntuukin kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta. Vuoden takaisen onnen tunteen muistaminenkaan ei oo tällä hetkellä ihan niitä lempparijuttuja.

Mutta hei, huomenna on uusi päivä. Pian on jo uusi viikko.

Blog Design by Get Polished