4. huhtikuuta 2017

UUSIA TUULIA

Hei taas, pitkästä aikaa.

En oikein tiedä mistä aloittaisin, tai paremminkin jatkaisin tämän nelivuotisen blogitaipaleeni pisimmän tauon jälkeen. No, ehkä helpointa on vain rysäyttää kaikki "uutiset" ja mainitsemisen arvoiset jutut tähän alkuun, ja kertoa suoraan mitä mun elämässä on viime aikoina tapahtunut. Ehkä tämä kaikki hieman selkeyttää sitä, miksi täällä on ollut niin hiljaista.

Blogiin liittyvät ahdistukset ovat voiton puolella, sillä ostin itselleni Macbookin, joka toimii ihanasti entiseen hidastelevaan ja jumivaan koneeseeni verrattuna. En tiennyt, että Photari voi toimia noin nopeasti!! Kyllähän tämän käyttö on erilaista ja aiheuttaa välillä harmaita hiuksia, ja siitäkin syystä postauksen teko on venynyt. Lisäksi olen päättänyt lähteä So-Upista, ja palata Bloggeriin kirjoittamaan blogiani. Syitä löytyy monia, mutta lyhykäisyydessään tämä (tänne kirjoittaminen) ei tunnu omalta tai hyvältä. Tämän päätöksen myötä vierähti iso kivi sydämeltä. Muutaman viikon kuluttua blogini jatkaa entistä ehompana vanhassa tutussa paikassa, infoa tulossa myöhemmin lisää!

Sain loppuviikosta tiedon, että mut on hyväksytty Nordkursin kieliharjoitteluun Göteborgiin. Kieliharjoittelu kuuluu siis pakollisena mun ruotsin kielen sivuaineopintoihin. Suuntaan Ruotsiin toukokuun loppupuolella kolmeksi viikoksi, ja ennen sitä vietän viikon Maltalla rakkaan Emilian kanssa. Reissu tulee niin tarpeeseen! 

Mitäs muita muutoksia mun elämään on mahtunut? No, toimimaton teknologia lähti vaihtoon kerralla ja postissa on matkalla mun luo myös uusi puhelin. Alkuvuoden ahdistusta ja hämmennystä herättävien hetkien jälkeen mulla on ollut reilut pari kuukautta turvallinen syli johon nukahtaa, ja taisi parisuhdestatuskin vaihtua siinä rytäkässä. Oon tehnyt paljon vaikeita päätöksiä, ja punninnut alkuvuoden aikana asioita varmaan viiden vuoden edestä.


Vaikka blogissa on ollut hiljaista, mun elämä on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista. Eli nyt päästään tähän samaan vanhaan aiheeseen; kiireeseen ja stressiin. Tää on viime aikoina edennyt sille tasolle, että pelkään ihan tosissani romahtavani hetkenä minä hyvänsä. Ja pieniä ensioireita tästä onkin jo näyttäytynyt, kun oon purskahdellut itkuun mitä pienimmistä syistä ja lamaantunut stressin aiheuttamasta ahdistuksesta. On päiviä, jolloin en jaksaisi muuta kuin nukkua. On päiviä, jolloin tarvitsisin eniten maailmassa unta ja lepoa. Mutta se ei valitettavasti oo ollut hetkeen mahdollista, ja viimeisestä lepopäivästä on pieni ikuisuus.

Kerrataanpa vielä kaikki, mitä mulla on opintojen ja töiden osalta tällä hetkellä menossa. Koulussa suoritan ruotsin ja alkukasvatuksen sivuaineopintoja, jotka menevät nätisti päällekkäin keskenään. Lisäksi pääaineopinnot ja harjoittelu, jonka opetusviikot mulla alkaa viikon 16 puolivälissä. Kuitenkin harkka on teettänyt jo nyt hommia, ja jokaiselle kurssille pitää olla suunnittelemassa milloin mitäkin projektia ja sovellusta, joista osa vielä toteutetaan esim. muilla kouluilla tai vanhainkodissa. Yhteisten suunnittelu- ja toteutusaikojen löytäminen muiden opiskelijoiden kanssa on lähes mahdotonta, varsinkin kun kalenterit ovat aivan täynnä. Ja esimerkiksi jo pelkästään koulun puolesta mun on pitänyt välillä olla parhaillaan kolmessa paikassa samaan aikaan. No can do. On projektia, raporttia, sovelluksia, tenttejä.. Niin tosiaan, tenttejä. Mulla on nyt tulossa ensi viikon alussa kolmen päivän aikana viisi (!!) tenttiä. VIISI. Siinä välissä oon viikonlopun töissä. Töitäkin on tosiaan riittänyt, oon viime aikoina ollut töissä jokaisen viikonlopun aikalailla perjantaista sunnuntaihin lukuunottamatta viikonloppua, jonka vietin kummipoikani perheen luona Valkealassa. Ja ei, se viikonloppu ei tosiaankaan mennyt rentoilusta :'DD Viikonloput on siis menneet Kuhmossa töissä, ja viikolla autan erästä oppilasta kouluhommissa parina iltana per viikko. 

Nautin töistäni, tarvitsen niitä, enkä koe niitä minkäänlaisena taakkana. Kouluhan se on se, joka rassaa :'D Tekemistä tulee joka suunnalta niin paljon, ettei mistään saa kiinni. Poissaoloja on tullut valtavasti päällekkäisyyksien takia, ja osa siitä syystä etten ole yksinkertaisesti kyennyt heräämään. Oon vaan nukkunut väsymystä ja uupumusta pois. Tästä on seurannut valtavaa tyytymättömyyttä itseeni, vaikka kuinka yritän kuunnella omaa jaksamistani ja vointiani. Tekeväni asiat oman jaksamiseni mukaan. Oon tyytymätön itseeni, kun teen kaiken puoliteholla enkä ehdi panostaa mihinkään siten kuin haluaisin. Ainoastaan töissä musta tuntuu että annan kaiken itsestäni, ja oon tyytyväinen itseeni. 

Ja stressin johdosta musta on tullut vielä tavallistakin herkempi arvostelulle, tai oikeammin huolelle, jonka hetkittäin koen arvosteluna. "Mites sulla noi kurssit kun on noita poissaoloja..". Niinpä. Sitä oon kuullut joka suunnalta jo vähän liikaakin, ja oman ahdistuksen ja tyytymättömyyden jälkeen tuo on aiheuttanut vielä sata kertaa huonommat fiilikset. On hetkiä, kun tuntuu etten vaan jaksa. Että haluan vaan hautautua peiton alle niin pitkäksi aikaa, kunnes kaikki stressi on poissa. Ymmärrän että monet ovat huolissaan musta (kuten ovat jatkuvasti sanoneetkin), mutta välillä tulee sellainen olo että mua pidetään laiskana, tai että yritän päästä sieltä mistä aita on matalin. Oh my, voi kun voisin näyttää muille pienen palan siitä kaaoksesta ja pakokauhun omaisesta stressiahdistuksesta, joka pääni sisällä myllää. 

Mutta hei, lopetetaan tämä vuodatus kuitenkin positiivisesti. Mun tarkoitus ei ole valittaa enkä halua säälipisteitä, vaan haluan rehellisesti kertoa missä mennään ja MIKSI MUSTA EI OLE KUULUNUT. Tämä huhtikuu on aivan kamala, mutta sen jälkeen voin huokaista helpotuksesta. Mun opetusviikot alkavat parin viikon kuluttua, ja ennen sitä oon vielä koko pääsiäisen töissä. Pitäisi selvitä niistä viidestä tentistä, suunnitella pidettävät oppitunnit ja toteuttaa pari projektia erinäisissä kohteissa. Tehdä muutamat raportit ja kouluhommat pois alta. Mutta tästä selvitään, ja ekaa kertaa pitkään aikaan mulla on tänään jotenkin vahva luotto siihen, että mä selviän kyllä. Aivan varmasti selviänkin.

Koska en ole kuullut teistäkään hetkeen, haluaisin kysyä mitä sinne kuuluu? Voi miten mulla onkaan ikävä teitä, ja kanssakäymistä teidän kanssanne! <3 Te jotka ette ole hetkeen kommentoineet, palaatte toivottavasti uusien tuulien myötä aktiivisempina takaisin :') Olisin siitä valtavan onnellinen!

Ihanaa ja aurinkoista tiistaita, nauttikaahan keväästä! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished